Päivi Räsänen väläyttää hallituksen jättämistä - "Stubb ajaa Suomen terroristien tukijaksi"
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ehdottaa, että Suomen tulisi tunnustaa Palestiinan valtio. Ehdotus herätti välittömästi vastustusta kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsäseltä, joka pitää Palestiinan tunnustamista turvallisuusuhkana Euroopalle ja suoranaisena tukena terroristijärjestö Hamasille. Räsänen vertaa Palestiinan tunnustamista jopa Isis-järjestön alueiden tunnustamiseen, ja sanoo kristillisdemokraattien lähtevän hallituksesta, jos asia etenee vakavasti. Hänen mukaansa ehdotus johtuu vain halusta miellyttää Ranskaa ja Britanniaa.
Stubbin ehdotus Palestiinan tunnustamisesta on täysin vastuuton ja vaarantaa koko Euroopan turvallisuuden. Suomi ei saa lähteä mukaan tällaiseen tunnustamistrendiin vain siksi, että isot maat painostavat. Nyt jos koskaan tarvitaan selkärankaa ei myönnytyksiä terroristien suuntaan. Stubbin ehdotus on silkkaa vaarallista poliittista peliä, jolla yritetään kalastella kansainvälistä hyväksyntää ja suosiota.
Kommentit (587)
MIHIN tämä kuuluisa Palestiina tulee?
voisiko viisas Hra Stubb kertoa:
MIHIN nämä yli 2 milj palea laitetaan? Kukaan EI heitä jostain syystä halua 🧨?!?
päivi puhuu asiaa ainoa joka uskaltaa!
Vierailija kirjoitti:
Länsirannalla Israeliin paenneen homopojan veli kavalsi hänet. Poika tapettiin kotona käydessään.
Ja näiden lippua homot sitten heiluttelevat Pride-kulkueessa.
Varsinkin kun gay rights -liikkeen perustaja oli juutalainen Harvey Milk.
https://x.com/abrahamson_ed/status/1951509375547330886#m
Tässä artikkeli Harvey Milkistä ja hönen suhteestaan juutalaisuuteen. Ehtkä antisemitististen pridemarssijoiden kannattaisi tutustua liikkeensä historiaan.
https://yalebooks.yale.edu/2018/08/27/harvey-milks-jewish-identity/
Hamas pitää riisua kaikista aseista ja tehdä täysin vallattomaksi. Samaten sen pitää vapauttaa kaikki sotavankinsa. Vasta sen jälkeen voidaan jatkaa keskusteluja Palestiinan tunnustamisesta. Stubb hätäili ja mokasi tässä.
Sivuhuomautuksena vaan, että Päivi Räsänen ei ole hallituksen jäsen. Siksi hän ei voi myöskään jättää hallitusta.
Stubbin taipumus höläyttelyyn on ollut kauan tiedossa. Presidenttikausi on tähän mennessä ollut ok, mutta sitten piti hätäillä tällaisen ajattelemattoman ja täysin ennenaikaisen lausunnon kanssa.
Näin sanotaan Gazasta:
"One is the fact that a low percentage of Palestinian women have jobs. Its the region of the world where the fewest number of women work outside the home. Gaza has a very high fertility rate of 4.4 children per woman, in part because women are usually housebound and men earn more money when their families grow larger"
https://worldpopulationreview.com/cities/palestine/gaza
Eli täysin naista alistava persläpi koko paikka. Lisääntyvät aivan liikaa ja naiset on pakotettu nyrkin ja hellan väliin. Hyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stubb hyväksyy vaikka kalifaatin jos se edistää hänen uraansa tulevaisuudessa.
Tämä eikä mikään muu. Euroopan Unionin alueelta hän haluaa hävittää kansallisvaltiot juoppo-Junckerin tavoin, Stubbin puhe ko. aiheesta löytyy youtubesta, hän on vastustanut vuosikymmenet itsenäisiä valtioita jotta Eu:sta saataisiin liittovaltio.
Suomalaisten on ehkä vaikea hahmottaa, mutta muu maailma pitää EU:ta jo nyt aivan samanlaisena liittovaltiona kuin esim. USA. Monien on myös vaikea hahmottaa, että esim. Ukraina ei ole EU-maa, vaikka on Euroopassa, eivätkä ymmärrä, miksi muut EU-maat eivät puolusta Ukrainaa. Kyllähän tämä on se suunta, mitä kohti mennään, ja mihin pitää sopeutua. Stubb on tässä asiassa fiksu ja ajattelee toki varmasti myös omaa tulevaisuuttaan. Voi se olla Suomenkin etu, jos tulevaisuudessa joku korkea EU-virkamies on Suomesta.
