Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha tarveharkintaiseksi tueksi
Aika iso muutos, mistä on julkisuudessa puhuttu hämmästyttävän vähän. Noin siinä kuitenkin näyttää käyvän kunhan tuo yleistukiuudistus on saatu maaliin. Eli ei taida saada jatkossa tuotakaan tukea työtön jos on säästänyt itselleen jonkin verran omaisuutta tai puolisolla on töitä tai muita tuloja. Sama juttu näemmä myös sairaspäivärahan kohdalla.
Kommentit (74)
Kuvitteleeko joku että tämä toteutuisi, ei takuulla mene läpi ammattiliitoista. Jotain muuta nut haetaan tämän varjolla.
Vierailija kirjoitti:

Ei ammattiliitot tuosta päätä vaan eduskunta jossa hallituspuolueilla on enemmistö.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki aikojen pullamössösukupolvi suuret ikäluokat ja vielä päälle 50-luvulla syntyneet. He pääsivät aikaisin eläkkeelle ja kun tämä tapahtui alkoi ansiosidonnaisen järjestelmän alasajo. Kukaan ei valittanut kun ansiosidonnainen tippui 500 päivästä 400/300 päivään. Tuli nämä tiukat ehdot työllistämiseen. Nyt on päällä leilkkauset ansiosidonnaiseen ja lisää tulee!
Entisaikaa työttömäksi jäänti ei tarkoittanut mitään dramaattista, nyt tilanne on ihan erilainen.
Totta. Ei siitä ole kauaa kun eläkkeelle pääsi 63 vuotiaana, joillakin aloilla jo viiskymppisenä, nyt eläkkeelle pääsee 2 vuotta iäkkäämpänä ja tuokin raja nousee vielä tuostakin. Kuntien velvollisuus työllistää iäkkäät pitkäaikaistyöttömät poistettiin. Vuorotteluvapaa poistettiin. Eläkemaksut olivat alkuun luokkaa 5 prossaa palkasta kun TEL järjestelmä luotiin 1962, nyt maksut ovat jo luokkaa 25%. Jne.
Samaa ihmettelen minäkin. Luulisi ihmisiä ja mediaa kiinnostavan noin merkittävä muutos ansiosidonnaiseen ja sairaspäivärahaan paljon enemmän. Vai eikö ihmiset kenties tajua mitä on tapahtumassa?
Tästä seuraa roimat veronalennukset ja yksityiset työttömyysvakuutukset.
Vierailija kirjoitti:
Tästä seuraa roimat veronalennukset ja yksityiset työttömyysvakuutukset.
No ei tule veronalennuksia koska valtion budjetti on jo nykyisin katastrofaalisen alijäämäinen. Yksityisiä työttömyysvakuutuksia saatetaan nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua naurattaa, kun pässit ajattelee, että kokoomus toteuttaa kommunismin, jossa keskiluokalta ja hyväosaisilta otetaan kokonaan pois sosiaaliturva ja maksetaan silti sitä sossupummeille. Että opettajien talot vaan myyntiin, jos tulee syöpää ja talot ja rahat jaetaan juopoille ja horoille.
Eli siis kokkarina kannatat tuotakin ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan tehtävää muutosta ? Selvääkin selvempi heikennyshän tuo on työssäkäyvän keski- ja ylemmän luokan sosiaaliturvaan työttömyyden kohdatessa.
En tietenkään kannata enkä kokoomuslaisena usko kokoomuksen johdonkaan kannattava yhtä umpihullua suunnitelmaa. Miksi kokoomus pyllistäisi näin törkeästi pääkannattajakunnalleen vain, jotta porukka, jonka kokoomus haluaa töihin, saisi pitää t
Jos tämä on totta ja oikeasti tapahtumassa, niin asap viestiä toimittajille ja uutisvälineille! 2027 tulee aika nopeasti ja varmasti siksi on määritelty, että ehtivät runnoa tämän läpi. Kiitos tästä, tämä oli viimeinen niitti täällä pysymiselle muka paremman tulevaisuuden toivossa. Minkä helv takia maksamme palkasta työttömyysvakuutusmaksua, kun sitä ei käytännössä enää ole?? "Et omista mitään ja olet onnellinen".
