Muistisairauden varhaiset oireet

Äidillä alkoi jäädä vesihanat auki. Luuli myös useasti, että piilottelen jossain sohvan sisässä, vaikka en ollut hänen luonaan. Tällaisessa tilanteessa joskus hän soittikin minulle, ja väitti että huijaan, en varmasti ole missään 50km päässä vaan hänen luonaan. Suuttui tietysti, kun yritin saada häntä uskomaan. Luuli myös, että televisiossa olevat henkilöt olivat oikeasti läsnä. Vappu Pimiä sanoi tanssiohjelmassa jotain sinne päin, että nyt on hieno ilta, tervetuloa mukaan juhlimaan. Äiti sitten sanoi, että onpa hienoa kun päästään mukaan juhlaan.

Lisää. Kiinnostaa.

Yksi dementiaan sairastumista ennakoivista asioista on hajuaistin heikentyminen. Se sitten vaikuttaa myös makuaistiin (mulla hävisi haju - ja makuaisti melkein kokonaan influenssan takia - hassua oli, että ne palautuivat koronan takia kymmenen vuoden jälkeen!).

Mutta asiat siis haisevat vääriltä, maistuvat vääriltä: syöminen muuttuu, kun ei ole kiva syödä mauttomia ta pahanmakuisia ruokia. Hajuaistin heilkeneminen voi johtaa myös siihen, ettei koe tarvitsevansa pesua, kun ei haise hielle... (kävin itse varmuuden vuoksi suihkussa, kun en tiennyt haisiko hiki...)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isällä alkoi siten, että söhläsi maksukortin kanssa kaupassa. Myyjät joutuivat auttamaan, että sai maksettua ostoksensa. Autolla ajaessa meinasi ajaa jalankulkijoiden ylitse.  Ei löytänyt tietä parturiin, jonka reitin olimme edellisenä päivänä käyneet katsomassa. Pikkuhiljaa unohtui, miten puhelimella soitetaan, vastaaminen vielä onnistuu. Kaikki taidot katoavat pikkuhiljaa. Isästä on tullut pikkulapsi, joka tarvitsee kehoituksia, ohjeistamista joka asiassa. Pystyy vielä toimimaan, kun minä komennan, mutta yksin ei pärjäisi. Jalat onneksi toimivat vielä, pystyy kävelemään, käymään vessassa yms.  Päivä kerrallaan mennään. Onneksi olen vielä hyväkuntoinen  että jaksan, mutta ei minulla ole omaa elämää. 

Meillä juuri tuo. Isä on nyt 49v ja aina lauantaina vetänyt kännit. Enää ei vedä koska alkoholidementia.

Varhaiset oireet alkoivat jo

Jos perhe huomaa, niin hajuaisti on yksi tärkeä. Sanojen unohtelu, mutta juuri hajuaistin heikkeneminen. Oma äitini eli roskien seassa ja ei haistanut roskisten hajuja. Hän joutuikin pian laitoshoitoon ollessaan jo 54 vuotias. Pitkän ajan sairasti muistisairautta. Kolmekymppisenä alkoi kun olin pieni tyttö. Häneen ei oikein ikinä voinut luottaa, koska unohteli pieniä asioita jatkuvasti. Siksi minä kehtyinkin niin hyväksi asioiden hoitajaksi.

Isä alkoi pitämään minuun etäisyyttä noin 50-vuotiaana. Ei siis ikinä oma-aloitteisesti soitellut minulle ja huolehtinut ja osoittanut rakkautta, kuten nuorempana. Ei kiinnostanut, vaikka muutin opiskelemaan kauas kotoa. Aina jos olimme tekemisissä, riitelimme. Puheisiin alkoi vuosien mittaan tulla rivoja sävyjä, äidille oli mielinkielin ja alkoi jopa pusutella äitiäni meidän lasten nähden. Ei ehtinyt saada diagnoosia, ehti kuolla jo kuusikymppisenä sairaskohtaukseen.

Äidistäni tuli eläkkeelle jäätyään katkera ja kadehtii minuakin aivan ihmeellisestä asioista (mm siitä että pärjäsin koulussa ja hankin hyvän ammatin, hän on vain surkea duunari). Jankkaa usein samoja asioita ja jos kieltää tai muistuttaa asiasta, jankkaa kahta kauheammin. Luulee, että koko kylä on häntä vastaan ja että häntä joku vainoaa pusikossa. Roskapussien pitää olla mustia, ettei kukaan näe, minkälaisia roskia häneltä tulee jne. foliohattumeininkiä. Kaupassa pitää käydä 50 km päässä ettei kukaan näe, mitä hän ostaa ja täten voi käyttää sitä häntä vastaan...

