Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi vanhemmat ihmiset eivät osaa muistella menneitä aikoja mitenkään mielenkiintoisesti?
29.07.2025 |
Olen facebookissa parissa vanhoja aikoja muistelevassa ryhmässä jossa on esim vanhoja kuvia kaupungista. Kommentit niihin on lähinnä: "asuimme tuossa 62 oli paljon lapsia pihalla" ja siinä se.
Miksi vanhemmat ihmiset eivät osaa muistella mielenkiintoisesti? Kiinnostaisi muistot laajemmassa kontekstissa, mutta ei. Tulee vaan näitä "Veka asui naapurina 63 olin tsupparina tehtaassa".
Vai onko niin, että tavallisilla ihmisillä ei oikeastaan ole mitään muisteltavaa?
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eläköitynyt työkaveri oli katsomassa Rolling Stonesia Yyterissä 1965 ja minä kovana Rollari-fanina kärtin häneltä tuntemuksia keikasta, yleisiä fiiliksiä jne. Mutta sieltä vaan tuli vastauksena että "olihan se semmoista se". Niin mitä "semmoista"? Lopulta alkoi tulla sellainen kuva ettei hän edes muistanut koko keikasta mitään. Oliko hän edes tajunnutkaan miten legendaarisesta bändistä oli kyse?
Mitä olisi pitänyt sanoa? Itsekin koen vaikeana kokemusten kuvailun. Oma fiilis voi olla mahtava mutta miten sen selittää ihmiselle joka ei ole ollut paikalla, saati sitten vuosien jälkeen.
Edes jotakin. Sanoiko Mick mitään erikoista? Oliko settilista minkälainen? Oliko mitään erikoista joka jäi mieleen? Anna tulla, puserra, älä luovuta.. anna edes jotakin. Mutta kun ei mit
Miksi pitää vuoksesi pusertaa jos ei ole fiilistä jakaa kokemusta. Ehkä mieleen on painunut ihan erilaisia asioita kuin yleiset asiat, muisto voi olla enemmän tunnepuolella, henkilökohtainen ja vaikeampi pistää sanoiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, huomasin tämän viimeistään silloin, kun varusmiespalvelustaan aloitelleet veljeni ja serkkuni koittivat kärttää isoisältämme 50-luvun parhaat inttistoorit. Vastaukset oli ympäripyöreitä parin sanan lauseita, vaikka armeijastahan on tunnetusti maailman helpointa saada ihan hirveän hulvattomia keskusteluja aikaan. Sama epäpuhuminen alkaa aina minkä tahansa puheenaiheen kanssa, kun keskusteluun aletaan ns. paneutua kunnolla ja sivulauseita alkaa tulla liikaa. Säästä ja hintojen noususta vaari sitten jaksaakin jauhaa loputtomiin, joten ei ainakaan puheen tuottaminen tuota ongelmia. Mietin välillä että onkohan tuon ikäluokan ihmiset vain istuneet kotona kiikkustuolissa teinistä asti maikkaria tuijotellen kun mitään oikeaa juteltavaa ei ole kertynyt kovalevylle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eläköitynyt työkaveri oli katsomassa Rolling Stonesia Yyterissä 1965 ja minä kovana Rollari-fanina kärtin häneltä tuntemuksia keikasta, yleisiä fiiliksiä jne. Mutta sieltä vaan tuli vastauksena että "olihan se semmoista se". Niin mitä "semmoista"? Lopulta alkoi tulla sellainen kuva ettei hän edes muistanut koko keikasta mitään. Oliko hän edes tajunnutkaan miten legendaarisesta bändistä oli kyse?
Mitä olisi pitänyt sanoa? Itsekin koen vaikeana kokemusten kuvailun. Oma fiilis voi olla mahtava mutta miten sen selittää ihmiselle joka ei ole ollut paikalla, saati sitten vuosien jälkeen.
