Te joiden kumppani petti ja jätti toisen takia, kuinka kauan kesti toipua?

Jotkut jutut ovat niin vaikeita ja vakavia että niistä ei koskaan pääse yli. Todellisuus voi olla taruakin hirvittävämpi ja sellainen että ei ole edes uskottava. Jos on vaikka joku aborttitilanne (vammanen lapsi olisi karmea tilanne) ja pahoipitely ja sitten vielä vedetään joku ulkopuolinen nainen kuviohin niin sellaisesta ei ehkä ikinä selviä vaan on täysin traumatisoitunut lopuksi elämää ja mistään ei ehkä koskaan enää tule mitään. Huh, huh...

Vierailija kirjoitti:

Jotkut jutut ovat niin vaikeita ja vakavia että niistä ei koskaan pääse yli. Todellisuus voi olla taruakin hirvittävämpi ja sellainen että ei ole edes uskottava. Jos on vaikka joku aborttitilanne (vammanen lapsi olisi karmea tilanne) ja pahoipitely ja sitten vielä vedetään joku ulkopuolinen nainen kuviohin niin sellaisesta ei ehkä ikinä selviä vaan on täysin traumatisoitunut lopuksi elämää ja mistään ei ehkä koskaan enää tule mitään. Huh, huh...

Moni ei pääse mutta tiedän kyllä naisia jotka ovat päässeet yli ihan absoluuttisten hirviöidenkin touhuista. Oleellista on erottaa oma identiteetti sen hirviön teoista ja keskittyä sen oman identiteetin, tarinan, ja elämän rakentamiseen.

Vaikka kokonainen kaupunki olisi infestoitu käärmeillä ja torakoilla niin kyllä niistä eroon pääsee kun käyttää tarpeeksi järeitä aseita.

Elämä olisi ehkä helpompaa, kun jokainen ymmärtäisi, että toiseen ihmiseen ei voi 100% luottaa koskaan ja elämä voi silti olla ihan hyvää. Ihmiset ei ole täydellisiä, eikä pitäisi odottaa kenenkään olevan. On tosi kiva elää jonkun kanssa ja jakaa elämä, mutta samalla täytyy ymmärtää, että siinä on toinen erillinen ihminen ja sillä on omiakin ajatuksia, sellaisia joita se ei kerro.

Elämä kannattaa järjestää niin, että seisoo omilla jaloillaan, tapahtui mitä tahansa ja siinä tilassa sitten voi nauttia itse valitsemiensa ihmisten seurasta, niin kauan kuin he ovat läsnä siinä elämässä, mutta ei missään tilanteessa ajatella että toinen ihminen jotenkin kannattelee läpi koko loppu elämän. Jokainen elää täällä loppujen lopuksi itseään varten.

Mies alkoi notkumaan kaikki vapaa-ajat kaikenlaisilla seuranhakukeskustelupalstoilla noin vuosi lapsemme syntymän jälkeen ja kun muutimme kokeeksi erilleen selvittääksemme välejämme,  hän sai raskaaksi jonkun näistä nettituttavuuksistaan muutaman viikon päästä.

Ei ole tarvinnut minkäänlaista toipumista. Hyvä kun pääsin eroon mokomasta.

3 min. 17 sek.

Meni kauan: 3 vuoden päästä pystyin kevytsuhteeseen. 7 vuoden päästä koin, että olin toipunut. 

Eksä haukkui minua minulle erossa ja vielä eron jälkeen vuosia ympäriinsä tutuille uuden naisensa kanssa, siitä tuli tosin klaustrofobinen olo. Eksä myös soitteli minulle puheluita muka lasten asioissa, mutta pääaiheena oli kehua uutta vaimoa. En tiedä mistä se kaikki kiusaaminen kumpusi. Loppui seinään kun tuli ero vaimo nr 2:sta. 

Vierailija kirjoitti:

3 min. 17 sek.

Voisitteko te pelleilijät vaan jättää vastaamatta tähän ketjuun? Jokainen aikuinen ihminen, jolla on kokemusta vakiintuneesta parisuhteesta, tietää että se ei mene noin. Kommenttisi on yhtä tyhjän kanssa. 

Ja jos on lapsia, jätetty jää usein sydän särkyneenä lohduttamaan niitä lapsia. Jättäjä leijuu uutensa kanssa jossain vaaleanpunaisissa pilvissä eikä jaksa välittää.

Meni monta vuotta. Tavallaan en tullut entiselleni enää ollenkaan, koska kokemus oli niin traumaattinen. Nyt on mennyt vuosikymmen, olen uudestaan naimisissa ja toivon, että vielä joskus tulee se päivä että huomaan ettei eksän tai sen naisen olemassaolo herätä mitään tunteita suuntaan eikä toiseen. Vielä en ole siinä pisteessä. 

Toipuminen oli kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin. Kolmisen vuotta meni, mutta kyllä vielä viidenkin vuoden jälkeen tuli toisinaan suru. 

 

Tein aktiivista anteeksiantoa, jotta pääsen tilaan, ettei toinen ole minulle mitään velkaa.