Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha tarveharkintaiseksi tueksi
Aika iso muutos, mistä on julkisuudessa puhuttu hämmästyttävän vähän. Noin siinä kuitenkin näyttää käyvän kunhan tuo yleistukiuudistus on saatu maaliin. Eli ei taida saada jatkossa tuotakaan tukea työtön jos on säästänyt itselleen jonkin verran omaisuutta tai puolisolla on töitä tai muita tuloja. Sama juttu näemmä myös sairaspäivärahan kohdalla.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi minulla on mahdollisuus jäädä täydelle eläkkeelle ensi vuonna. Ja nuoreni ovat nyt opsikelemassa, joten heilläkään ei ihan akuutti työongelmaa ole.
Valmistumisen jälkeen on. Sitten saa eläkeläinen tukea jälkikasvua loppuiän.
Toki, mutta se ongelma ei ole vielä akuutti. Ja ainahan täältä pääsee ulkomaille.
Siellä on yhtä kova kilpailu, ellei kovempi. Varaudu vaan kaivelemaan kukkaroa tai jätä lapset katuojaan kuolemaan.
Minulla on säästöjä ja sijoituksia, no problems. Ja he pärjää kyllä kilpailussa.
Olet kyllä hoopo jos uskot että lapsesi pärjää kilpailussa ja että varallisuutesi avulla pärjäätte. Se ei vaadi kuin yhden lapsista joka ei työllisty valmistumisen jälkeen oman alan töihin tai että joku porukasta sairastuu vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi minulla on mahdollisuus jäädä täydelle eläkkeelle ensi vuonna. Ja nuoreni ovat nyt opsikelemassa, joten heilläkään ei ihan akuutti työongelmaa ole.
Valmistumisen jälkeen on. Sitten saa eläkeläinen tukea jälkikasvua loppuiän.
Toki, mutta se ongelma ei ole vielä akuutti. Ja ainahan täältä pääsee ulkomaille.
Siellä on yhtä kova kilpailu, ellei kovempi. Varaudu vaan kaivelemaan kukkaroa tai jätä lapset katuojaan kuolemaan.
Minulla on säästöjä ja sijoituksia, no problems. Ja he pärjää kyllä kilpailussa.
Olet kyllä hoopo jos uskot että lapsesi pärjää kilpailussa ja e
Blaablaablaablaa.... Olet vain kade luuseri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi minulla on mahdollisuus jäädä täydelle eläkkeelle ensi vuonna. Ja nuoreni ovat nyt opsikelemassa, joten heilläkään ei ihan akuutti työongelmaa ole.
Valmistumisen jälkeen on. Sitten saa eläkeläinen tukea jälkikasvua loppuiän.
Toki, mutta se ongelma ei ole vielä akuutti. Ja ainahan täältä pääsee ulkomaille.
Siellä on yhtä kova kilpailu, ellei kovempi. Varaudu vaan kaivelemaan kukkaroa tai jätä lapset katuojaan kuolemaan.
Minulla on säästöjä ja sijoituksia, no problems. Ja he pärjää kyllä kilpailussa.
Olet kyllä hoop
Olet vain typerä loinen.
No huhheijaa :D En ole kateellinen, meillä on perheessä varallisuutta ja porukalla vakituiset työpaikat ja ammatit niin ettei akuuttia hätää ole. En silti ole niin typerä ettenkö tiedostaisi että se tilanne voi muuttua todella nopeasti. Vaikka vakavan sairastumisen tai onnettomuuden myötä.
Niin, ei pitäisi ekonomistien ihmetellä mistä johtuu etteivät kuluttajat usko omaan talouteensa eivätkä kuluta. Ja että säästöaste on kasvanut.
Mutta en ylläty vaikka ihmettelisivätkin.
Vierailija kirjoitti:
No huhheijaa :D En ole kateellinen, meillä on perheessä varallisuutta ja porukalla vakituiset työpaikat ja ammatit niin ettei akuuttia hätää ole. En silti ole niin typerä ettenkö tiedostaisi että se tilanne voi muuttua todella nopeasti. Vaikka vakavan sairastumisen tai onnettomuuden myötä.
Mistä ihmeestä päättelet, etten tiedostaisi tilateen voivan muuttua nopeasti??? Haluat vain herjata ja solvata, koska kateus kalvaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella epäreilulta muutokselta. Samalla perusteella kansaneläkkeen tarvepohjaisiksi!!