Viesti siis tähän, Vauva.fi vois palkata koodarit, jotka osaavat asiansa:
Lainaus: Tuo nyt kuitenkin lukee selkokielellä siinä vaiheittain toteutettavassa suunnitelmassa. Tähän asti suunnitelma on edennyt aikataulun mukaisesti. Vaiheessa 4 tapahtuu tuo ansiosidonnaisen ja sairaspäivärahan liittäminen yleistukeen, joka on harkinnanvarainen tuki. Tapahtuu aikataulun mukaan muistaakseni vuonna 2027 eli tarvittavat lakimuutokset ehditään tehdä vielä nykyisen hallituksen aikakaudella. En minäkään olisi uskonut tuollaista toteutettavan, mutta nyt on pakko uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki aikojen pullamössösukupolvi suuret ikäluokat ja vielä päälle 50-luvulla syntyneet. He pääsivät aikaisin eläkkeelle ja kun tämä tapahtui alkoi ansiosidonnaisen järjestelmän alasajo. Kukaan ei valittanut kun ansiosidonnainen tippui 500 päivästä 400/300 päivään. Tuli nämä tiukat ehdot työllistämiseen. Nyt on päällä leilkkauset ansiosidonnaiseen ja lisää tulee!
Entisaikaa työttömäksi jäänti ei tarkoittanut mitään dramaattista, nyt tilanne on ihan erilainen.
Ai lähemmäs 65-vuotiaana eläkkeelle jääminen on aikaista?Ok.Muistitko itse valittaa kun ansiosidonnaista heikennettiin?
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sitä joskus tulevaisuudessa muistella kuinka Suomi oli joskus hyvinvointivaltio, jonka rikollisuus oli olematonta. Ihminen on siitä luova olento, että se kyllä selviytyy tavalla tai toisella, jos ei työtä ole tarjolla eikä rahaa, niin sitä tehdään sitten muiden kustannuksella. Näin se toimii monessa kehitysmaassa kuten Hondurasissa ja El Salvadorissa. Onko se sitten ihmiskauppaa, huumeita, suojelurahaa vai ihan perus petoksia ja ryöstöjä, niin sen aika näyttää.
Älkää kiristystä unohtako!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki aikojen pullamössösukupolvi suuret ikäluokat ja vielä päälle 50-luvulla syntyneet. He pääsivät aikaisin eläkkeelle ja kun tämä tapahtui alkoi ansiosidonnaisen järjestelmän alasajo. Kukaan ei valittanut kun ansiosidonnainen tippui 500 päivästä 400/300 päivään. Tuli nämä tiukat ehdot työllistämiseen. Nyt on päällä leilkkauset ansiosidonnaiseen ja lisää tulee!
Entisaikaa työttömäksi jäänti ei tarkoittanut mitään dramaattista, nyt tilanne on ihan erilainen.
Totta. Ei siitä ole kauaa kun eläkkeelle pääsi 63 vuotiaana, joillakin aloilla jo viiskymppisenä, nyt eläkkeelle pääsee 2 vuotta iäkkäämpänä ja tuokin raja nousee vielä tuostakin. Kuntien velvollisuus työllistää iäkkäät pitkäaikaistyöttömät poistettiin. Vuorotteluvapaa poistettiin. Eläkemaksut olivat alkuun luokkaa 5 prossaa palkasta kun TEL järjestelmä luotiin 1962, nyt maksut o
Niin?Luuletko että nuoremmat eläkeläiset ei olr maksaneet korkeaa eläkemaksua?
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sitä joskus tulevaisuudessa muistella kuinka Suomi oli joskus hyvinvointivaltio, jonka rikollisuus oli olematonta. Ihminen on siitä luova olento, että se kyllä selviytyy tavalla tai toisella, jos ei työtä ole tarjolla eikä rahaa, niin sitä tehdään sitten muiden kustannuksella. Näin se toimii monessa kehitysmaassa kuten Hondurasissa ja El Salvadorissa. Onko se sitten ihmiskauppaa, huumeita, suojelurahaa vai ihan perus petoksia ja ryöstöjä, niin sen aika näyttää.
