Ihan oikeastiko 5-6 vuotias voi teidän mielestä olla alle tunnin kotona yksin?
Tuosta toisesta ketjusta tuli vaan mieleen. Meillä on 6-v lapsi ja ei ole vielä ollut yksin. (on siis juuri täyttänyt 6). On ajateltu että eskari vuonna harjoitellaan vähäsen, siis ensi talvena. Ja kevättä kohti sit enemmän. Mutta ei vielä 5-v:nä olisi tullut mieleenkään!
Kommentit (32)
kun oltiin tulevien ekaluokkalaisten vahempainillassa. Eipä ollut tullut mieleenkään jättää vielä kokonaan yksin kotiin 6v poikaa. Toki on itsekseen omalla pihalla, mutta vanhemmat aina tavoitettavissa kuitenkin.
Opettakaa ne lapset (kyllä,vaikka jo 5v) käyttämään kännyä. Eläkää 2000-luvulla!
Puolet lapsista aloittaa koulun 6-vuotiaana, ja silloin on pakko osata olla yksin jopa koko iltapäivä. Joten herätys nyt hyvänen aika!
poika (täyttää ens viikolla 6v) sai ekaa kertaa tällä viikolla olla yksin kotona 20min kun hain pikkuveljen kerhosta. Toki on aiemmin ollut yksin sisällä/ulkona, niin että olen ollut melkein kuuloetäisyydellä.
Eilen poika sai myös ekan kerran mennä itse läheiseen leikkipuistoon(asumme erittäin rauhallisella omakotitalo- asuinalueella), matkaa kävelytietä pitkin noin 300-400m. Ei ole näköetäisyydellä, mutta äänet kyllä puistosta kuuluu. Kovin oli poika ylpeä itsestään.. Pojan vuotta nuorempi kaveri (asuu mein naapurissa) saa käydä yksin myös leikkimäsä, ja hänen äitinsä on lastentarhanope, eli on kai ok..
Poikani on tosi fiksu ja rauhallinen. Osaa soittaa kännykällä isälleen, mummolle ja mulle.
on ollut yksin kotona 10 minuuttia. olen piirtänyt hänelle kuvan minne menen ja hän nyökkää merkiksi, että on ymmärtänyt. lapsen luonne ratkaisee voiko jättää yksin kotiin. kehitysvamma neuvolasta kehoitettiin jättämään lapsi 5-10 minuutiksi yksin. pojan kuntoutusohjaaja oli tosin asiasta järkyttynyt. tiedän, että lapsi ei tee mitään tyhmää kotona.
kuopusta en tule jättämään 5v. kotiin yksin, vaikka on terve. hänellä sellainen luonne, että voi tehdä mitä tahansa. luotan tähän erityislapseen enemmän.
Ei tulisi mieleenikään, että lapsen pitäisi osata olla yksin kotona " kun on jo koululainen" . Alaluokkalaisten ei IMO pitäisi joutua olemaan yksin kotona, siis tulla koulusta/ip-kerhosta tyhjään kotiin.
Vartti yksin jos äiti käy lähikaupassa, ok, muttei mitään tunteja iltapäivisin.
että meillä ainakin on pakko molempien tehdä töitä kun ei yhden palkka riitä elämiseen. Meilläkin siis 6v. olisi joutunut olemaan yksin useitakin tunteja päivässä aloitettuaan koulun mutta onneksi kävi vahinko ja meille tulee vielä yksi lapsia voin olla ainakin ekan puoli vuotta kotona kun lapsi aloittaa koulun ja ehtii täyttää jo 7v.
Oma keskimmäiseni halusi jo 5-vuotiaana vähän kokeilla yksinolemista. Hän osasi jo soittaa kännykällä ja ottaa vastaan sekä vastata viesteihin. Annoin hänen jäädä harjoittelamaan ja soitin jonkun ajan kuluttua, miten pärjää - ja hyvin pärjäsi. Tästä on nyt jo pitkälti toista vuotta aikaa ja tulevan syksyn ekaluokkalainen tykkää jäädä yhä useammin kotiin. Pitäisikö raahata kuitenkin aina mukaan vaikka väkisin?
Mä olen joutunut kuitenkin jättämään oman 5-vuotiaan yksin välillä kotiin. Meillä on koira ja sitä on pakko viedä ulos tasaisin väliajoin. Yleensä järjestän sen niin että, isosisko vie koiran tai sitten isosisko on pikkuveljensä kanssa kotona, kun mä vien koiran. Mutta muutaman kerran on ollut tilanne että poika on täytynyt jättää kotiin yksin. Laitan silloin yleensä jonkun leffan pyörimään tai annan pelata, ja itse käyn pikalenkin koiran kanssa tekemässä. Pojalla on myös puhelin että voi soittaa jos tulee jotain.
Mutta tunti poissa on aika kauan, ja en tosiaan niin pitkäksi aikaa vielä yksin jättäisi lasta.
Itse olin tuon ikäisenä 5-6 tuntiakin yksin ja HYVIN PÄRJÄSIN!