Kansaneläke on jo tarvepohjainen.
Jos ansiosidonnainen ja sairauspäiväraha tulevat harkinnanvaraisiksi etuuksiksi niin mikähän etuus on vuorossa seuraavaksi. Lapsilisät tai takuueläke. Kenties
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua naurattaa, kun pässit ajattelee, että kokoomus toteuttaa kommunismin, jossa keskiluokalta ja hyväosaisilta otetaan kokonaan pois sosiaaliturva ja maksetaan silti sitä sossupummeille. Että opettajien talot vaan myyntiin, jos tulee syöpää ja talot ja rahat jaetaan juopoille ja horoille.
Eli siis kokkarina kannatat tuotakin ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan tehtävää muutosta ? Selvääkin selvempi heikennyshän tuo on työssäkäyvän keski- ja ylemmän luokan sosiaaliturvaan työttömyyden kohdatessa.
En tietenkään kannata enkä kokoomuslaisena usko kokoomuksen johdonkaan kannattava yhtä umpihullua suunnitelmaa. Miksi kokoomus pyllistäisi näin törkeästi pääkannattajakunnalleen vain, jotta porukka, jonka kokoomus haluaa töihin, saisi pitää työttömyyskorvauksensa ja muut passivoivat tukensa.
Vierailija kirjoitti:
No huhheijaa :D En ole kateellinen, meillä on perheessä varallisuutta ja porukalla vakituiset työpaikat ja ammatit niin ettei akuuttia hätää ole. En silti ole niin typerä ettenkö tiedostaisi että se tilanne voi muuttua todella nopeasti. Vaikka vakavan sairastumisen tai onnettomuuden myötä.
Vapaassa maailmassa työtä ei välttämättä saa rahalla tai pätevyydellä, vaan pitää olla suosittelijan suosiossa. Suomen kaltainen maa, joka siirtyy sopimusyhteiskunnasta sivistysmaaksi, on neitseellistä aluetta suojelurahakauppialle ja muille liippareille.
Sitten eletään niin kauan kuin rahaa riittää ja kun loppuu mennään rehevöittämään hautausmaata :). Onneksi meillä ei ole lapsia. Koira käy usein kyläilemässä maalla, joten viedään sinne koiruus ensin.
Sehän on sitten ammattiliittojen loppu, ja vaikutukset sen mukaiset.
Vierailija kirjoitti:
Mua naurattaa, kun pässit ajattelee, että kokoomus toteuttaa kommunismin, jossa keskiluokalta ja hyväosaisilta otetaan kokonaan pois sosiaaliturva ja maksetaan silti sitä sossupummeille. Että opettajien talot vaan myyntiin, jos tulee syöpää ja talot ja rahat jaetaan juopoille ja horoille.
Ihmisarvo on sama, ei juoppo tai h-ro ole jotenkin vähemmän arvokas.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki aikojen pullamössösukupolvi suuret ikäluokat ja vielä päälle 50-luvulla syntyneet. He pääsivät aikaisin eläkkeelle ja kun tämä tapahtui alkoi ansiosidonnaisen järjestelmän alasajo. Kukaan ei valittanut kun ansiosidonnainen tippui 500 päivästä 400/300 päivään. Tuli nämä tiukat ehdot työllistämiseen. Nyt on päällä leilkkauset ansiosidonnaiseen ja lisää tulee!
Entisaikaa työttömäksi jäänti ei tarkoittanut mitään dramaattista, nyt tilanne on ihan erilainen.
Hyvä huomio. Varmaan voi johtua siitäkin, että tuossa vaiheessa, kun ansiosidonnaisen kestoa lyhennettiin, ei vielä ollut nykyisen kaltaista massiivista työttömyyttä, ja suurin osa keskiluokasta ajatteli, ettei tuo koske "meitä työssäkäyviä", vaan "niitä työttömiä". Ei osattu ajatella, että omakin työpaikka voi mennä.
Itse muistan kyllä ihmetelleeni jo silloin kun tuo leikkaus tehtiin, lähinnä sitä, ettei tuo leikkaus tuonut valtiolle säästöjä. Kun eihän ansiosidonnaisia makseta valtion budjetista vaan työttömyyskassoista. Valtio korvaa kassoille vain peruspäivärahan osuuden. Jos työttömyyskassan maksamaa tukea lyhennetään, niin vaarana on, että tuen loppumisen jälkeen ei ehdi työllistyä ja valtio joutuu maksamaan työmarkkinatuen lisäksi muitakin tukia. Mutta nythän tuosta vaarasta päästään, kun keskiluokka käytännössä rajataan tukien ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa todella epäreilulta muutokselta. Samalla perusteella kansaneläkkeen tarvepohjaisiksi!!
