Lapsiperhe-elämä kuulostaa painajaiselta

Jos on vähänkään epävarma, mieluummin jättää tekemättä. Lapsia kun ei voi perua, jos ei tunnukaan omalta jutulta 

Sitten, kun lapsi tai lapset lähtevät kotoa, on sitä omaa aikaa. Siitä ehtii nauttimaan pari kolme vuotta, kunnes huomaakin hoitavansa lapsenlapsia

Vierailija kirjoitti:

Jos on vähänkään epävarma, mieluummin jättää tekemättä. Lapsia kun ei voi perua, jos ei tunnukaan omalta jutulta 

Voi laittaa adoptioon. Suomessa on niin vähän adoptiolapsia että varmasti pääsevät kotiin jossa oikeasti halutaan lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Sitä kamaluutta liioitellaan ihan hirveästi. Itsekin kuvittelin, että minusta ei varmaan ole siihen. Synnytys ja eka vuosi ovat usein rankkoja, mutta sen jälkeenhän se on elämää, jonka jokainen voi järjestää haluamallaan tavalla. Se ei sulje pois uraa tai harrastuksia. Lasten ihania puolia ei julkisesti paljon hehkuteta, kun heti tulee paskaa niskaan, se koetaan omien valintojen tyrkyttämiseksi jne. Mutta rakkaus omia lapsia kohtaan on yksinkertaisesti mullistava asia. 

Tämä on omakin kokemukseni! Olin valmistautunut johonkin tosi synkkään perhehelvettiin mutta meillä on nyt ihana parisuhde jossa aivan mahtava pieni oma pikku persoonana lisänä Yllätyin siis todella paljon kuinka ihana lapsi lopulta onkaan ja kuinka vähissä ne hetket ovat kun ei oikein jaksa. Tämähän voi olla ikäkysymyskin, mutta itse olen hieman vanhempi äiti enkä kadu hetkeäkään vaan toivoisin tälle sisaruksia.

En ota paineita siitä että pitää olla täydellinen äiti: kunhan lapsi saa rakkautta paljon, sopivasti rajoja ja turvallisen ympäristön, ollaan jo todella pitkällä. Itkuhälyttimiä, potkuautoja ja merkkivaatteita saa hankkia se jota huvittaa mutta ei noita monikaan lapsi tarvitse. Ihan liian monet vanhemmat suorittavat vanhemmuutta ja ihmettelevät sitten miksi uupuvat täysin.

Itsellä edelleen ura, harrastuksia ja kaveripiiri, ei ne minnekään ole kadonneet. Lapsi ei ole vienyt itseltä mitään vaikka aikataulujen rustaaminen onkin välillä hankalaa. Lapsi on perheenjäsen joka kulkee useimmissa paikoissa mukana ja jos on paha paikka niin voi olla hetken hoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Sitten, kun lapsi tai lapset lähtevät kotoa, on sitä omaa aikaa. Siitä ehtii nauttimaan pari kolme vuotta, kunnes huomaakin hoitavansa lapsenlapsia

Hah. Kukin toki tekee niinkuin haluaa. Lapsenlapsia voi hoitaa tai olla hoitamatta miten sitten huvittaakon. Useimmat kyllä haluavat lapsenlapsiaan tavata ja hoitaakin ainakin välillä!

Sen sijaan om tavallista että synnytysikä jossain määrin periytyy sukupolvelta toiselle. Meidän suvussa on aina tehty lapset myöhään joten joudun luultavasti itsekin odottamaan mahdollisia lapsenlapsia todella piiiitkään 😕

Suomessa ainakin on tapana "kel onni on se onnen kätkeköön" eli oli mies. kämppä, lapset tai työpaikka miten ihana vaan niin ei niitä koskaan kavereille kehuta vaan yritetään löytää joku ärsyttävä asia josta saa valittaa. Välillä tuntuu ettei täällä oikein saisi edes nauttia elämästään tai valinnoistaan vaan aina pitää löytää joku valituksen aihe: "ilmalämpöpumppu rikki" "mies jätti kuraiset kenkänsä eteiseen" "lasten ope on ihan seko ja lapsen kaverit tekee tupakkakokeiluja". Tai elänkö vaan jossain ihmeen valittaja-kuplassa? 😅

Itse ainakin olen pääsääntöisesti tyytyväinen elämääni: kiva mies, ihana lapsi ja kiva kämppä. En ollut koskaan kuullut kenenkään kertovan niistä ihanista hetkistä lastensa kanssa, joten en todellakaan tajunnut miten suuri osa arjesta on aivan mahtavaa! Tästä nyt moni voi loukkaantua, mutta vertaisin elämään kotieläimen kanssa: tuo niin paljon iloa ja hauskuutta kotiin. Meillä kumpiakin joista jo kissat toivat uskomattoman paljon rakkautta ja kommellusta kotiin. Lapsi tekee sen saman: saat ihastella kuinka lapsi oppii syömään, kävelemään, puhumaan, kertomaan onnettomia taaperovitsejä ja tuhisemaan äisin tai isin sylissä väsyneenä.

Onnea on hankala pukea sanoiksi, mutta itselläni se on ihan valtava lämmön tunne sydämessä ja vahva kiitollisuus jokaisesta yhteisestä päivästä