Mies haluaa koiran, minä en. Miten pystyitte selviämään vastaavasta?
Olemme 50-v. 10 vuotta takana.
Miehellä ollut aiemmin koiria. Minulla ollut taasen kaikki muut eläimet.
Hän haluaa nyt meillekin koiran. Minä en. En halua lenkittämistä seuraavaksi 15 vuodeksi vaikka mies hoitaisi sen. Minua ei viehätä myöskään koirien tapa nuuhkia kaikkea, sekä ihmisten nuoleminen. Ei myöskään punkit.
Miten ratkaisitte?
Te joilla on ollut sama tilanne, ymmärrätte että asetelma on mutkikas.
Kommentit (61)
Meillä oli toisinpäin minä halusin koiran mies ei niin halunnut. Koira on kohta 13 ja mies lellii sitä
Se on tietysti hieno ajatus että joka koiran haluaa niin siitä huolehtii ja homma on sillä selvä, mutta eihän se niin mene.
Kun se vaikuttaa kuitenkin sitten aika moneen asiaan - mihin voi matkustaa, missä voi yöpyä, aikataulut, iso koira jo siihen että mitkä automallit käy. Sotkua tulee, se on selvä. Robotti-imuria suosittelen enimpien karvojen keräilyyn jos ei jo ole.
Ihmettelen niitä, jotka elävät parisuhteessa vain omien ehtojensa kanssa.
Meillä on tämä tilanne. Lapset lähteneet pesästä, ukko tykkäisi hankkia aktiivisen koiran ja minä, vaikka pidänkin koirista, en vaan haluaisi sellaista "ankkuriksi" - estämään matkailua ja iltamenoja. Ja eihän ne kauhean hygienisiä ole vaikka eivät sentään kävele pöydillä kuten kissat.
Sano että ei tuu pillua jos koira tulee.
Meille tuli koira sillä ehdolla, että se on täysin miehen vastuulla. Nyt on miehellä kamala valitus, kun joutuu yksin sen hoitamaan. Miehellä kun on sellainen työ, että joutuu lenkkeilemään sen kanssa yöllä.
Kommentoin tota punkkiasiaa. Ensinnäkin ymmärrän punkki-inhon, mutta se ei ole sentään kodin tuholainen. Eikä niitä ole koirassa kiinni välttämättä edes viikottain.
Meidän koiralla on kuukausittain laitettava punkkikarkote. Liikutaan paljon metsässä parillakin paikkakunnalla missä on paljon punkkeja, ja koira ryönää heinikoissa ja mökkitontilla pusikoissa. Koirasta on irrotettu koko vuonna alle 10 kiinnittynyttä punkkia, jotka ovat yleensä tarttuneet karkotteen tehon jo heikennyttyä. Muutamia irtopunkkeja, jotka ei ole ehtineet kiinnittyä, on pyyhitty karvasta pois heinikoissa rymyämisen jälkeen.
Koira nukkuu sängyssä ja köllii sohvalla. Huonekaluista tai sängystä ei ole koskaan löytynyt punkkeja. Puolisossa on koko elämänsä aikana ollut kiinni yksi punkki, samoin minussa. Punkkisyynejä tehdään rutiinilla niin koiralle kuin ihmisillekin luonnossa liikkumisen jäljiltä.
Punkkialueilla paljon luonnossa liikkuvan kannattaa muutenkin ottaa TBE-rokote, oli koiraa tai ei.
Mies otti koiran, minä en hoitanut sitä lainkaan. Miehen mielestä hänellä oli lupa nukkua aamulla pitkään, joten koira pissasi eteiseen. Minä en jälkiä siivonnut edes miehen ihmeteltyä asiaa. Sanoin, että ei ole minun virtsaani. Miehellä meni ihan oikeasti 3 kk siihen, että hän ymmärsi minun olevan tosissani sen suhteen, että en koiraa hoida.
Koira lähti, en tiedä, että mihin. Viimeinen niitti oli kaiketi se, kun koira pureskeli miehen puhelimen ja ajokortin. Toki näin, että koira niitä raatelee, mutta jos haluaa koiran, niin vastaa sen koiran hoidosta. Tai sitten se, että kun koira ensimmäisen kerran tuli sänkyymme, niin minä poistuin enkä sinne palannut.
Vierailija kirjoitti:

Monella miehellä on kuvitelma, ettei nainen tarkoita mitä sanoo, ja että kyllä se antaa periksi ja mieli muuttuu. Hyvä kun pidit pääsi. Olisitte eronneet, kun olisit alkanut inhota miestä, joka kippaa koiran hoidon sinulle lupauksista huolimatta. Niinhän monille käy lastenkin kanssa.
Mies hankkiutuu riippakivestä eroon ja hankkii koiran. Simple as that.
Meille ei tule koiraa koska minä hoidan yksin nyt talon siivoamisen. Jos puolisokin tarttuu imuriin ja hoitaa koiran yksin, saa ottaa. Mutta minä en halua nähdä talossa taas yhtään kuolaa enkä koira karvaa,niin ei tule koiraa. Tuttavan koira meillä kävi tunnin, kamala karvan määrä jo joka paikassa. Ei kiitos.