Luulin aluksi, että hänellä on epävakaa persoonallisuushäiriö, joka paljastui vasta vanhemmalla iällä. Äidilläni ei siis ole vielä mitään diagnoosia, mutta epäilen vahvasti muistisairautta. Hän on aina ollut luonteeltaan sellainen perusnegatiivinen kynnysmatto-miellyttäjä, mutta näin äärimmäistä käytöstä ei nuorempana ollut.

Ja sanotaan, ettei katkeruus muka ole muistisairauden oire... Kyllä on, töissäni vanhusten parissa olen nähnyt tämän, että katkeruus on varsinkin alkuvaiheessa hyvin tavallista. Ja miksi ne ovat aina omat lapset, joihin nämä kohdistavat vihansa?

Vierailija kirjoitti:

Isä alkoi pitämään minuun etäisyyttä noin 50-vuotiaana. Ei siis ikinä oma-aloitteisesti soitellut minulle ja huolehtinut ja osoittanut rakkautta, kuten nuorempana. Ei kiinnostanut, vaikka muutin opiskelemaan kauas kotoa. Aina jos olimme tekemisissä, riitelimme. Puheisiin alkoi vuosien mittaan tulla rivoja sävyjä, äidille oli mielinkielin ja alkoi jopa pusutella äitiäni meidän lasten nähden. Ei ehtinyt saada diagnoosia, ehti kuolla jo kuusikymppisenä sairaskohtaukseen.

Äidistäni tuli eläkkeelle jäätyään katkera ja kadehtii minuakin aivan ihmeellisestä asioista (mm siitä että pärjäsin koulussa ja hankin hyvän ammatin, hän on vain surkea duunari). Jankkaa usein samoja asioita ja jos kieltää tai muistuttaa asiasta, jankkaa kahta kauheammin. Luulee, että koko kylä on häntä vastaan ja että häntä joku vainoaa pusikossa. Roskapussien pitää olla mustia, ettei kukaan näe, minkälaisia roskia häneltä tulee jne. foliohattumeininkiä. Kaupass

Aikamoista. Sekin on kyllä jännä, mitä lopussa mainitsit. Valitsevat jonkun jolle kiukutella, ja muille osaavat olla mielin kielin. Selitäppä siinä muille, että epäilet muistisairautta. Ehtii sairaus edetä pitkälle, kunnes muut sen näkevät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isällä alkoi siten, että söhläsi maksukortin kanssa kaupassa. Myyjät joutuivat auttamaan, että sai maksettua ostoksensa. Autolla ajaessa meinasi ajaa jalankulkijoiden ylitse.  Ei löytänyt tietä parturiin, jonka reitin olimme edellisenä päivänä käyneet katsomassa. Pikkuhiljaa unohtui, miten puhelimella soitetaan, vastaaminen vielä onnistuu. Kaikki taidot katoavat pikkuhiljaa. Isästä on tullut pikkulapsi, joka tarvitsee kehoituksia, ohjeistamista joka asiassa. Pystyy vielä toimimaan, kun minä komennan, mutta yksin ei pärjäisi. Jalat onneksi toimivat vielä, pystyy kävelemään, käymään vessassa yms.  Päivä kerrallaan mennään. Onneksi olen vielä hyväkuntoinen  että jaksan, mutta ei minulla ole omaa elämää. 

Meillä juuri tuo. Isä on nyt 49v ja aina lauantaina vetänyt kännit. Enää ei vedä koska alko

 

 

 

Sie oot ollunna äitees muistiappi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isällä alkoi siten, että söhläsi maksukortin kanssa kaupassa. Myyjät joutuivat auttamaan, että sai maksettua ostoksensa. Autolla ajaessa meinasi ajaa jalankulkijoiden ylitse.  Ei löytänyt tietä parturiin, jonka reitin olimme edellisenä päivänä käyneet katsomassa. Pikkuhiljaa unohtui, miten puhelimella soitetaan, vastaaminen vielä onnistuu. Kaikki taidot katoavat pikkuhiljaa. Isästä on tullut pikkulapsi, joka tarvitsee kehoituksia, ohjeistamista joka asiassa. Pystyy vielä toimimaan, kun minä komennan, mutta yksin ei pärjäisi. Jalat onneksi toimivat vielä, pystyy kävelemään, käymään vessassa yms.  Päivä kerrallaan mennään. Onneksi olen vielä hyväkuntoinen  että jaksan, mutta ei minulla ole omaa elämää. 

