Miksi ulkomailla 60+ nainen saa miehiltä huomiota, mutta Suomessa ei kelpaa?
Lomamatkoilla ulkomailla, esim. Välimeren maissa minä ja ystävättäreni saamme miehiltä huomiota, hymyjä ja kohteliaisuuksia, vaikka meillä molemmilla on ikää jo yli 60 vuotta. Onpa joku antanut ruusunkin ja tarjonnut drinkin. Suomessa miehet eivät ole näkevinään meitä ja kukaan ei todellakaan hakeudu seuraan tai kerro kohteliaisuuksia. Mikä meissä kokeneemmissa naisissa on vikana Suomessa, kun ulkomailla kelpaamme tällaisina?
Kommentit (292)
Etelässä käytöstavat ja keskustelutaito ovat tärkeitä, pohjoisessa ajatellaan vain mahdollisuutta saada pesää.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa nämä varttuneemmat miehet ovat siinä mielessä vaikea ryhmä, että hyvät miehet ovat parisuhteessa ja sinkkumiehet haaveilevat itseään 30-40 vuotta nuoremmista naisista.
Tuolla alueella myös parisuhteessa olevat varttuneemmat miehet ovat usein ystävällisiä muille naisille. Siis ihan vain ystävällisiä, eivät flirttaile tai ole limaisia, vaan kohteliaita. Se on patriarkaalisen machokulttuurin ehkä ainoa hyvä puoli, että naista kunnioitetaan ja autetaan, se on sitä vanhan ajan herrasmiesmäisyyttä, joka näillä miehillä on jäljellä. Toki siinä machokulttuurissa on valtavasti huonoa ja naisia halventavaa.
"Lomamatkoilla ulkomailla, esim. Välimeren maissa minä ja ystävättäreni saamme miehiltä huomiota, hymyjä ja kohteliaisuuksia, vaikka meillä molemmilla on ikää jo yli 60 vuotta. Onpa joku antanut ruusunkin ja tarjonnut drinkin. Suomessa miehet eivät ole näkevinään meitä ja kukaan ei todellakaan hakeudu seuraan tai kerro kohteliaisuuksia. Mikä meissä kokeneemmissa naisissa on vikana Suomessa, kun ulkomailla kelpaamme tällaisina?"
Huomion kiinnittäminen toisen ulkomuotoon ja/tai olemukseen on mikroaggressio, samoin kuin hymyily vieraalle ihmiselle. Samalla myös kohteliaisuutena esitetyt kommentit toisista ovat mikroaggressioita ja loukkaavat kohdettaan. Tuntekaa arvonne, älkääkä antautuko tuommoisten aggressioiden uhreiksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset miehet tuossa ikäluokassa on yellow fever-miehiä ja usein myös pedaripiirteisiä.
Myönnän että mulla on yellow fewer, on aina ollut, jo teininä runkkasin pornolehtien aasiatytöille, muut ei niin kiihoittaneet.
Vanhempana aloin sitten matkuselemaan aasiassa ja toteuttamaan halujani.
Aasialaisista tykkääminen ei liity mitenkään pedareihin, ne vaan ovat niin siroja, hoikkia ja nättejä. Ja minä rakastan niitä vinoja silmiä, ne ovat vaan nättejä, niihin on mukava tuijottaa.
En käsitä miksi korealaiset naiset tekevät ns silmänkorjausleikkauksia ja pilaavat tuon kauniin piirteen.
Jep, lähes kaikilla meidän ikäluokan miehillä on, etenkin myynnissä. Tämä oli se juttu jo nuoruudessa. Minä olen myös saanut kuulla keltaisenreiänritari- ja pedarijuttuja, mutta en enää välitä. Olen aikani kuva, ja kasvanut yellowfever-mieheksi. Muu ei kiinnosta. Jos on mahdollisuus aasiatyttöön, niin aasiatyttö otetaan.
M61
Oiskohan se ihan vaan niiden maiden tapakulttuuria, joissa miehen sivistys mitataan myös hyvillä käytöstavoilla kaikkia naisia kohtaan? Kohteliaisuus piristää aina ja kun siihen osaa yhtä kohteliaasti itsekin suhtautua homma toimii.
Suomessa miehet ovat tasokkaampia ja vaativat naiseltakin samaa, ulkomailla alemmantason miehille kelpaa ns sama minkälainen laardi kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
"Lomamatkoilla ulkomailla, esim. Välimeren maissa minä ja ystävättäreni saamme miehiltä huomiota, hymyjä ja kohteliaisuuksia, vaikka meillä molemmilla on ikää jo yli 60 vuotta. Onpa joku antanut ruusunkin ja tarjonnut drinkin. Suomessa miehet eivät ole näkevinään meitä ja kukaan ei todellakaan hakeudu seuraan tai kerro kohteliaisuuksia. Mikä meissä kokeneemmissa naisissa on vikana Suomessa, kun ulkomailla kelpaamme tällaisina?"
Huomion kiinnittäminen toisen ulkomuotoon ja/tai olemukseen on mikroaggressio, samoin kuin hymyily vieraalle ihmiselle. Samalla myös kohteliaisuutena esitetyt kommentit toisista ovat mikroaggressioita ja loukkaavat kohdettaan. Tuntekaa arvonne, älkääkä antautuko tuommoisten aggressioiden uhreiksi!
Malliesimerkki uutisesta, jolla painetaan vieläkin enemmän alas suomalaisten kommunikaatiohalukkuutta.