Kolmas vuosi menoss kohta kun tätä samaa.olen lukenut Odotellaan...
Toi ansiosidonnaisen pois jääminen on myös pankeille paha juttu. Asuntolainat jää äkkiä maksamatta. Toisaalta asuntojen hinnatkaan ei ole nousemaan päin.
Eli ei tuossa äkkiä valtiollekaan mitään säästöjä tule, jos pankkeja joutuu tukemaan.
Maksamaan joutuu kuitenkin tavalla tai toisella.
No sitten se, että jos joku yksilö jää paljon asunnosta velkaa sen lisäksi, että menettää asunnon, niin saattaa työhalut mennä niin pitkäksi aikaa, että velat vanhenee.
Kukapa tätä maata sitten enää haluaa rakentaa...
Ei vettä rantaa rakkaampaa, mutta yhteiskunta on muuttunut liikaa ja huonompaan suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuvitteleeko joku että tämä toteutuisi, ei takuulla mene läpi ammattiliitoista. Jotain muuta nut haetaan tämän varjolla.
Miksi työttömyystukien muutokset ovat menneet läpi? Irtisanomissuojan heikennykset? Eläkeputken poisto?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki aikojen pullamössösukupolvi suuret ikäluokat ja vielä päälle 50-luvulla syntyneet. He pääsivät aikaisin eläkkeelle ja kun tämä tapahtui alkoi ansiosidonnaisen järjestelmän alasajo. Kukaan ei valittanut kun ansiosidonnainen tippui 500 päivästä 400/300 päivään. Tuli nämä tiukat ehdot työllistämiseen. Nyt on päällä leilkkauset ansiosidonnaiseen ja lisää tulee!
Entisaikaa työttömäksi jäänti ei tarkoittanut mitään dramaattista, nyt tilanne on ihan erilainen.
Totta. Ei siitä ole kauaa kun eläkkeelle pääsi 63 vuotiaana, joillakin aloilla jo viiskymppisenä, nyt eläkkeelle pääsee 2 vuotta iäkkäämpänä ja tuokin raja nousee vielä tuostakin. Kuntien velvollisuus työllistää iäkkäät pitkäaikaistyöttömät poistettiin. Vuorotteluvapaa poistettiin. Eläkemaksut olivat alkuun luokkaa 5 prossaa palkasta kun TEL järjestelmä luotiin 1962, nyt maksut o
En koskaan ole käsittänyt tuota vuorotteluvapaan poistoa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän sitä joskus tulevaisuudessa muistella kuinka Suomi oli joskus hyvinvointivaltio, jonka rikollisuus oli olematonta. Ihminen on siitä luova olento, että se kyllä selviytyy tavalla tai toisella, jos ei työtä ole tarjolla eikä rahaa, niin sitä tehdään sitten muiden kustannuksella. Näin se toimii monessa kehitysmaassa kuten Hondurasissa ja El Salvadorissa. Onko se sitten ihmiskauppaa, huumeita, suojelurahaa vai ihan perus petoksia ja ryöstöjä, niin sen aika näyttää.
No näinhän se menee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvitteleeko joku että tämä toteutuisi, ei takuulla mene läpi ammattiliitoista. Jotain muuta nut haetaan tämän varjolla.
Miksi työttömyystukien muutokset ovat menneet läpi? Irtisanomissuojan heikennykset? Eläkeputken poisto?
Eihän nuo täysin kosmeettiset muutokset mitenkään koskeneet suurinta osaa työssäkäyvää keskiluokkaa.
Faktat puhuvat puolestaan. Oletko lukenut hallituksen lakiesityksen? Lue myös lopussa oleva liite, jossa on myös vaikuttavuusarviot: Luonnos hallituksen esitykseksi yleistukea koskevaksi lainsäädännöksi.pdf
https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=c90…
Tule sitten kertomaan, mitä tämä uudistus sinun mielestäsi tarkoittaa keskiluokkaiselle.