Onko muita, jotka ovat jo pieninä lapsina aavistelleet, että heistä ei tule koskaan perheellistä?
Muistan kuinka jo ihan taaperona inhosin nukkeja. Äitini on sanonut, että hän oli hyvin pettynyt kun en tykännyt vauvanukeista tai nukeista ylipäätään. Nukenvaunut olin kyllä halunnut, mutta niissä lepäili nalleja. Eikä tämä ole ollut minulle mikään ilon aihe, vaan olisin halunnut olla sellainen, joka haluaa lapsia ja aviomiehen. Jos tapasin miehen, josta aavistin, että hän haluaa perhe-elämän, niin juoksin viimeistään pesänteko puheiden alkaessa pakoon. Elämäni on ollut varsin rikkonaista/yksinäistä ja en minä tällaistäkään halunnut, mutta en vain ole kyennyt tekemään mitään toisin. Nyt on lapsenteko ikä ollut jo kauan takana, mutta en minä taida haluta sitä suhdettakaan :( Onkohan minussa jokin vika?
N.53
Kommentit (32)
Lapsena leikin kyllä nukeilla, mutta mitään hinkua perheen perustamiseen tai lasten hankkimiseen ei ole ollut missään elämänvaiheessa. Lapsettomana on hyvä olla :)
Mä olen aina tiennyt että haluan lapsia. Siksi lapsettomaksi jääminen tuhosikin minut henkisesti.
Olin 12 vuotiaana hyvin varma, etten halua lapsia. Parisuhteen kyllä, mutta ajattelin että maailmassa on paljon surullisia lapsia ja jotka tarvitsevat vanhempiensa lisäksi muitakin aikuisia. Ja se on osoittanut hyvin todeksi minun elämässäni sekä kohtaamissani lapsissa.
Mä leikin paljonkin nukkeleikkejä lapsena mutta olen tiennyt oikeastaan aina että minusta ei koskaan tule äitiä, en ole siis koskaan halunnutkaan lapsia. Ne kotileikit oli aina vaan leikkejä, vähän sama kuin aikoinaan ala-asteella uskonnontunneilla ne jutut tuntuivat saduilta. En mitenkään voinut ymmärtää että joku uskoi kuolleista nousemiseen yms. Olen siis myös ateisti :D
Vierailija kirjoitti:
Mä leikin paljonkin nukkeleikkejä lapsena mutta olen tiennyt oikeastaan aina että minusta ei koskaan tule äitiä, en ole siis koskaan halunnutkaan lapsia. Ne kotileikit oli aina vaan leikkejä, vähän sama kuin aikoinaan ala-asteella uskonnontunneilla ne jutut tuntuivat saduilta. En mitenkään voinut ymmärtää että joku uskoi kuolleista nousemiseen yms. Olen siis myös ateisti :D
Minä myös. Leikin paljonkin nukkeleikkejä mutta jo ala-asteella tiesin etten lapsia halua. Ja minulla on mies, naimisissakin ollaan oltu 15 vuotta. Yksi tärkeimpiä kriteerejä miehelle olikin, ettei halua lapsia.
Minulla ei ole myöskään lemmikkejä, kai minulta sitten puuttuu jokin hoivavietti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä leikin paljonkin nukkeleikkejä lapsena mutta olen tiennyt oikeastaan aina että minusta ei koskaan tule äitiä, en ole siis koskaan halunnutkaan lapsia. Ne kotileikit oli aina vaan leikkejä, vähän sama kuin aikoinaan ala-asteella uskonnontunneilla ne jutut tuntuivat saduilta. En mitenkään voinut ymmärtää että joku uskoi kuolleista nousemiseen yms. Olen siis myös ateisti :D
Minä myös. Leikin paljonkin nukkeleikkejä mutta jo ala-asteella tiesin etten lapsia halua. Ja minulla on mies, naimisissakin ollaan oltu 15 vuotta. Yksi tärkeimpiä kriteerejä miehelle olikin, ettei halua lapsia.
Minulla ei ole myöskään lemmikkejä, kai minulta sitten puuttuu jokin hoivavietti.
Meillä on kyllä koira. Jo sekin tuntuu niin sitovalta etten millään tajua miten joku voi haluta lapsia.
Kyllä minä jo tarhassa tiedostin, ettei minusta tule yhtään mitään. Ja oikeassa olin.
moni eroaa pikkulapsiaikana tai ainakaan harva on yhdessä nuorimman lapsen tullessa aikuiseksi.
Täällä, muistan että olen jo lapsena sanonut tämän nukeilla tms leikkiessä
Vierailija kirjoitti:
Mä olen aina tiennyt että haluan lapsia. Siksi lapsettomaksi jääminen tuhosikin minut henkisesti.