Minun isällä samanlaista, mutta alussa oli mustasukkainen ja aggressiivinen. Vasta aggression jälkeen suostu lääkäriin ja löydöksenä alzheime

Meillä samaa kuin kahdessa aiemmassa viestissä. Isällä n.10/30, vessataidot on ja nukkuu yöt hyvin, joskus saattaa käydä vessassa. Saattaa jäädä istumaan sohvalle, menee kuitenkin kehoituksesta vuoteeseen. On tosi kiltti ja ei tosiaan sotke eritteillä. Inkosuojia ei käytössä.

Ei meillä ole ollut tuollaista. Enkä minä erota noita muistisairaudeksi. Eläkkeelle jäämisen jälkeen monilla tuntuu olevan tuota rutinoitumista, tutut kuviot. Ja myös ettei saa aikaiseksi toteuttaa jotain, mistä puhuu.

Omalla miehelläni on varhain alkanut Alzheimerin tauti. Hänen äidillään on myös. Äidistä me huomattiin ne oireet, kun alkoi olla vainoharhainen. Piilotteli laskuja, epäili, että veloitetaan 2 kertaa samoja. Ajan hallinta oli hukassa. Jos vesilasku oli tullut 2 kk sitten ja seuraava tuli, hänen mielestään siitä oli viikko kun oli edellisen maksanut. Hän oli kerran eksynyt lenkillä, ollut 5 tuntia ulkona kun ei löytänyt kotiin. Se oli toki yksittäinen tapaus, mutta sen jälkeen lähdettiin muistitesteihin. Diagnoosissa meni noin puoli vuotta. Sitten sen jälkeen alkoi kadota sanoja. Hän ei muistanut jotain tuttua tai vieraampaa sanaa. Siis vaikkapa ruohonleikkuri saattoi olla se imuri pihalla, mikä se nyt on. Toiminnot myös keskeytyi. Siis vaikka iltapesulla jäi hana valumaan, tai kakalla käydessä unohti vetää pöntön. Pari vuotta pystyi asumaan kotonaan kotihoidon turvin, mutta sitten alkoi laihtua nopeasti. Syöminen oli ihan mitätöntä. Nälkä oli, muttei osannut syödä. Kotihoito kävi 3 kertaa päivässä ja usein kun olivat laittaneet ruuan pöydälle nenän eteen, se sama ruoka oli siinä lähes koskematta seuraavan käynnin aikaan. Toisaalta hän ei myöskään juonut ja kuivumisen takia oli virtsatieinfektioita. Siinä vaiheessa sai hoitopaikan, kun paino oli tippunut vuodessa 14 kg, ja kuivuminen oli lähes jatkuva riesa.

Miehelläni ensimmäisiä oireita tuli töissä. Hän oli ollut aloittamassa jotain asiaa ja unohti, miten se tehdään. Joutui pyytämään kollegoilta apua. Kotona kertoi näistä tilanteista. Kerran hän ajoi autoa tuttuun ostoskeskukseen ja ajoi sen ohi. No, niin voi käydä kenelle vaan, mutta kun istuin vieressä ja kysyin, eikö me mennäkään ostoksille, hän kysyi, että miksi. Minä kysyin, minne sinä sitten luulit olevasi menossa. Hän sanoi, että hän ei muista ollenkaan, että meillä olisi ollut puhetta ostoksille menosta. Vaikka siis ajoi parhaillaan autoa että sinne päästäisiin. Hän pääsi todella nopeasti tutkimuksiin, kun äidillään oli alzheimer. Siitä on nyt noin vuosi. Ihan hyvin on mennyt. Hän tekee puolikasta työaikaa, urheilee paljon. Yhdessä yritetään matkustella mahdollisimman paljon nyt kun se vielä on mahdollista. Lähimuisti pettää, minkä takia meillä kotona on monenlaisia ohjeita. On lappuja, että muista avain ja keittiössä nimetty kaapit, missä lautaset ja missä lasit ja mukit ja mikä on roskiskaappi. Hän nimittäin laittaa roskat helposti väärään kaappiin kattiloiden ja pannujen päälle. Ulkopuoliset tuttavat on sanoneet, miten hyväkuntoinen ja ikäistään nuoremman oloinen. Kyllähän sitä hyvältä näyttää, kun urheilee päivittäin. Eikä meillä mitään hätää ole. Tässä voi olla vielä monta hyvää vuotta, koska sairaus todettiin niin varhaisessa vaiheessa ja on lääkitys helpottamassa keskittymistä. Hänellä ei onneksi ole vielä vainoharhaisuutta ja muistaa tutut ihmiset, pärjää töissä oikein hyvin. Työpaikalla hän toki lähimmille kollegoilleen kertonut sairaudesta, mutta kaikki ovat sitä mieltä, ettei se näy töissä. Omasta halustaan tekee vain puolikasta työaikaa, kun lääkäri sellaisen mahdollisuuden tarjosi.