Kansaneläke on jo tarvepohjainen.
Ei kansaneläke ole tarveharkintainen
Vierailija kirjoitti:
Jos ansiosidonnainen ja sairauspäiväraha tulevat harkinnanvaraisiksi etuuksiksi niin mikähän etuus on vuorossa seuraavaksi. Lapsilisät tai takuueläke. Kenties
Ei, siis toivottavasti ei. Meillä on jo aivan liian monta päällekkäistä tarveharkintaista systeemiä, progressiivisen verotuksen lisäksi. Nyt tästä hyötyy se, joka tuhlaa heti kaiken. Mutta säästeliäs ei saa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle opetettiin jo lapsuudessa ettei tukien varaan kannata elämäänsä rakentaa ja mitä kapeamman sektorin osaa ja ymmärtää sitä riippuvaisempi hän on valtakoneistosta.
Hyvä neuvo tuo toki, mutta kaikilla nyt vaan ei ole sellaista osaamista joka takaisi taatun työpaikan aina eläkkeelle jäämiseen saakka. Onhan esimerkiksi Kaukaan UPM:n tehtaan työntekijöillä varmasti osaamista, mutta vaikeaa tulee heilläkin olemaan uuden työpaikan löytämisessä.
Tukien varaan rakennettu elämä LOL. Voi mennä vaikka työkyky ja siinä sitten ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua naurattaa, kun pässit ajattelee, että kokoomus toteuttaa kommunismin, jossa keskiluokalta ja hyväosaisilta otetaan kokonaan pois sosiaaliturva ja maksetaan silti sitä sossupummeille. Että opettajien talot vaan myyntiin, jos tulee syöpää ja talot ja rahat jaetaan juopoille ja horoille.
Eli siis kokkarina kannatat tuotakin ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan tehtävää muutosta ? Selvääkin selvempi heikennyshän tuo on työssäkäyvän keski- ja ylemmän luokan sosiaaliturvaan työttömyyden kohdatessa.
En tietenkään kannata enkä kokoomuslaisena usko kokoomuksen johdonkaan kannattava yhtä umpihullua suunnitelmaa. Miksi kokoomus pyllistäisi näin törkeästi pääkannattajakunnalleen vain, jotta porukka, jonka kokoomus haluaa töihin, saisi pitää työttömyyskorvauksensa ja muut passivoivat tukensa.
Tuo nyt kuitenkin lukee selkokielellä siinä vaiheittain toteutettavassa suunnitelmassa. Tähän asti suunnitelma on edennyt aikataulun mukaisesti. Vaiheessa 4 tapahtuu tuo ansiosidonnaisen ja sairaspäivärahan liittäminen yleistukeen, joka on harkinnanvarainen tuki. Tapahtuu aikataulun mukaan muistaakseni vuonna 2027 eli tarvittavat lakimuutokset ehditään tehdä vielä nykyisen hallituksen aikakaudella. En minäkään olisi uskonut tuollaista toteutettavan, mutta nyt on pakko uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sitä joskus tulevaisuudessa muistella kuinka Suomi oli joskus hyvinvointivaltio, jonka rikollisuus oli olematonta. Ihminen on siitä luova olento, että se kyllä selviytyy tavalla tai toisella, jos ei työtä ole tarjolla eikä rahaa, niin sitä tehdään sitten muiden kustannuksella. Näin se toimii monessa kehitysmaassa kuten Hondurasissa ja El Salvadorissa. Onko se sitten ihmiskauppaa, huumeita, suojelurahaa vai ihan perus petoksia ja ryöstöjä, niin sen aika näyttää.
Toivottavasti rikokset kohdistuvat kokoomuslaisiin. Luulisin, että kohdistuvat, koska hyväosaisilla on eniten pois otettavaa.
Et ole kuullut koskaan pörssiromahduksesta? Kyllä ne säästöt ja sijoitukset hupenee lastesi elättämiseen kunnes kuolet. Nokka se kopsahtaa maahan sinullakin.