Mistä lapsettomat saavat sisältöä elämäänsä?

Ap voi liittyä 20v ikäistään nuoremmalta näyttävien, fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa olevien, varakkaiden eliittivelojen joukkoon niin ap:n paha olo voi helpottaa.

Mites olis lemmikkieläimet, ystävät, kulttuuri, matkustelu, hyvä ruoka ja juomat, luonto, käsityöt, liikunta, mindfulness, sisällöksi. Kävisikö nämä. Mitä teet kun lapset kasvaa. Yli 15v. ei mami ole enää paras ystävä. 

Menen huvipuistoon tai rannalle, mutta voin nauttia päivästä rauhassa vaimoni kanssa, ilman riehuvia lapsia. Kun tullaan kotiin otetaan lasi viiniä ja harrastetaan ehkä seksiä jos siltä tuntuu. Emme ole stressaantuneita rantapäivän jälkeen, saimme rauhassa rentoutua. Lapsiperheiden vanhemmat olivat kovin stressaantuneen näköisiä siellä. Mutta onpa heillä niin paljon enemmän sisältöä elämässään, tottakai kateeksi käy :( 

Menee johonkin vielä ihanampaan paikkaan, jota ap ei ole lastensa kanssa pilaamassa.

Mitä ap tarkoitat? Jos sinulla ei olisi lapsia niin etkö menisi rannalle tai huvipuistoon? Kököttäisit vain kotona? 

En kerro, koska en halua että lapsiperheet pilaavat senkin ilmestymällä paikalle harrastuksiin. Tänään muuten olin kahvilla ja vaikeaa oli nauttia kun joutui katsomaan ällöjä raskausmahoja, porsaan näköisiä mammuleita ja typerästi pukeutuneita isukkeja sekä näkemään ja kuulemaan lapsia jotka ei pysyneet paikallaan vaan koko ajan olivat häiriöksi minullekin, joka sentään oli vaivautunut etsimään istumapaikat  mahdollisimman kaukaa näistä hirvityksistä.

Vaikeaa on. Aina silloin tällöin haen itselleni täi-, kihomato- tai norovirustartunnan, että saisin edes vähän sisältöä tähän kurjaan tyhjään lapsettomaan elämääni. Huudatan myös netistä löytämiäni lasten kirkumisvideoita täysillä korvaani, että saan ne soimaan, etten jäisi kokemuksista paitsi. 

Vierailija kirjoitti:

Minäpä lähden Firenzeen lapsivapaaseen hotelliin mieheni kanssa: :-) 

Vaikeahan se on viinitarhojen keskellä Toscanan auringon alla saada sisältöä tällaisen vela-raukan elämäänsä, mutta yritettävä vaan on urheasti.

Kurjaahan se on kun elämän sisältö ei ole vaippojen vaihto. Sun on pakko vaan yrittää nauttia hyvästä viinistä ja ruosta, vilkkaasta elämänmenosta ja kulttuurista siellä Toscanassa. Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu kai onko köyhä vai rahaa. Onko tuttuja vai ei. Ja mitä paikkakunnalla on tai koti, onko pihaa. Onko autoa vai ei. Joillakin ei ole mitään näistä paitsi asunto kerrostalossa ja ei rahaa. Entä terveydentila.

 

Tässä muuten toinen yleinen pakkomielle, jota kuulee täällä Vauvalla. Mitään ei voi koskaan tehdä eikä mistään nauttia varsinkaan kesäisin ellei ole omakotitaloa.

Jos asut pk-seudulla kerrostalossa, vaikka asuisit luonnon lähellä meren rannalla ja lähellä ravintoloita, museoita, luontokohteita ja tapahtumia, elämäsi on kertakaikkiaan pilalla, kun et saa nyhjätä omalla pihallasi homeisessa omakotitalossasi. Ainoat hyväksytyt harrastukset ovat luomenluonti, haravointi ja mullassa tonkiminen omakotitalon pihalla. Jessus. 

Menen mielelläni huvipuistoon ilman lapsia. Saan vapaasti mennä hurjiin laitteisiin mihin lapset eivät kokonsa puolesta pääse. Lisäksi huvipuistopäivä ei maksa satasia kun maksan vaan oman rannekkeeni ja syömiseni. Myös rannalla voi käydä ilman lapsia.