Vierailija kirjoitti:

Isä alkoi pitämään minuun etäisyyttä noin 50-vuotiaana. Ei siis ikinä oma-aloitteisesti soitellut minulle ja huolehtinut ja osoittanut rakkautta, kuten nuorempana. Ei kiinnostanut, vaikka muutin opiskelemaan kauas kotoa. Aina jos olimme tekemisissä, riitelimme. Puheisiin alkoi vuosien mittaan tulla rivoja sävyjä, äidille oli mielinkielin ja alkoi jopa pusutella äitiäni meidän lasten nähden. Ei ehtinyt saada diagnoosia, ehti kuolla jo kuusikymppisenä sairaskohtaukseen.

Äidistäni tuli eläkkeelle jäätyään katkera ja kadehtii minuakin aivan ihmeellisestä asioista (mm siitä että pärjäsin koulussa ja hankin hyvän ammatin, hän on vain surkea duunari). Jankkaa usein samoja asioita ja jos kieltää tai muistuttaa asiasta, jankkaa kahta kauheammin. Luulee, että koko kylä on häntä vastaan ja että häntä joku vainoaa pusikossa. Roskapussien pitää olla mustia, ettei kukaan näe, minkälaisia roskia häneltä tulee jne. foliohattumeininkiä. Kaupass

Aika tyypillisiä tarinoita. Vainoharhaisuus ja kiinnostuksen menettäminen ennen tärkeisiin asioihin ja ihmisiin ovat dementian alkuoireita. Moni lääkärikään ei tunnista näitä, vaan epäillään mielenterveysongelmaa.

Muistan kuinka isä lähti näin sunnuntain aamulla keittämään kahvia ja ilahtui kun äiti oli keittänyt jo, niin piti aina todeta että iskä keitit ihan äsken kahvit. Sitten hän lähti hakemaan postia ja muisti puolessa välissä hakeneensa jo ja naureskellen lähti etsimään hesaria. 

Isä oli tuolloin 43v. Hän pisti kaiken pienen kohmelon syyksi. 

Pikkuhiljaa isä myös ärtyi, koska unohtelu oli jatkuvaa arjen puuhissa vastaan tulevaa pientä pätkimistä.Huomasin että oli jostain ollut vihainen, hän oli taitava peittämään suuttumiset. Posket punaisena oli saattanut lyödä pöytää ja käteen oli tullut haava joka vuosi. Ei tajunnut heti laittaa laastaria tai puhdistaa haavaa. Hänet tunnettiin hyvin harvasanaisrena miehenä ja itse epäilen että sanojen unohtelun takia ei oikein uskaltanut ottaa enää kantaa mihinkään. Keskustelut myös usein pyörivät samaa kehää ja kyseli että minkä takia me nyt tästä keskusteltiinkaan. Edellisen viikon asioita ei muistanut juurikaan ja talven laskettelureissuista hänellä meni sekaisin vuosien takaiset reissut. Hän usein ärtyi, kun muisti väärin ja alkoi jankkaamaan asioista ja sanojen merkityksistä. Jatkuva tavaroiden, sanojen häviäminen sai hänet myös pois tolaltaan. Hammastahna, liima, työkalut ja syytti meitä jos oli siivottu. Siivota ei saanut, koska asiat hävisivät. Totuus oli että kun hän lähti pesemään hampaitaan, niin usein ajatteli tehdä jotain muuta samalla ja tahnat ja harjat jäi matkan varrelle. Lyhytkestoisen muistin heikkous oli sitä tasoa, että avaimet jäivät postilaatikkoon, jos havahtui katsomaan oravaa tai mitä tahansa kesken vaativan postinhaun.

