Vihreiden puheenjohtajistolla menee lujaa: Tapaus Allu Pyhälammi (varapuheenjohtaja)
Seiskan haastattelema seinäjokinen rouva kertoo laittaneensa vieraanvaraisuutensa peliin, kun Pyhälammi saapui Pohjanmaalle edustamaan puoluettaan.
Huomasimme vaalimainoksesta mieheni kanssa, että Allu oli täällä kiertueella. Laitoimme hänelle viestin, että jos kuljet ohi, tule kylään. Pian Allu vastasi, että kyllä yöpaikka kelpaisi, rouva kertoo.
Pariskunta järjesti kuljettajan noutamaan Allun yökylään. Rouva laittoi siskonpedin valmiiksi ja valmisti vieraalle illallisen.
Allu saapui meille selvinpäin. Tarjosin hänelle illallisen yhteydessä viiniä. Hyvin tuntui maistuvan, sillä hän joi myös minun viinini.
Rouva kertoo Allun päihtyneen. Vieraan puheista oli käynyt selväksi hänen olevan nyt vaikutusvaltainen puoluepomo.
Allu puhui hyvin polveilevasti puolueestaan ja sen johtohahmoista. Hän antoi jopa ymmärtää olevansa jonakin päivänä puolueen puheenjohtaja. Lopulta kyllästyin kuuntelemaan hänen juttujaan ja ilmoitin meneväni nukkumaan.
Rouva kertoo heränneensä parin tunnin kuluttua.
Menin katsomaan, onko muualla asunnossamme kaikki hyvin. Ei ollut!
Rouva löysi puolisonsa ja Allun läheisissä tunnelmissa keskenään.
Heitin Allun saman tien keskellä yötä ulos kodistamme.
Hän kertoo yrittäneensä soittaa Allulle seuraavana päivänä.
Olisin halunnut keskustella asioista aikuisten kesken, mutta hän esti kaikin keinoin yhteydenottoni. En ole kyseisen yön jälkeen hänen kanssaan puhunut, eikä Allu ole mitenkään pahoitellut tapahtunutta.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/vihreiden-varapuheenjohtaja-allu-p…
Kommentit (105)
kunnon elostelua vihreiden johdossa :D Luontoasiat prioriteetti yksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä Allu mies vai nainen?
Muunsukupuolinen eli sarjassamme 'ota itse selvää'.
Tämän rouvan mies ilmeisesti yritti ottaa selvää asiasta.
Hyvin edustettu. Vihreiden parhaimmistoa.
Vierailija kirjoitti:
Ensin oli Sofia Virran vierailu Ruisrockissa, nyt Allun sekoilu Seinäjoella. Mitä seuraavaksi? Kannattaisiko tehdä alkoholittomuuslupaus kun jälki on tällaista?
ei taida pelkkä almo riittää tuollaiseen menoon
Kauas on tultu niistä ajoista, kun vihreissä vaikutti Ville Niinistön, Osmo Soininvaaran ja Heidi Hautalan kaltaiset poliitikot.
Huutista tolle rouvalle, kun aviomies paljastui hinttariksi :DDD
Eipä mitään uutta,pimeyttä kerrakseen.
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä Allu transnainen?
Biologinen mies.
Onkohan Allu vaihtanut nimensäkin? Tännepäin vaikuttaa homolta joka tykkää pukeutua naiseksi. Syö ilmeisesti myös naishormonia.
Suomeen tarvittaisiin oikea vihreä puolue, joka keskittyisi luontoarvoihin ja tajuaisikin jotain niistä. Nykyvihreät toitottavat ilmastonmuutosta näön vuoksi, mutta todelliset arvot ovat erilaisten vähemmistöjen puolustaminen. Ei siinä mitään vikaa ole, mutta ollaan aika kaukana alkuperäisestä puolueesta. Siksi en ainakaan itse enää koe puoluetta omakseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä Allu transnainen?
Biologinen mies.
Homopervo menisi persuissakin täydestä, mutta kokoomuksessa tykätään sträppäri puolistusministerissä.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan Allu vaihtanut nimensäkin? Tännepäin vaikuttaa homolta joka tykkää pukeutua naiseksi.
No voisi kyllä hyvin ollakin vaihtanut nimensä kun sopii niin hyvin seksuaalisesti hämärälle hyypiölle ja tuollaisiin taipumuksiin tuo Pylly Ahalammi.
Vili-Poika Lounaisrannikolta
Vierailija kirjoitti:
Älä ole noin lapsellisen herkkäuskoinen, ap.
Missä sanottiin että ap äänestää tuota puoluetta?
Vierailija kirjoitti:
Luin jutun seiskasta, kyllä on JÄRKYTTÄVÄ muija. Olin sanaton.
Muija 😂
mistä ikinä jäivätkään kiinni, niin ymmärrän rouvan järkytyksen :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä Allu transnainen?
Biologinen mies.
Homopervo menisi persuissakin täydestä, mutta kokoomuksessa tykätään sträppäri puolistusministerissä.
Ainahan se on mielessä, nimittäin persu ja kokoomus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tämä Allu transnainen?
Biologinen mies.
Homopervo menisi persuissakin täydestä, mutta kokoomuksessa tykätään sträppäri puolistusministerissä.
Opettele kirjoittamaan😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Allu kuuluisi persuihin.
Vihervassari.
Vihreä, ei vassari. Vihreät on edelleen oikeistopuolue.
Luin jutun seiskasta, kyllä on JÄRKYTTÄVÄ muija. Olin sanaton.