G: Mitä olisit valmis tekemään ilmastonmuutoksen estämiseksi?
Kaikki vanhemmat varmaan pohtivat, millaisessa maailmassa heidän lapsensa tulevaisuudessa elävät. Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan lastemme arkeen. Mistä olisit henkilökohtaisella tasolla valmis tinkimään ilmastonmuutoksen estämiseksi/hidastamiseksi?
Kommentit (68)
Laitoin kyselyn töissä alkuun ja nyt palasin sitä katsomaan. Olin melkein varma, ettei täällä synny aiheesta keskustelua, mutta kiva nähdä, että olin väärässä.
Oma perheeni:
-ei omista autoa
-on aikoinaan kestoillut
-kierrättää (joskaan ei niin paljon kuin pitäisi)
-lajittelee jätteet
-yrittää suosia lähiruokaa ja luomutuotantoa
-sähkön ja veden suhteen on välillä ryhdistäytymiskampanjoita, mutta välillä retkahdamme aika huolettomaan kulutukseen
Kehitysmaakeskusteluun voin sanoa sanani Afrikan osalta, sillä olen asunut siellä. Kulutus on siellä kyllä kaikin osin paljon vaatimattomampaa kuin täällä. Toki kaikilla ihmisillä ja mailla on oma vastuunsa, mutta Afrikan vuosien jälkeen suomalaisen elämänmenon katsominen tuntui pitkän aikaa suorastaan pahalta. Meidän pitää myös muistaa, että ilmastonmuutos on globaali asia ja meidän tekemämme valinnat vaikuttavat myös esim. noihin Afrikan ihmisiin, jotka jo nyt kärsivät ilmastonmuutoksesta ihan eri tavalla kuin me.
Jatketaan keskustelua...
Ap
Nimenomaan,
Tätä minäkin juuri tarkoitin. Kehitysmaita kun on monenlaisia.
Kierrätystä on parannettava joka puolella kehitysmaita ja löytyy sieltä niitä autoilun suurkaupunkeja... mutta vastaavasti täällä hyvinvointivaltioissa kulutus kauttaaltaan paljon valtavampi!
ELi turha siis väittää että kehitysmaat olisivat hyvinvaltioita pahempia... Korkeintaan yhtä pahoja, mutta erilaisiin asioihin vaikuttavia.
Vierailija:
-Kakat pönttöön kertakäyttövaipoista ennen roskiin heittoa.
No ymmärrän kyllä, että roskis ei haise varsinkaan jos ei heti vie sitä ulos, mutta kai se ympäristön kannalta on ihan sama onko se vaippa tyhjä kuin jos siinä on kakkaa.
Kehitysmaista sen verran, että siellä ei mm. kierrätystä ole ollenkaan, itse asiassa Suomi on kierrätyksessä edelläkävijämaita. Monissa maissa mm. kehitysmaissa kaikki heitetään vaan menemään..esim. vierailu Intiassa ja sen jälkeen onkin sitten masentavaa Suomessa lajitella pussia ja roskiksia, kun siellä yli miljardin asukkaan maassa ei tehtä mitään esim. kierrätyksen eteen.
Ongelmia ei tulisi jos hajoaa hapellisissa oloissa. Täten kakan tyhjentäminen pönttöön on hyvinkin ympäristöteko.
ymmärrä näitä jotka eivät tee mitään sillä tekosyyllä että kehitysmaat eivät tee mitään. Oletteko ajatelleet että ihan vähän aikaa sitten kehitysmaiden ihmisillä ei ollut mitään, he saivat vain seurata sivusta kuinka meillä oli kaikkea. Tottakai he nyt kun heilläkin alkaa olla mahdollisuuksia haluavat kaiken. Jos meillä Suomessa on 1-2 autoa perheessä (useimmiten) niin toki kiinalainen tai afrikkalainen haluaa saman. Siellä kun ei koulutus ole kuitenkaan niin korkea että kierrätyksestä kauheasti puhuttaisiin. Joten meidän pitää näyttää esimerkkiä jos tahdomme muut maat mukaan. Vai luuletteko että kehitysmaiden miljardit ihmiset ihan auttamisen innosta elävät jatkossakin kivikautisesti jotta meillä täällä olisi kaikilla autot, etelänmatkat ja uusia vaatteita lähes joka päivä?
Samalla lailla voisi perustella vaikka verojen maksamatta jättämistä, en minäkään maksa kun ei naapurikaan.
Ja yksikin ihminen voi vaikuttaa, yhdessä meitä on monta. Jos jokaine meistä sulkee kaikki laitteet kokonaan, eli tv:t, tietokoneet yms. kun ei käytä niitä (stand-by-tilan sijaan) säästyy 5-10% energiaa. Jos koko Suomen kulutusta ajatellaan se on jo aika paljon.
Tai jos vaikka jokainen kaupungissa asuva ja työskentelevä jättää oman auton ostamatta niin aika iso vaikutus silläkin on. Toki pitää saada kehitysmaatkin mukaan, mutta sitä ei auta oma kerskakulutus.
" Eli meidän suomalaisten pitäisi elää
täällä KYLMÄSSÄ MAASSA ilman sähköä, ilman lämmintä vettä, ilman autoja (vaikka asuisit kuinka syrjäseudulla)
Mitä vielä pitäisi tehdä? Kuollaanko vaan kaikki kylmyyteen täällä? Miksette syyllistä muita kuin suomalaisia? Miksi ette vaadi kehitysmaita tekemään mitään? Rahaa niistä maista löytyy kyllä! Siellä saavat rikkaat asua miten huvittaa ja TAVALLISEN VÄHÄTULOISEN SUOMALAISEN pitäisi tuntea pisto sydämessään! Naurettavaa!
Jos minäkin asuisin Afrikassa 10 huoneen talossa oman palvelijan ja luksusauton kera niin saisin olla ilman tällaista syyllistämistä! "
päähän, suomen maatalous ei ole itämeren suurin saastuttaja, kyllähän se on Venäjä ja sitten tulevat esim. Puola.
jonkin verran lapsilla kirpparilta vaatteita, nyt ollaan rakentamassa taloa, jossa maalämpö+aurinkopaneelit (en tiedä oikeeta nimee, mut siis aurinkosähköä..).. e4iköhän tässä oo jo aika pitkälti mitä me voidaan tehdä..
-Kestovaippoja käytetään osittain. Laiskuus vaivaa.
-Kakat pönttöön kertakäyttövaipoista ennen roskiin heittoa.
-Huonekalut valitaan sellaisiksi että ei tarvi vaihtaa (ajattomia ja kestävät koko loppuelämän).