Ja tähän olen useasti todennut, että voin tarvittaessa suunnata Puolaan lapsettomuushoitoihin. Näillä näkymin en näe tarvetta. Mutta hyvä, jos tämä tuo sinulle yöllä kunnon unet :)
Ehkä olsin voinut aavistaa siitä, että minut opetettiin ja kasvatettiin kai liian itsenäsieksi. Ajattelemaan kai jotenkin niin, että eivät tytöt tai myöhemmin naiset voi olla sinusta kiinnostuneita, eikä sinulla ole oikeutta saada heistä ketään itsellesi ellet ole ensin sitä tai tätä ja tuota omista niin ja niin paljon ensin. Joten opin itsenäsieksi ja hoitamaan ja järjestämään omat asiani- Omaksuin myös riittämättömyyden tunteen. Miten voisin riittää kenellekään kumppaniksi kun tiedostan niin hyvin sen, mitä kaikkea muuta voisin olla mutta kun en ole, niin en ole. Ja jsotain saavutan, niin maalia siiretään taas, jotta ymmärtäsin, että se on muut, joilla on oiekus ja mahdollsiuuss saada itselleen puoliso tai lapsia mutta minun kohtalon on elää ja olla yksin ikisinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen aina tiennyt että haluan lapsia. Siksi lapsettomaksi jääminen tuhosikin minut henkisesti.
Ja tähän olen useasti todennut, että voin tarvittaessa suunnata Puolaan lapsettomuushoitoihin. Näillä näkymin en näe tarvetta. Mutta hyvä, jos tämä tuo sinulle yöllä kunnon unet :)
Tiesitkö, että nuo lapsettomuus hoidot eivät ole mikään tae, ett ne onnistuisivat. - Ja aika moni suhtautuu vähän penseästi siihen, että yksin elävä mies yrittäsi saada lapsettomuushoitojen kautta lapsen. - Mutta joo. Kuulen jo korvissani kuinka osa pitää mahdottomana ajatuksena, että mies olisi aina halunnut ja toivonut saavansa lapsia. - Samaa pas-kaa kuin väitteet että kuinka kaikki miehet haluavat ja vaativat vain seksiä ja kaikki naiset haluavat pohjimmiltaan lapsia.
Eri
Olen samaa ikäluokkaa ja tiesin jo varhain, etten perheellisty.
En ole koskaan oikein halunnut lapsia enkä parisuhdetta, ei ole ollut minkäänlaista intohimoa asian suhteen. Nuorempana yritin kyllä seurustella, mutta se jo pelkästään oli jotenkin ahdistavaa.
Kun tapasin miehen, joka halusi avioliiton ja lapsia, oli ihan pakko tunnustaa itselleni, että en vain halua ja siitä lähtien olen ollut sinkku ja tietysti myös lapseton. Elämänlaatuni on ollut hyvää, kun olen antanut itseni elää omalla tavallani.
Heti raiskauksen jälkeen tuli ymmärrys että rikollinen joukko pilasi elämän . Se siitä sitten.
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan lapsena, mutta kun ei yläasteella tai lukiossa ollut tyttöystävää, niin silloin sen tiesi.
Minulla oli eka poikaystävä kaksikymppisenä ja perheen sain kutenkin myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Mä leikin paljonkin nukkeleikkejä lapsena mutta olen tiennyt oikeastaan aina että minusta ei koskaan tule äitiä, en ole siis koskaan halunnutkaan lapsia. Ne kotileikit oli aina vaan leikkejä, vähän sama kuin aikoinaan ala-asteella uskonnontunneilla ne jutut tuntuivat saduilta. En mitenkään voinut ymmärtää että joku uskoi kuolleista nousemiseen yms. Olen siis myös ateisti :D
Jeesuksessa pääteema on se että meidän luoja otti ihmisen muodon ja tuli keskellemme ihmisenä. Luvattu Messias. Hän ei tullut maallisesta mielessä sotimaan vaan julisti että pyrkiä rauhaan. Ymmärrä varmaan että taivaassa ei olla petoja kuin maan päällä on.
Hän on pyyhkivät kakki kyyneleet eikä sotaa ole enää oleva eikä itkua eikä parkua sillä kaikki entinen on mennyt. Jeesus.
Koulukaverit joukko voi kuulua jengeihin ja olla petoja toisille. Jengit hyökkää muiden kimppuun usein heikompien ja pienimpien jopa pieni kokoisten. Ajatelkaa miltä kärsimyksiltä monet ovat säästyneet kun eivät joutuneet tähän pahaan maailmaan muiden kiusattaviksi !!
Leikin kyllä nukeilla mutta tiesin jo kouluiässä ettei lapset onnistu koska se olisi lääketieteellisesti mulle liian suuri rasitus. Johtuneeko tuosta, mutta mitään vauvakuumetta tai hoitoviettiä ei ole ollut. Laina-ajalla tässä on eletty jo reilusti yli ennusteen.
En nyt ihan lapsena, mutta kun ei yläasteella tai lukiossa ollut tyttöystävää, niin silloin sen tiesi.