Työelämä väsytti häntä tavattomasti koska aivot joutui koville ja skarppina piti olla. Myöhemmin juttelin työkavereiden kanssa, niin isä oli ollut varsinainen homeri työpaikallaan. Olisi pitänyt pistää sairaseläkkeelle jo ennen neljääkymppiä.

Hän eli suhteellisen pitkään kuusikymppiseksi asti. Viimeisinä kolmena vuotena etuotsalohkodementia meni jätti harppauksin eteenpäin. Pitkälti oli sellainen hölmelö Simpsonien Homeri. Raivokohtaksia sai mutta usein yksin ja tajusi olla syyttämättä muita. Hän ei ollut siinä mielessä ylpeä tai egon vaivaama. Tajusi kyllä tyhmentyneensä vuosien varrella. Naureskeli ja heitti vitsiä taudistaan. Pahoitteli myös miten vuosien viikonlopun "suositusten" mukaiset alkoholit olikin tehneet melkoisesti tuhoa yhdessä hoitamattoman verenpainetaudin ja korkean kolesterolin kanssa. 

Perinteinen itäisen miehen genetiikka oli heikentänyt isän aivojen verenkiertoa pitkään. Varhaiset oireet on jäljitetty pitkälle mun pikkuveljen syntymään, kun iskä oli 28v. Isä oli sellainen hassu ukkeli lähipiirissä ja yhdistettynä älykkyyteen se antoi traagisen mielikuvan hullusta höperöstä tiedemiehestä, jolla oli monta projektia ja älykästä pohdintaa, mutta mikään ei oikein saanut päätöstä tai käynnistynyt alkuun. Paljon oli projekteja ja suunnitelmia, jotka jäi toteuttamatta lyhyen elämänsä vuoksi. Hänelle oli kova paikka miten tärkeässä osassa älykkyyttä hyvä muisti oli. Hänellä oli muistio kovassa käytössä ja myöhempinä vuosina käytti älypuhelinta sairautensa tukena. 

Minusta lääkäreiden olisi pitänyt antaa hänelle eläke aikaisemmin. 

Laita hänet kirjoittamaan jotain. Muistisairaus ilmenee helpoiten sillä testillä, pystyykö kirjoittamaan järkeviä lauseita loogisesti. Puuttuuko tavuja, onko kirjaimet oikeilla paikoilla, löytyykö verbit ja substantiivit. Tämä testi toki edellyttää, että hänellä ei aiemmin ole ollut luki-häiriötä. Jo alkava muistisairaus vaikuttaa loogiseen kirjoittamiseen.

MMSE-testi on minusta huono, koska siitä saattaa päivän asioita tarkasti seuraava saada helposti 25/30. Vaikka siis todellisuudessa olisi jo muistisairautta. Toisaalta olen törmännyt siihenkin, että MMSE-testi jännittää niin paljon, että joku suoriutuu huonosti, vaikkei oikeasti ole muistisairaus. Valitettavasti vain aivot kuvaamalla muutokset niissä näkyvät. Oireiden pitää olla selkeitä, että sinne pääsee. Ei nuo kertomasi oireet ole sellaisia.

Unohdin mainita että isällä ruokailut jäi tekemättä ja laihtui nelikymppisenä tosi paljon. Iso maha hävisi ja pidettiin asiaa hyvänä juttuna. Myös ystäväpiiri jäi pois jo siinä kolmekymppisenä. Isä tunnettiin siitä että hänet tunsi monet mutta läheisiä ystäviä ei ollut ja ne oli juuri jääneet pikkuveljen syntymän aikoihin. Isä eristäytyi. 

Hän itse kutsui sitä väsymykseksi. Töissä joutui muistamaan ja skarppaamaan paljon kolmekymppisenä. Väittäisin että työelämä vauhditti hänen dementiaa paljon, koska päivät oli pitkiä ja häntä ei kotona näkynyt kuin iltaisin. Tuskin sai hyviä uniakaan. 

Homerin tytär.

