En osaa nauttia kivoistakaan asioista kuin vasta jälkeenpäin ja muistoina

Aika tuttua tuo. Kun jokin asia on tulevaisuudessa, sitä alkaa stressata. Muistanko pakata kaiken tarvittavan. Missä pääsee vessaan. Jaksanko matkaseuraa vai meneekö heidän kanssaan hermot niin että joutuu häpeämään omaa käytöstään (perheen kanssa tätä ei ole mutta muiden seurassa kyllä). 

Jälkeenpäin voi todeta, että olipa hyvä reissu ja kyllä kannatti käydä.

Jos on varaa, niin joku valmis kiertomatka.

Nyky-yhteiskunta on jotenkin nautintokeskeinen. Kaikki yrittää pakolla "nauttia", mutta eipä se tahdo käskemällä onnistua. Mä inhoon sitä, kun nykyään monilla on tapana sanoa "Nauti!" tai "Nauttikaa!" jos on lähdössä reissuun tai syömään tms. Ugh!

Vierailija kirjoitti:

Jos on varaa, niin joku valmis kiertomatka.

Niin en tiedä miten ahtaassa bussissa 50 muun kanssa matkailu helpottaisi tätä tilannetta... Ja kuten todettu niin ongelma ei ole vain matkalla, vaan otin sen vaan esimerkiksi.

ap

up

Mä taas olen ja elän 110% yetkessä, MUTTA kuormitun kaikesta (kuumuus, tungos, hakut,äänet, jonotus, odottelut, aählinki jne) niin paljon, että olen lopulta ihan tööt, enkä saa enää edes nukuttua, kun hermosto ei kykene rentoutumaan.

Olen todennut, ettei mun kannata lähteä lomalle mihinkään, mikä poikkeaa liikaa arjestani enkä saa pidettyä rutiinejani. Erityisesti ihmismassat ja niiden aiheuttama stressi on pahinta.

Mulla autismin kirjon dg.

Vierailija kirjoitti:

Jos on varaa, niin joku valmis kiertomatka.

No miten tuo ehdotus poistaa ap:n ongelmaa? Ei mitenkään.

Opettele elämään hetkessä. Eli keskity siihen, mitä parhaillaan olet tekemässä. Helpottaa kummasti.

Tunnistan osittain tuon tilanteen. Olen jo 50+ ja tuntuu että joskus jopa parisuhteessakin tuo sama ongelma. Kun olen kumppanin kanssa, en oikein osaa rentoutua ja cain nauttia hetkestä, ylitulkitsen häntä ja itseäni kai liikaa ??? Kun sitten olen yksin kotona ja tilanne on rauhallinen, voin hymy huulilla ajatella että olipa kivaa ja kaipaan sitä kumppania. 

Tulin just lyhyehköltä lomareissulta ystävän kans. Olin valmistautunut hyvin ei mitään stressiä, odotin lomaa, rentoutumista, kiireettömyydestä nauttimista, uuden paikan näkemistä ja lomakohteeseen tutustumista. Jotenkin jo heti matkalla ja siellä paikan päälläkin tuntui että olin kuitenkin vähän tyytymätön yhteen jos toiseen asiaan, vähän sellanen takakireä olo, en oikein osannut relata ja nautiskellä ja matkaseurakin ärsytti välillä vaikkei ole mitään syytä. Nyt kun olen taas yksin kotona mietin et ihan kiva reissu ja oli kiva nähdä uusi paikka jne. 

Tämä piirre harmittaa itseänikin, koska miksi aina pitää etsiä ne negatiiviset asiat, vaikkei niitä sanokaan ääneen, mutta ajattelen ja tällasena pikkutarkkana pilkunviilaajana näen hyvin herkästi epäkohtia ja ajattelen miten paremmin voisi asiat olla (siis esim hotellihuoneen kärjestys tai siivoustaso tai aamiaispuffan järjestelyt, palvelun taso ja henkilökunnan tekemisen tahti tms).  Myös tungos, liian kuuma, lasten liian kovat äänet kitinä ja kiljuminen ärsyttää ihan hirveästi. Ja harmittaa itseäni että annan niiden ärsyttää.