Olen varmaan erilainen puoliso, mutta eipä mua haittaisi, vaikka koira meille tulisikin miehen toimesta. Hän vain ottaisi päävastuun siitä eli siivoaisi sen sotkut, hankkisi tarpeen vaatiessa hoitopaikan ja kouluttaisi. Itse olen reissuhommassa joten tiedän, etten voi koiraa ottaa, vaikka niistä ihan pidänkin ja mun varaan ei kannata yhdenkään elävän otuksen hoitoa jättää. Mulle ei olisi kuitenkaan liian iso tehtävä ottaa huomioon eläintä kotona tai lomaillessa. Kyllähän perheenjäsenelle maksetaan mahdolliset laivat, lennot ja hotelliyöpymiset jos mahdollista. Samalla tavalla sitä eläintä käyttäisin ulkona jos itse olen lenkille lähdössä, voin sen kanssa leikkiä ja muutenkin hoidan ja käytän vaikka eläinlääkärissä. Mitään eläintä ei kuitenkaan mun autooni voi tulla, koska mun auton on aina oltava siisti ja edustuskunnossa. Lisäksi mun työvaatteiden olisi oltava täysin omassa paikassa ja meidän makkariin ei yhtään eläintä tulisi. Olen kuitenkin lievästi allerginen eläinten pölyille.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelkaa vähän lisää koirankoulutusta tai pyydä miestä opiskelemaan. Nuo on koulutuksellisia asioita. Koiran ei tarvitse nuolla eikä haistella eikä ylipäänsä koskea ihmisiä ollenkaan ilman lupaa.
Pannat ja lääkkeet karkottaa punkit. Lenkityksessä on työtä, mutta se pitää ihmisen liikkeessä. On parempi liikkua kuin maata koko päivää. Et keksi tarpeeksi hyviä syitä torjua koiraa, joudut taipumaan
Tarpeeksi hyvä syy on se, että ei halua koiraa.
Vierailija kirjoitti:
Ei paskarakkia ei!
Ite oot paskarakki!
Eipä siinä muuta kuin jos toinen todella haluaa sen koiran niin muutatte erillenne.
En itse ottaisi meille ikinä.
Vaikka pidän (muiden) koirista. Tiedän Miten iso homma koirasta on.
Jos mies on tosi koirahenkinen niin voi olla parempi hankkiutua hänestäkin eroon.
Vierailija kirjoitti:
Eipä siinä muuta kuin jos toinen todella haluaa sen koiran niin muutatte erillenne.
En itse ottaisi meille ikinä.
Vaikka pidän (muiden) koirista. Tiedän Miten iso homma koirasta on.
Mistä muusta sanelet miehelle, että et halua, mutta tihrustat silmät punasena, kun mies sanoo sulle ei?
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin tota punkkiasiaa. Ensinnäkin ymmärrän punkki-inhon, mutta se ei ole sentään kodin tuholainen. Eikä niitä ole koirassa kiinni välttämättä edes viikottain.
Meidän koiralla on kuukausittain laitettava punkkikarkote. Liikutaan paljon metsässä parillakin paikkakunnalla missä on paljon punkkeja, ja koira ryönää heinikoissa ja mökkitontilla pusikoissa. Koirasta on irrotettu koko vuonna alle 10 kiinnittynyttä punkkia, jotka ovat yleensä tarttuneet karkotteen tehon jo heikennyttyä. Muutamia irtopunkkeja, jotka ei ole ehtineet kiinnittyä, on pyyhitty karvasta pois heinikoissa rymyämisen jälkeen.
Koira nukkuu sängyssä ja köllii sohvalla. Huonekaluista tai sängystä ei ole koskaan löytynyt punkkeja. Puolisossa on koko elämänsä aikana ollut kiinni yksi punkki, samoin minussa. Punkkisyynejä tehdään rutiinilla niin koiralle kuin ihmisillekin luonnossa liikkumisen jäljiltä.
Punkkialueilla paljon luonnossa liikkuvan
Jep tuo on niin pajon alueesta kiinni. Meillä on lähimetissä paljon peuroja, joten on punkkejakin. Tänä kesänä ennätys 38 punkkia / päivä. 10-15 ihan tavallinen. Suurin osa juoksijoita, kiinnittyneitä ei löydy edes joka päivä, vaaleasta koirasta näkyy isoimmat jo parin metrin päästä kun päälaelle kiipeävät. Välillä näkyy lattioilla, joskus omissa vaatteissa, pari kertaa iholtakin. Nyt kun tuli helteet niin ei ole näkynyt kuin muutamia viikottain, liian kuivaa punkeille. Myrkyt on, ehkä siksi eivät usein kiinnity.
Jos pakottaa toisen ahdistavaan tilaan, sitten pitää erota.
Tai omat asunnot.
Koiran pakottaminen toisen kustannuksella on väärin.