Lue keskustelun säännöt.
Olitko sinäkin niitä jotka lapsena katselivat vatsa kurnien muiden syömistä?
01.08.2025 |
Tarkoitan nyt vaikkapa retkiä ja esim- huvipuistoreissuja, rantapäiviä ja sen sellaisia.
Perheessämme oli kolme pientä tyttöä, mutta meitä ei kai tarvinnut siksi ruokkia? Kun eihän tytöt mitään syö.
Mieleen painuneet ne ihanat tuoksut ilmassa, muiden rakkaudella tehdyt eväät, itsellä niin nälkä että meinasi lähteä taju.
"Kotona syödään sitten" pitkän kesäpäivän jälkeen.
Mitä liikkuu vanhempien päässä?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sai perus ruokaa muttei mitään herkkuja, äiti ei edes leiponut ja ainut "herkku" Mitä saatiin oli rusinapitko (vihaan rusinoita). Muiden perheiden lapsilla oli vanukkaita ( joskus salaa maistoin ja voi että oli hyvää) korvapuusteja, piirakoita, kääretorttua yms yms. Jopa ruokana oli esim "hienompaa" Kuten lohta, perunamuusia ( meillä aina keitetyt perunat joskus harvemmin paistetut), kalapuikkoja yms. Leipää saatiin mutta harvoin leikkelettä yleensä oli sitä edamia josta en tykännyt ja halvinta mahdollista margariinia. Ruoka ajat oli että koulussa syötiin ja kotona illalla noita keitettyjä perunoita jauheliha tai makkara kastikkeen kanssa... Meillä syötiin 2 krt/pvä viikonloppuisin 1 krt/pvä... Ei periaatteessa siis nälissään muttei koskaan maha täynnäkään eli ähkyyn syömistä ei tunnettu.
Mikä tässä on se ongelma? Söit, kuten ihmisen
No onhan se lapselle elämys ysäri aikaan jos kerran olis saanut maistaa naminami vanukasta:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
60-luvun köyhälistön lapsena muistan yhden luokkaretken, joka tehtiin bussilla (en enää muista minne, päivän retki kuitenkin). Koulun puolesta ei ollut eväitä eikä minulla mitään, ei vieruskaverillakaan. Jossain vaiheessa bussikuski, vanhempi herra, huomasi tauolla ettemme syöneet ja toi meille omista eväistään isot lihapullavoileivät! Kuulostaa varmaan oudolta, mutta ne olivat niiiiiiiiiiiiin herkullisia. Lisäksi hän osti omilla rahoillaan meille Jaffa-pullon puoliksi. Toki kiittelimme kovasti. Nyt oudoksuttaa, että opettajat eivät tätä muka huomanneet tai mitenkään reagoineet asiaan. Mutta köyhä mikä köyhä, tyttöjä vielä, mitäpä noista.
t. ne kaksi köyhälistön kakaraa
Ysärillä menin usein koulusta ystäväni luokse. Viihdyin siellä hyvin, koska aina oli kaapissa jos minkä moista "hienoa" välipalaa. Jugurttia tai vanukkaita pikkupikareissa, erilaisia hedelmiä, muroja, tuoremehua, jne. Olisin voinut ahmia niitä vaikka kuinka paljon. Ystäväni taas söi aika vähän, sillä hän oli tottunut, että näitä juttuja oli kaapissa ja hän voi aina ottaa lisää, jos tulee nälkä. Minä taas taisin syödä kuin henkeni pitimiksi. Nolotti pyytää lisää, mutta silti joskus tein niin.
Kotonani odotti tyhjä jääkaappi ja korkeintaan jonkinlainen kuivakka ruisleipä, pyöreän muotoinen jossa keskellä reikä, sekä margariinia. Sitä söin vasta, kun oli oikeasti niin nälkä että taju meinasi lähteä. Jääkaapissa ei ollut siis yhtikäs mitään, kun tulimme sisarusten kanssa koulusta. Olin aina nälkäinen. Eikä kavereita voinut oikein koulun jälkeen pyytää kylään, kun ei ollut mitään välipalaa mitä tarjota. Kerran yksi kaveri tuli ja hänellä oli ihan silmät pyöreänä, että eikö teillä tosiaan ole muuta kuin tuota reikäleipää ja margariinia. Hävetti. Taisimme olla kolmasluokkalaisia silloin.