Kaikilla ihmisillä toiminnot aivoissa muuttuvat. Ei siinä välttämättä ole kyse muistisairaudesta vaan normaalista aivojen vanhenemismuutoksesta. Esimerkiksi uuden asian opiskelu ulkomuistista on tutkimuksissa todettu olevan parhaimmillaan 18-25-vuotisilla ja sen jälkeen alkaa alamäki. Seitsemänkymppisellä on jo aivoissa ikääntymismuutoksia ihan normaalistikin. Voi unohtua joitain asioita, erityisesti lähimuisti voi temppuilla. Aloitekyky heikkenee ja johonkin asiaan ryhtyminen vaikuttaa työläältä. Laskuasiat voivat tuntua vaikeilta. Nämä ovat täysin normaaleja muutoksia aivoissa, kun ihminen vanhenee. Muistisairaudet ovat eri asia. Siinä alkaa tulla voimakkaasti arkea haittaavia oireita. Monesti eivät liity vain muistamiseen, vaan laaja-alaisesti arjen toiminnoista, itsestä huolehtimisesta ja ihmissuhteista suoriutumiseen.

Meillä oli äidillä ensimmäisenä oireena suuttumus. Hän oli ollut sopuisa aiemmin. Sitten alkoi tulla kummallisia suuttumuksen puuskia. Oikeastaan sama se mikä aihe. Avomiehelleen saattoi tiuskia. Minulle suuttui monta kertaa puhelimessa. Siinä oli usein jokin väärinymmärrys hänen puoleltaan taustalla. 

Heillä kerrostalossa vuosittain vaihdettiin ovikoodi. Äiti otti hirveät pultit siitä, kun oli vaihdettu. Se oli siis tapahtunut joka vuosi tuo vaihto, mutta yhtäkkiä hän suorastaan raivostui. Mistään muusta ei puhunut kuin sitä ovikoodin vaihtoa jankutti. Taloyhtiön hallitus olisi kuulemma pitänyt vaihtaa tai isännöitsijä. Uhkasi jopa muuttaa pois koko talosta. Minä ihmettelin sitä reaktiota, ja jotenkin tuli mieleen, että ehkä häntä suututtaa, jos ei opi uutta koodia, ei muista sitä. Tietenkään hän ei myöntänyt, että sellaisesta olisi kyse. Nyt kun jälkeen päin olen asiaa miettinyt, niin kyllä ne suuttumukset oli se ensimmäinen näkyvä oire. Kenellä tahansa voi muisti pettää, ja pettääkin aina silloin tällöin, mutta jos persoona alkaa muuttua, silloin on kyse muustakin kuin pelkästään yksittäisestä unohtelusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isällä alkoi siten, että söhläsi maksukortin kanssa kaupassa. Myyjät joutuivat auttamaan, että sai maksettua ostoksensa. Autolla ajaessa meinasi ajaa jalankulkijoiden ylitse.  Ei löytänyt tietä parturiin, jonka reitin olimme edellisenä päivänä käyneet katsomassa. Pikkuhiljaa unohtui, miten puhelimella soitetaan, vastaaminen vielä onnistuu. Kaikki taidot katoavat pikkuhiljaa. Isästä on tullut pikkulapsi, joka tarvitsee kehoituksia, ohjeistamista joka asiassa. Pystyy vielä toimimaan, kun minä komennan, mutta yksin ei pärjäisi. Jalat onneksi toimivat vielä, pystyy kävelemään, käymään vessassa yms.  Päivä kerrallaan mennään. Onneksi olen vielä hyväkuntoinen  että jaksan, mutta ei minulla ole omaa elämää. 

Isälläni oli tuota myös. Oli liikunnallinen todella pitkään, kunnes eksyi pari kertaa. Sitten ne vessataidotkin unohtui ja muuta juttua. Interval