Lapsivapaana istun koko ajan kotona, masentuneena. Välillä laitan Youtubesta soimaan lempivideoni "Children Screaming And Crying (12 hour version)" että saan edes jotain sisältöä elämääni. Se helpottaa suruani hieman. Mutta todella vaikeeta on.

Seksi, pelaaminen, lukeminen, matkustelu, herkuttelu, laiskottelu, jne...

Vierailija kirjoitti:

Seksi, pelaaminen, lukeminen, matkustelu, herkuttelu, laiskottelu, jne...

Hirveetä. Varmaan elät itku kurkussa koko ajan. Otan osaa. Lapsettomuus on kirous :(

Minä lapseton saan sisältöä elämääni mua kiinnostavista jutuista JA lähipiiriin kuuluvista tärkeistä ihmisistä, joista iso osa on eri ikäisiä lapsia. Olen se hassutteleva aikuinen, joka touhuaa lasten kanssa ihan vapaaehtoisesti ja mielellään.

Jokainen on oman onnensa seppä sikäli, että voi miettiä miten elämäänsä asennoituu. Eteen tulevia juttuja ei aina voi valita, mutta tapa suhtautua elämään on pitkälti oma valinta. Elämä on opettelua ja oppimista ja tapahtuu preesenssissä, sen hoksaamalla jää turha murehteminen ja vertailu pois, joilla vaikeuttaa oloaan.

Hellurei! N47

Aika karmaisevaa jos elämäni sisältö olisi kiinni itseni ulkopuolisista asioista tai ihmisistä, huh ja huh.

Minä ainakin saan elämäni sisällön lähinnä muista jutuista, kuin lapsesta. Eikä isot lapset useinkaan edes halua vanhempien kanssa huvipuistoon tai rannalle, ja teinihän kokee aivan kuristavan ahdistavaksi sellaisen vanhemman jolle hän on SISÄLTÖ elämäänsä.

Jokaisella vanhemmalla olisi suotavaa olla omakin elämä, ja vanhemmuus on ELINIKÄINEN eli te jotka puhutte vanhemmuudesta aina vain naurettavan lyhyen vauva-ajan tai pikkulapsiajan käsittävänä jaksona: pää pois pepusta. 

Vierailija kirjoitti:

Menen huvipuistoon tai rannalle, mutta voin nauttia päivästä rauhassa vaimoni kanssa, ilman riehuvia lapsia. Kun tullaan kotiin otetaan lasi viiniä ja harrastetaan ehkä seksiä jos siltä tuntuu. Emme ole stressaantuneita rantapäivän jälkeen, saimme rauhassa rentoutua. Lapsiperheiden vanhemmat olivat kovin stressaantuneen näköisiä siellä. Mutta onpa heillä niin paljon enemmän sisältöä elämässään, tottakai kateeksi käy :( 

Turha vertailla, kun ihmiset haluavat elämältään eri asioita. Ja kaikillehan lapsettomuus ei ole edes oma valinta.

Teidän tilanne on nopean nautinnon kannalta mukavampi kuin juuri tässä hetkessä vilkkaiden pikkulasten kanssa perhe-elämää elävällä pariskunnalla, mutta se pariskunta elää luultavasti sellaista elämää kuin haluaakin. Varsinkin pitkässä juoksussa.

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin saan elämäni sisällön lähinnä muista jutuista, kuin lapsesta. Eikä isot lapset useinkaan edes halua vanhempien kanssa huvipuistoon tai rannalle, ja teinihän kokee aivan kuristavan ahdistavaksi sellaisen vanhemman jolle hän on SISÄLTÖ elämäänsä.

Jokaisella vanhemmalla olisi suotavaa olla omakin elämä, ja vanhemmuus on ELINIKÄINEN eli te jotka puhutte vanhemmuudesta aina vain naurettavan lyhyen vauva-ajan tai pikkulapsiajan käsittävänä jaksona: pää pois pepusta. 

Mun veljenvaimo oli juuri näitä ihmisiä, joilla ei ollut mitään muuta elämää kuin lapset. Kun veljenlapseni oli mulla yökylässä 6-vuotiaana ja meillä oli kaikkea hauskaa tekeillä, niin tämä äiti soitti jatkuvasti lapselle (koska äidillä oli tylsää kotona). Kun mamma soitti lapselleen uudestaan kolmannen kerran, niin lapsen naama meni surkeen näköiseksi ja hän sanoi suoraan, että "Äiti, älä soita enää".