Vierailija kirjoitti:
MIHIN tämä kuuluisa Palestiina tulee?
voisiko viisas Hra Stubb kertoa:
MIHIN nämä yli 2 milj palea laitetaan? Kukaan EI heitä jostain syystä halua 🧨?!?
päivi puhuu asiaa ainoa joka uskaltaa!
Siirretään tietysti Kaliningradiin venäläisten tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, tekis palveluksen nuo sekohihhulit jos lähtis.
KD on persujen lisäksi ainoa puolue, jolla on järki päässä eikä nuoleskele muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienoa, tekis palveluksen nuo sekohihhulit jos lähtis.
KD on persujen lisäksi ainoa puolue, jolla on järki päässä eikä nuoleskele muita.
No, ei ihmisiä koskaan järjellä johdeta
Vierailija kirjoitti:
Hallitus voi kaatua Palestiina-kiistaan https://yle.fi/a/74-20175300?origin=rss
Kaatukoot saatana. Mitä väliä jonkun pienen Suomen mielipiteellä edes on niin kuin Timo Soini sanoi ja 150 maata on jo tunnustanut.
Ehkä voisi puheenvuoroja käyttää kantansa perusteluun eikä lähdöllä uhkailuun.
Johtaisiko parempaan lopputulemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stubb hyväksyy vaikka kalifaatin jos se edistää hänen uraansa tulevaisuudessa.
Tämä eikä mikään muu. Euroopan Unionin alueelta hän haluaa hävittää kansallisvaltiot juoppo-Junckerin tavoin, Stubbin puhe ko. aiheesta löytyy youtubesta, hän on vastustanut vuosikymmenet itsenäisiä valtioita jotta Eu:sta saataisiin liittovaltio.
Näin on. Stubb hehkuttaa, kun joku suomalainen urheilija menestyy, hyvä Suomi, hyvä Suomi, joka pitäisi hänen mielestään kuitenkin lakkauttaa. Kerää tällä ääniä seuraaviin vaaleihin, mutta mielestäni saisi poistua saunan taakse.
No TOTTAKAI Israelin suorittama kansanmurha käy koska uskontopaska satukirjoineen tähän antaa joidenkin persereikien mielestä luvan. Ihanaa!
Hyvästi päivi, tätä onkin jo odoteltu pitkään ja hartaasti 🏻
Israelilaiset hylkäsivät vaimonsa eli Jumalan Sanan eli Ihmisen Pojan samoin kuin Aatami hylkäsi Eevan syyttäessään tätä syntiinlankeemuksesta.
Sana tekee ihmisen kuvakseen.
Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme"
Mies (ihminen) vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin".
Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".
Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä (ihmisestä), ja toi hänet miehen (ihmisen) luo. Ja mies(ihminen) sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi (ihmettäreksi), sillä hän on miehestä (ihmisestä) otettu". Sen tähden mies (ihminen) luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi. Ja he olivat molemmat, mies (ihminen) ja hänen vaimonsa (sanansa), alasti eivätkä hävenneet toisiansa.
"Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa."
Herra näki sen ja hylkäsi heidät, sillä hän vihastui poikiinsa ja tyttäriinsä. Hän sanoi: 'Minä peitän heiltä kasvoni, minä katson, mikä heidän loppunsa on; sillä he ovat nurja suku, lapsia, joissa ei ole uskollisuutta."
"Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin."
Ja mies (ihminen) antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.
Älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham'; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.
"Ettekö ole koskaan lukeneet kirjoituksista: 'Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen meidän silmissämme'? Sen tähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä. Ja joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa."
Vierailija kirjoitti:
Se tunnustaminen ei vaaranna kuin Suomen aseiden ostoa Israelista. Mutta Israel on Putinin kaveri ja niitä aseita ei sit kuitenkaan saisi käyttää puolustukseen Venäjään vastaan. Oma tulkintani , aseiden ostoehdoista.
Putin vihaa Israelia, ja hamasit kävivät Kremlissä ennen iskuaan. Isku oli syntymäpäivälahja Putelle 7.10.
Vierailija kirjoitti:
No TOTTAKAI Israelin suorittama kansanmurha käy koska uskontopaska satukirjoineen tähän antaa joidenkin persereikien mielestä luvan. Ihanaa!
Tykkäät Koraanista enemmän? Se on kyllä satukirjamaisempi, kun ei ole historialla pilattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus voi kaatua Palestiina-kiistaan https://yle.fi/a/74-20175300?origin=rss
Kaatukoot saatana. Mitä väliä jonkun pienen Suomen mielipiteellä edes on niin kuin Timo Soini sanoi ja 150 maata on jo tunnustanut.
Olisiko Suomen hallitus kaadettu ISISin tai Al Qaidan vuoksi?
Stubb voi mennä kertomaan homo juttujaan hamasille, niin oppii poika vielä lentämään.