Lehdistöllä tuntuu olevan jokin ihmeellinen agenda päällä, jonka tavoitteena on ilmeisesti eriyttää sukupuolet ja eri kansallisuudet asumaan ja oleskelemaan täysin erikseen, ettei näillä tarvitsi koskaan kommunikoida keskenään väärinkäsitysten välttämiseksi
Pilden perässä ne ulkkarimiehet vain ovat.
Se on kulttuuriin kuuluvaa kohteliaisuutta, ei iskuyrityksiä.
Suomessa jos olet kohtelias niin se tulkitaan, että olet pillun perässä. Suomalainen nainen pitää jännämiehistä.
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele lainkaan. Ensin miehet opetettiin n. 20 vuotta sitten olemaan lähestymättä lapsia, koska tästä oli aina riskinä että joku raivotautinen vaahtoaa somessa miten lapsia on ahdisteltu kun joku on erehdynyt edes katsomaan lapsiin päin.
Tästä oli seurauksena ja on todennäköisesti vieläkin seurauksena, ettei kukaan mies pysähdy vaikka lapsi makaa tien laidassa niinkuin Etelä-Suomessa kävi muutama vuosi sitten.
Seuraavaksi päästiinkin meeetooo-vaahtoamiseen, jossa sinänsä asiallisesta asiasta paisutettiin Yleiltahesarien toimesta pahimpien lumihiutaleautistien mielipiteiden pohjalta, ettei naisia saa lähestyä esim. kuntosaleilla, kadulla, yöllä, baarissa, työpaikalla, sängyssä jne.
Ja sitten ihmetellään miksi miehet eivät noin yleensä hymyile naisille tai ota näitä huomioon. Suomalaisen miehen tunnetaidot eivät muutenkaan ole välttämättä kummoiset ja tämmöiset typerät uutiset saavat varautuneimmat menemään
Metoosta mainittiin aiemminkin ketjussa. Se on ihan kansainvälinen ilmiö. Onko suomalaiset miehet tajunneet sen kenties vähän väärin? Ulkomailla miehet yhä uskaltavat hymyillä ja jutella ja flirtata naisille, eikä mitään metoota huudeta. Ja miten monta kertaa Suomessa on metoota huudettu syyttä? Tuskin koskaan.
Kärkkyvät rahaa ja/tai oleskelulupaa.
Jos Välimeren maissa joku gigolo antaa sinulle ruusun, tai Gambiassa rantapoika kehuu sinua kauniiksi, niin ei se tarkoita että he "kelpuuttavat sinut". He tekevät nuo samat asiat sadoille muillekin naisille joka päivä, tuollainen käytös on aivan liukuhihna hommaa noille kavereille.
Ghanassa on lisää kohteliaita miehiä, pliiiz menkää sinne jättäkää välimeren maat meille miehille.
Emme kaipaa teitä tuijottelemaan ja laskemaan montako olutta olen juonut tänään.
Muistan, kun eka kerran 27 vuotiaana olin lähi-idässä jonkin aikaa ja sain paljon huomiota miehiltä. Matkan jälkeen kävelin Hgin kadulla ja "ihmettelin" kun miehet kulkivat eleettöminä ohitseni. Olin tullut Suomeen!
Ulkomaan ruskettuneet miehet eivät valikoi, vaan panevat. Ei heiltä "saaminen" naisen statuksesta ainakaan mitään hyvää kerro.
Vierailija kirjoitti:
Metoosta mainittiin aiemminkin ketjussa. Se on ihan kansainvälinen ilmiö. Onko suomalaiset miehet tajunneet sen kenties vähän väärin? Ulkomailla miehet yhä uskaltavat hymyillä ja jutella ja flirtata naisille, eikä mitään metoota huudeta. Ja miten monta kertaa Suomessa on metoota huudettu syyttä? Tuskin koskaan.
Metsäketo ja Rydman ovat esimerkkejä kun someraivo on päässyt valloilleen. Nämä henkilöt osaavat kuitekin puolustaa itseään päinvastoin kuin keskimääräinen suomalainen mies joka saattaa vetäytyä vain kuoreensa ja tällöin kaikki olettavat miehen olevan syyllinen. Moni mies tietää itsekkin, ettei kommunikaatiokyvyt välttämättä riitä puolustautumiseen. Tällöin tämänkaltaisia tilanteita vältetään viimeiseen asti etenkin kun tilanne on hyvin häpeällinen.
Samaan aikaan se vähemmistö joka käy käsiksi esim. rintoihin tai takapuolueen, ei menoa juuri hidasta samaan aikaan kun enemmistö vetäytyy kuoreensa edes lähestymättä naisia.
Suurimpana syyllisisenä nykyiseen tilanteeseen on nykyinen sensaatiolehdistö sekä suomalaisten miehen yleinen arkuus ja kommunikaatiokykyjen puute.
Etelän miehet on persoja naisille. Niille käy kaikki kaksjalkaset kanasta tikapuihin
60+ ilmoitti kerran oppaalle että ryyppään huoneessa illasta toiseen.
Opas kysyi minulta mikä on kunto, koska kuntoilen päivittäin niin luulin että kysyy todella kuntoa, Sanoin että juuri aamulla juoksin tuonne vuoren huipulle. Olimme Turkissa.
Asia selvisi että minusta oli valitettu tuon 60+ naisen toimesta.
=D=D=D=D=D
Enkä edes tuntenut häntä millään tavoin. Tarvitsetteko muita esimerkkejä suomalaisista naisista??
Ulkomaalaisille kelpaa myös alemman tason nainen, nainen on siellä miehen kanssa samaa tasoa. Suomessa pitää olla enemmän että saa miehen.