Taiska lauloi jo 70 luvulla biisissä MIKSI NÄIN  

"Miksi näin, kaiken kauniin näemme

Mielessämme jälkeenpäin

Vasta silloin kun sen menetämme

Miksi näin, aina parhaat puolet

Ymmärrämme jälkeenpäin...."

Tunnistan tuon. Mutta myös sen että mun pitäs huilata ja rentoutua useita päiviä esim ennen lomareissulle lähtöä, jotta olen riittävän rento ja levollinen siihen nauttimiseen eikä pikkuasiat ärsytä. Muutoin olen ainakin hiukan kireä ja ärsyynnyn heti jos joku asia ei toimi ja menee säätämiseksi enkä osaa nauttia. Sit kuitenkin jälkikäteen ajattelen että olipa kiva reissu.

Minusta tuo nauttiminen ja nautinnon (mielihyvän) hakeminen terveellä tavalla on elämässä pärjäämisen ja järjissään pysymisen lähtökohta. Mitä elämä olisi jos emme osaisi rentoutua, iloita ja nauttia mistään. Joten etsin nautinnollisia hetkiä ja muistoja jatkossakin, mutta en hampaat irvessä. 

Löytyisikö perimmäinen syy kontrollin tarpeesta tai kontrollin menettämisen pelosta? Oletko ap muuten luonteeltasi pikkutarkka ja vaativa? Onko sinun vaikea heittäytyä hetkeen muussakin elämässä ja oletko muuten kova huolehtimaan muista tai ylipäätään asioista ja tekemisistä. 

Ei tarvitse vastata. Itse tunnistan omasta kokemuksesta tuon saman haasteen ja nuo yllä mainitut piirteet jotka saattaa liittyä yhteen. 

Älä aseta itsellesi liikaa paineita, ap

Sama minulla. Haaveilen lomamatkoista ja siitä mitä kaikkea tulen tekemään/näkemään, mutta siinä hetkessä itsessään kaikki alkaa tuntumaan stressaavalta ja ylitsevuotavalta. Aikataulut, siirtymät paikasta toiseen, ihmispaljoudet, vessan etsintä, kuumuus jne. uuvuttavat ja estävät hetkestä nauttimisen. 

Ei ole tuttua. Yleensä en kyllä jaksa lähteä minnekään, jos kuvittelee jo etukäteen että se asia hirveästi suunnittelua, stressaavia tilanteita ja epämukavuutta. Nautin kotona olosta mutta yleensä nautin rennosti siellä paikan päällä myös sen minkä voi. Tunnistatko tarpeitasi ap? Ehkä et pidä uusista tilanteista ja asioista ja kestää tottua hetki uusiin asioihin. Ehkä sopisi kiireettömämpi loma-aikataulu missä olisi vähemmän kokemuksia ja enemmän aikaa asettua hotellilla, lojua jotkut päivistä vain altaalla, jne.

Vierailija kirjoitti:

Löytyisikö perimmäinen syy kontrollin tarpeesta tai kontrollin menettämisen pelosta? Oletko ap muuten luonteeltasi pikkutarkka ja vaativa? Onko sinun vaikea heittäytyä hetkeen muussakin elämässä ja oletko muuten kova huolehtimaan muista tai ylipäätään asioista ja tekemisistä. 

Ei tarvitse vastata. Itse tunnistan omasta kokemuksesta tuon saman haasteen ja nuo yllä mainitut piirteet jotka saattaa liittyä yhteen. 

Nyt ryhtykäämme pohtimaan tätä. Kuluu tämäkin kesäpäivä näin.

Mitä yksityiskohtia nousee mielelle, kysymyksiä kysymyksiä nyt. Jaetaan kokemuksia. Elämä on tuolla, mutta pohtikaamme probleemoita.