Edes jotakin. Sanoiko Mick mitään erikoista? Oliko settilista minkälainen? Oliko mitään erikoista joka jäi mieleen? Anna tulla, puserra, älä luovuta.. anna edes jotakin. Mutta kun ei mit
Tai ehkä sun pitäisi ymmärtää että se Rolling Stones ei ole niin tajunnanräjäyttävä kuin kuvittelet. Miksi mistään keikasta jäisi mitään erityistä mieleen?
Vierailija kirjoitti:
Vanhalla äidilläni on vain yksi narratiivi. Hän on sota-ajan lapsi mutta ei osaa kertoa siitä kuin niitä samoja juttuja joita on aina kertonut. Sanamuodotkin ovat samat. Jos häneltä kysyy mitään sen perusmuistelemisen sivusta, hän ei osaa vastata. Ei muista. Ei halua muistaa?
Sinulla on tietysti itselläsi paremmat jutut. Keskity niihin.
Harmi, että äitisi ei ole halunnut muistella mitään. Meillä äiti kertoi niin paljon, että joskus menin sekaisin elänkö hänen vai omaa lapsuuttani sota-ajassa. Hän jäi sydämessään rajan taakse, eikä koskaan muuttanut nykyisen Suomen puolelle kokonaisvaltaisesti. Hyvällä huumorillakin onneksi.
En tiedä kumpi olisi parempi? Tietää vai olla tietämättä.
Vierailija kirjoitti:
Tarinankerronta on taito, jota läheskään kaikilla, ihan iästä riippumatta, ei ole.
Ei tälläkään palstalla tarinankerronnasta palkita. Parhaana päivänä, jos hyvin menee, tulee kasapäin alapeukkua. Yleensä syvä hiljaisuus. On vissiin vastine sillä z-tuijotukselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen muistelee omalla tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun suvusta 3/4 on Turun seudulta ja 1/4 Karjalasta. Jutut on hyviä, monipolvisia ja kontekstilla. Kuuntelin lapsena mielellään 1900-l alussa syntyneiden isovanhempien ja heidän sisarustensa juttuja. He ei tietenkään olleet boomereita vaan boomereiddn vanhempia.
Ja suvussani ei ollut ennen minua yhtään akateemista. Lahjakkaita tarinan iskijöitä kyllä, kuten isoisäni veli Etelä-Karjalasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No jos on kansakoulun käynyt, ei ole mistä ammentaa.
Olen opiskellut muutakin ja vähän päälle, silti sanon: "Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silimään"
Ei kiinnosta kaivella vanhoja asioita!
Vierailija kirjoitti:
Ei tämän päivän vanhemmille ihmisille ole käynyt elämässä mitään mielenkiintoista kun eivät ole kokeneet sotaa. Ovat eläneet pitkälti ihan samaa tylsää elämää kuin me nuoremmatkin.
Mites nykynuoret: Asuttiin tossa, en tiedä osoitetta, pelasin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eläköitynyt työkaveri oli katsomassa Rolling Stonesia Yyterissä 1965 ja minä kovana Rollari-fanina kärtin häneltä tuntemuksia keikasta, yleisiä fiiliksiä jne. Mutta sieltä vaan tuli vastauksena että "olihan se semmoista se". Niin mitä "semmoista"? Lopulta alkoi tulla sellainen kuva ettei hän edes muistanut koko keikasta mitään. Oliko hän edes tajunnutkaan miten legendaarisesta bändistä oli kyse?
Mitä olisi pitänyt sanoa? Itsekin koen vaikeana kokemusten kuvailun. Oma fiilis voi olla mahtava mutta miten sen selittää ihmiselle joka ei ole ollut paikalla, saati sitten vuosien jälkeen.