Miten noilla spekseillä sai hoitokotipaikan vai maksaako kaiken itse? Tuntuu vain,  että onnistuakseen täytyy olla lähes vuopdepotilas.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla ihmisillä toiminnot aivoissa muuttuvat. Ei siinä välttämättä ole kyse muistisairaudesta vaan normaalista aivojen vanhenemismuutoksesta. Esimerkiksi uuden asian opiskelu ulkomuistista on tutkimuksissa todettu olevan parhaimmillaan 18-25-vuotisilla ja sen jälkeen alkaa alamäki. Seitsemänkymppisellä on jo aivoissa ikääntymismuutoksia ihan normaalistikin. Voi unohtua joitain asioita, erityisesti lähimuisti voi temppuilla. Aloitekyky heikkenee ja johonkin asiaan ryhtyminen vaikuttaa työläältä. Laskuasiat voivat tuntua vaikeilta. Nämä ovat täysin normaaleja muutoksia aivoissa, kun ihminen vanhenee. Muistisairaudet ovat eri asia. Siinä alkaa tulla voimakkaasti arkea haittaavia oireita. Monesti eivät liity vain muistamiseen, vaan laaja-alaisesti arjen toiminnoista, itsestä huolehtimisesta ja ihmissuhteista suoriutumiseen.

Asiasta ei puhuta laajalti mutta muistisairautta on jo monila kolmekymppisillä ja nelikymppisillä. Asiaa peitellään pitkään ja moni ei edes muista että on muistisairaus. 

Kyllä tuo ap:n kuvaan tilanne kuulostaa alkavalta muistisairaudelta. Minun lähipiirissäni oireina on ollut juuri toiminnanohjauksen heikkeneminen: ei saa asioita alkuun jne.

Lääkäriin kannattaa mennä, ja nyt on viimeinen tilaisuus tehdä edunvalvontavaltuutus valmiiksi odottamaan, kun on vielä tolkuissaan. Diagnoosia on tosi vaikea saada etenkään vielä tuossa vaiheessa, mutta on syytä alkaa seurata tilannetta. Varsinkin koulutettu ihminen hoitaa muistitestitkin pitkään päättelemällä.

Muutos aikaisempaan. Jos on ollut ennenkin jääräpää tai jahkailija, ei ole muistisairautta, mutta voi olla, jos muuttunut sellaiseksi viime aikoina.

Huono muisti ei todellakaan ole ensimmäinen eikä edes pahin oire. Se on kuitenkin usein se, joka ensimmäisenä pannaan merkille. Meillä alkoi olla yhä useammin, jopa samana päivänä pari kertaa jotain sellaisia pikku juttuja, joita saattaa sattua kenelle tahansa. Esimerkiksi "joko koira on ruokittu", kun on kysynyt jo aiemmin. Pahalla mallilla on silloin, kun on jo itse koiran ruokkinut, ja silti kysyy.

Alkuvaiheessa on kadonnut tavaraa peräti mystisesti. Puheissa on alkanut olla perättömiä juttuja, mutta jos hänellä on ollut ennekin tapana puhua pahaa ja omia totuuksia, ei ehkä ole muistisairautta. Jos ennen rehelliseksi ja luotettavaksi alkaa kertoa tarinoita, jotka eivät pidä paikkaansa, voi olla.

Myöhemmin looginen päättely tökkii Esimerkiksi auton avaimet ovat hukassa, jäivätkö kotiin? No eivät voineet jäädä, kun juuri tulit tänne autolla ajamalla. Muistisairaat voivat muuten pitää ajokortin uskomattoman pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kuinka isä lähti näin sunnuntain aamulla keittämään kahvia ja ilahtui kun äiti oli keittänyt jo, niin piti aina todeta että iskä keitit ihan äsken kahvit. Sitten hän lähti hakemaan postia ja muisti puolessa välissä hakeneensa jo ja naureskellen lähti etsimään hesaria. 

Isä oli tuolloin 43v. Hän pisti kaiken pienen kohmelon syyksi. 

Pikkuhiljaa isä myös ärtyi, koska unohtelu oli jatkuvaa arjen puuhissa vastaan tulevaa pientä pätkimistä.Huomasin että oli jostain ollut vihainen, hän oli taitava peittämään suuttumiset. Posket punaisena oli saattanut lyödä pöytää ja käteen oli tullut haava joka vuosi. Ei tajunnut heti laittaa laastaria tai puhdistaa haavaa. Hänet tunnettiin hyvin harvasanaisrena miehenä ja itse epäilen että sanojen unohtelun takia ei oikein uskaltanut ottaa enää kantaa mihinkään. Keskustelut myös usein pyörivät samaa kehää ja kyseli että minkä takia me nyt tästä keskusteltiinkaan.

Ohhoh, kylläpä on jo nuorena ollut oireita. Aikamoinen tarina. Mutta tässä aika hyvä esimerkki noista varhaisista oireista, joita ei osata yhdistää muistisairauteen.