Mulla on eräs tuttu jonka olen tuntenut lähes koko ikäni. Hän on ihan mahdoton ns kontrollifriikki, hän tietää sen itsekin ja jopa naureskelee tarpeelleen tietää kaikki 100% etukäteen, hallita tätä hetkeä ja mahdollisesti myös tulevaa.

Hän stressaa ja jopa suuttuu heti jos asiat ei mene a) niin kuin on sovittu b) tai muutoin hänen mielensä mukaan. Hänellä on juuri tuo vaikeus rentoutua, olla ilman seuraavaa aikataulua ja keskittyä tähän hetkeen --> nauttia kiireettömästi hetkestä ja tunnelmasta.

Hän tekee aina juuri tuota, että spekuloi mitä voi sattua ja onko kaikki nyt etukäteen suunniteltu, tarkoin selvitetty (ruoapaikat, jopa ruokalista, hinnat, klo ajat ja ne vessat). Ja hän on siis koulutettu, paljon matkustellut keski-ikäinen fiksu ja sivistynyt ihminen eli voisi helposti kuvitella että tuo "stressaaminen ja kontrollin tarve" ei liity kokemattomuuteen ja arkuuteen.  

Mulla on tätä myös ja kyllähän se ihan surettaa monesti. Olen tullut vähän siihen tulokseen, että lapsuudestani nautin just siksi, että silloin eli hetkessä. Toki siinä ei tarvinnut niin miettiä just jotain missä syödään missä vessa juttuja, mutta kun ei niitä niin tarvis stressata nykyäänkään, toimii sitten ku tarvitsee...

Juu tunnustan ja tunnistan kyllä itsessäni perfektionistia ja kontrolllin tarvetta, mutta on ne kuitenkin vähentyneet huomattavasti nuoruudesta ja silti tuo nauttiminen ei tahdo onnistua. Ymmärrän myös miettiväni liikaa. Siis ihan kaikkea, kaikenlaisia skenaarioita. Mutta en osaa sitä muuttaa.

Ehkä myös ongelmana on se, että todelliset elämän hetket on yleensä aina erilaisia kuin miten ne on etukäteen mielessään kuvitellut ja sitten alkaa siinä tilanteessa miettimään, että miksi tämä ei nyt ole sellaista kuin olin ajatellut.

ap

Ihmiset tuntuu usein ärsyyntyvät tästä vastauksesta, mutta varmaankin jonkinlainen mindfulness tai meditointi voisi auttaa. Tiedän, tylsää. En saa itsekään usein aikaiseksi, vaikka järjellä ymmärrän että päivässä jo kymmenen minuutin verran paikallaan silmät kiinni istuminen voisi rauhoittaa oloa. Mutta uskon siihen että tällaiset hetkessä elämisen vaikeudet kuten yliajattelu, yleinen levottomuus ja kontrolloinnin tarve palaavat aika usein siihen että nykyihmiset olemme liian ylivirittyneitä ja meidän on vaikea olla läsnä. Siitä on tullut meille normaali tila, koska yhteiskunta jossa elämme on niin hektinen, painostava ja nopeatempoinen. Tähän kun lisää muut perfektionismin ja naisille yleiseen vaativuuteen liittyvät juurisyyt, on soppa aikamoinen. Jotakin alitajuista turvattomuutta, epävarmuutta tai riittämättömyyttä siellä taustalla ainakin itselläni on. Lisäksi odotukset ovat usein tärkeisiin hetkiin kuten juhliin ja lomiin liian korkealla, yritämme ikään kuin suorittaa sitä nauttimista juuri jollain oikealla tavalla vaikka se suorittaminen on usein juuri nauttimisen vastakohta. Vähemmän olisi enemmän, mutta mieli ei rauhoitu. Se pitää ehkä ihan tietoisesti oppia rauhoittamaan. Valitan etten osaa nyt enempää auttaa, mutta Ap et tosiaan ole tämän asian kanssa yksin.