Edes jotakin. Sanoiko Mick mitään erikoista? Oliko settilista minkälainen? Oliko mitään erikoista joka jäi mieleen? Anna tulla, puserra,
Ja minä mietin, että jos nuoruudessaan kävi vaikka 10 kertaa suunnilleen vastaavissa konserteissa/festareilla, niin miten ihmeessä sitä muistaisi jokaisen settilistan ja kitarasoolon ja välispiikin. Ei meille Woodstockistaan muistella esiintyjiä kuin nimeltä, ei kerrota, miten esiintyivät ja mitä esittivät. Sen sijaan muistellaan tunnelmaa, mutta sitä taas on hankala selittää niille, jotka eivät ole vastaavaa koskaan kokeneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, huomasin tämän viimeistään silloin, kun varusmiespalvelustaan aloitelleet veljeni ja serkkuni koittivat kärttää isoisältämme 50-luvun parhaat inttistoorit. Vastaukset oli ympäripyöreitä parin sanan lauseita, vaikka armeijastahan on tunnetusti maailman helpointa saada ihan hirveän hulvattomia keskusteluja aikaan. Sama epäpuhuminen alkaa aina minkä tahansa puheenaiheen kanssa, kun keskusteluun aletaan ns. paneutua kunnolla ja sivulauseita alkaa tulla liikaa. Säästä ja hintojen noususta vaari sitten jaksaakin jauhaa loputtomiin, joten ei ainakaan puheen tuottaminen tuota ongelmia. Mietin välillä että onkohan tuon ikäluokan ihmiset vain istuneet kotona kiikkustuolissa teinistä asti maikkaria tuijotellen kun mitään oikeaa juteltavaa ei ole kertynyt kovalevylle
Fiksu vaari ei kertonut simputuksesta alokkaille. Jos tuossa vaiheessa kertoisi totuuden, jättäisi lapsenlapset armeijan kesken.
Vierailija kirjoitti:
Joo, huomasin tämän viimeistään silloin, kun varusmiespalvelustaan aloitelleet veljeni ja serkkuni koittivat kärttää isoisältämme 50-luvun parhaat inttistoorit. Vastaukset oli ympäripyöreitä parin sanan lauseita, vaikka armeijastahan on tunnetusti maailman helpointa saada ihan hirveän hulvattomia keskusteluja aikaan. Sama epäpuhuminen alkaa aina minkä tahansa puheenaiheen kanssa, kun keskusteluun aletaan ns. paneutua kunnolla ja sivulauseita alkaa tulla liikaa. Säästä ja hintojen noususta vaari sitten jaksaakin jauhaa loputtomiin, joten ei ainakaan puheen tuottaminen tuota ongelmia. Mietin välillä että onkohan tuon ikäluokan ihmiset vain istuneet kotona kiikkustuolissa teinistä asti maikkaria tuijotellen kun mitään oikeaa juteltavaa ei ole kertynyt kovalevylle
Oma isoisäni ei osannut kertoa sota-ajoista juuri mitään mielenkiintoista. Ei armeijasta, ei taisteluista, ei mistään. Hän oli ihan veteraani-haastattelussakin joka julkaistiin. Muistan miten pettynyt olin kun luin sen haastattelun. Hän vain toisteli jotakin samaa juttua, joka ei edes liittynyt sotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt jo eläköitynyt työkaveri oli katsomassa Rolling Stonesia Yyterissä 1965 ja minä kovana Rollari-fanina kärtin häneltä tuntemuksia keikasta, yleisiä fiiliksiä jne. Mutta sieltä vaan tuli vastauksena että "olihan se semmoista se". Niin mitä "semmoista"? Lopulta alkoi tulla sellainen kuva ettei hän edes muistanut koko keikasta mitään. Oliko hän edes tajunnutkaan miten legendaarisesta bändistä oli kyse?
Mitä olisi pitänyt sanoa? Itsekin koen vaikeana kokemusten kuvailun. Oma fiilis voi olla mahtava mutta miten sen selittää ihmiselle joka ei ole ollut paikalla, saati sitten vuosien jälkeen.