Vierailija kirjoitti:
Kuuluin minäkin niihin... jatkuvassa selviytymismoodissa elämistä, tuttua. Pikkulapsena ei vielä pysty omaan huolenpitoonsa vaikuttamaan mutta myöhemmin kyllä. Olen ollut tarkka aikuisena että perustarpeet ovat aina kunnossa.
Kunne sitten taas lähempänä kuolemaa ollaan usein taas tilassa, jolloin ei voi vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
60-luvun köyhälistön lapsena muistan yhden luokkaretken, joka tehtiin bussilla (en enää muista minne, päivän retki kuitenkin). Koulun puolesta ei ollut eväitä eikä minulla mitään, ei vieruskaverillakaan. Jossain vaiheessa bussikuski, vanhempi herra, huomasi tauolla ettemme syöneet ja toi meille omista eväistään isot lihapullavoileivät! Kuulostaa varmaan oudolta, mutta ne olivat niiiiiiiiiiiiin herkullisia. Lisäksi hän osti omilla rahoillaan meille Jaffa-pullon puoliksi. Toki kiittelimme kovasti. Nyt oudoksuttaa, että opettajat eivät tätä muka huomanneet tai mitenkään reagoineet asiaan. Mutta köyhä mikä köyhä, tyttöjä vielä, mitäpä noista.
t. ne kaksi köyhälistön kakaraa
Voi olla, että vanhempanne eivät osanneet varautua eväillä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
60-luvun köyhälistön lapsena muistan yhden luokkaretken, joka tehtiin bussilla (en enää muista minne, päivän retki kuitenkin). Koulun puolesta ei ollut eväitä eikä minulla mitään, ei vieruskaverillakaan. Jossain vaiheessa bussikuski, vanhempi herra, huomasi tauolla ettemme syöneet ja toi meille omista eväistään isot lihapullavoileivät! Kuulostaa varmaan oudolta, mutta ne olivat niiiiiiiiiiiiin herkullisia. Lisäksi hän osti omilla rahoillaan meille Jaffa-pullon puoliksi. Toki kiittelimme kovasti. Nyt oudoksuttaa, että opettajat eivät tätä muka huomanneet tai mitenkään reagoineet asiaan. Mutta köyhä mikä köyhä, tyttöjä vielä, mitäpä noista.
t. ne kaksi köyhälistön kakaraa
Mukava mies. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten mietityttää mitä ajattelee lapsen vanhempi? Eikö se että lapsella on ruokaa ja katto pään päällä ole ihan ykkösprioriteetti lapsiperheessä? Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen.
Meillä hädintuskin saatiin pidettyä asunto. Sellainen vuokramurju. Ja sähköt. Ruuastakin toisinaan säästeltiin. Köyhä lapsuus on minulle ainakin opettanut että ensin katto päälle ja sitten muut menot.
Ärsytti se kun pakattiin viikon eväät tunnin retkeä varten, vaikka sanoi ettei tarvitse paljoa, no jaoin ne sitten muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ysärillä menin usein koulusta ystäväni luokse. Viihdyin siellä hyvin, koska aina oli kaapissa jos minkä moista "hienoa" välipalaa. Jugurttia tai vanukkaita pikkupikareissa, erilaisia hedelmiä, muroja, tuoremehua, jne. Olisin voinut ahmia niitä vaikka kuinka paljon. Ystäväni taas söi aika vähän, sillä hän oli tottunut, että näitä juttuja oli kaapissa ja hän voi aina ottaa lisää, jos tulee nälkä. Minä taas taisin syödä kuin henkeni pitimiksi. Nolotti pyytää lisää, mutta silti joskus tein niin.
Kotonani odotti tyhjä jääkaappi ja korkeintaan jonkinlainen kuivakka ruisleipä, pyöreän muotoinen jossa keskellä reikä, sekä margariinia. Sitä söin vasta, kun oli oikeasti niin nälkä että taju meinasi lähteä. Jääkaapissa ei ollut siis yhtikäs mitään, kun tulimme sisarusten kanssa koulusta. Olin aina nälkäinen. Eikä kavereita voinut oikein koulun jälkeen pyytää kylään, kun ei ollut mitään välipalaa mitä tarjota. Kerra
Minulla oli kotona tuollaista. Ystävän perheessä pyydettiin pöytään Niinpä tyttären kaveri sai 90-luvulla syödä meillä, leivoimmekin joskus.
Mikä tässä on se ongelma? Söit, kuten ihmisen kuuluu. Kuulostaa siltä, että rahaa ei tainnut olla. Syytätkö siitä äitiä? Kukaan ei tarvitse mitään vanukkaita.