Edes jotakin. Sanoiko Mick mitään erikoista? Oliko settilista minkälainen? Oliko mitään erikoista joka jäi mieleen? Anna tulla, puserra, älä luovuta.. anna edes jotakin. Mutta kun ei mit
Mukana olin minäkin. Ei ollut hirveästi porukkaa ainakaan nykyisiin konsertteihin verrattuna. Aluksi soitti ruotsalainen bändi, nimeä en muista. Rollarit tulivat helikopterilla, se oli erikoisinta. Mulla on mielikuva, ettei se keikka pitkään edes kestänyt.
Ei se mulle, 15v, ollut mikään maata järisyttävä kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos on kansakoulun käynyt, ei ole mistä ammentaa.
Miksi alapeukku? Näinhän se on. Vanhuksia on kahta lajia: yliopistokoulutetut ja kansakoulun käyneet.
Tää on muuten totta. Boomerit ei käyneet mitään opistoja, niillä oli vain nuo kaksi vaihtoehtoa. Siksi boomereissa ei ole lainkaan sairaanhoitajia, insinöörejä, teknikkoja tai edes merkonomeja! Nuo koulutukset keksittiin vasta peruskoulun myötä.
MITÄ HORISET!
Kaupan alan koulutuksella Suomessa on pitkät perinteet. Se alkoi vuonna 1839 ruotsinkielisessä Handelsskolan i Åbo -oppilaitoksessa.[1] Ensimmäinen suomenkielinen kaupan alan oppilaitos oli puolestaan 1887 perustettu Kuopion kauppakoulu.
Suomessa hoitotyöhön koulutus alkoi uskonnollisten yhteisöjen, rouvasväen yhdistysten, yksityisten henkilöiden, yhteisöjen ja teollisuuslaitosten toimesta 1860-luvulla. Helsingin diakonissalaitoksen sairaanhoitajakoulutus käynnistyi vuonna 1867.
Helsingin koulu puolestaan muuttui 1870 luvulla polyteknilliseksi opistoksi, ja myöhemmin vuonna 1908 siitä tehtiin teknillinen korkeakoulu. Teknillisessä korkeakoulussa saatettuun suorittaa maanmittarin, insinöörin tai arkkitehdin tutkintoja, ja niissä kaikissa yleensä ilmeni etuliitteenä sana diplomi. Tämä juonsi juurensa saksalaiseen tapaan nimittää tutkintotodistusta diplomiksi. 1940 luvulla tämä tapa virallistettiin.
Koitappa nyt vähän paremmin!
Vierailija kirjoitti:
Jokainen muistelee omalla tavallaan.
Ja hyvin moni ei muistele ollenkaan. Elävät vain kuluvaa päivää ajattelematta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tarinankerronta on taito, jota läheskään kaikilla, ihan iästä riippumatta, ei ole.
Toiset osaavat kertoa, toiset eivät.
Mukana olin minäkin. Ei ollut hirveästi porukkaa ainakaan nykyisiin konsertteihin verrattuna. Aluksi soitti ruotsalainen bändi, nimeä en muista. Rollarit tulivat helikopterilla, se oli erikoisinta. Mulla on mielikuva, ettei se keikka pitkään edes kestänyt.
Ei se mulle, 15v, ollut mikään maata järisyttävä kokemus.
No tässä tulikin jo kymmenen kertaa enemmän kuin siltä ex-työkaverilta.
Kännykkäsukupolven tarinantuotoksia odotellessa....
Alue: Aihe vapaa
Asioista voi ja saa avautua. tarinoita ja kokemuksia on ihan kiva kuunnella. itsellä on jäänyt mieleen kun tein sen klassisen.
Tökkäsin kieleni 3-4 vuotiaana metallikaiteeseen 80-luvun pakkastalvina. no onneks jossain vaiheessa vaari huomasi ja tuli lämpimän veden kanssa auttelee
jäi ikimuistettavasti veren ja raudan maku suuhun.. siitäkin huolimatta olen verrimakkaran ja maksan syöjä.. HMMM????niin ja tykkään vampyyrileffoista.. voisiko nämä liittyä jotenkin yhteen?