Ilta-Sanomat: 14-vuotias poika söi sammakon - kirkko erotti leiriltä ja teki rikosilmoituksen!
14-vuotias poika joutui käytännössä kirkon vainon kohteeksi syötyään harmittoman sammakon rippileirillä Outokummussa. Seurakunta ei epäröinyt tehdä rikosilmoitusta viattomasta pojan kepposesta, vaan aiheutti pysyvän trauman kolmelle nuorelle, jotka poistettiin leiriltä kesken kaiken. Nyt pojan isä on täysin syystäkin raivostunut kirkon järjettömään ajojahtiin ja päättänyt erota koko kirkosta.
Onko tässä todellakin se kuuluisa kirkon suvaitsevaisuus? Tämä tapaus osoittaa täydellisesti sen, kuinka kirkko on menettänyt yhteyden normaaliin elämään. Ennen kirkko tarjosi turvaa, nyt se vainoaa nuoriamme jo aivan tavallisista nuoruuden sekoiluista. Onko kirkosta tullut niin ahdasmielinen laitos, että jopa yksi sammakko on sille liikaa?
Kommentit (219)
Tuo isän toiminta kiteyttää miksi meillä on kouluissakin ongelmia. Ei puhettakaan että olisi laittanut jätkiä tilille häiriköinnistä ja rikoksen tekemisestä, vaan kehtaa syyttää seurakuntaa poikien rippijuhlien pilaamisesta. Mitä hel.e.t.ä?? Pojathan ne juhlansa sössivät ja häiriköinnillään todennäköisesti pilasivat muiden leirin. Tällaisten vanhempien takia meillä on niin paljon kouluissa lapsia ja nuoria, jotka eivät tajua että maailmassa on muitakin ja sääntöjä jotka koskevat heitäkin.
T. Ope
Vierailija kirjoitti:
Ällöttäväähän tuo on, ja pojilta väärin tehty.
Mutta eikö juuri tuollaiset pojat tarvitsisi eniten rippileiriä ja kirkkoa? Opetusta ja pohdintaa siitä, mikä on oikein, mikä väärin. Tunteiden ja empatian pohdintaa. Pohdintaa siitä, mihin kannattaa yllyttää ja jos yllytetään, kannattaako lähteä mukaan.
Tuohan olisi ollut mitä mainioin avaus erilaisille keskusteluille!
Rangaistus pahoista teoista on myös opetus. Ei tuollainen päänsilityksellä parane.
Oikein toimittu leiriltä pois vaan jos käytös tuota tasoa. Pojan isän suhtautuminen kertoo kyllä aika paljon sekin. Ei kovin tervettä menoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se poika ranskalainen, vai miksi päässä viiraa?
Sukunimi on Stepanov. Eli ne on R Y S S I Ä
Ukrainalaisia. Eli joo.
Sairasta kirjoittelua lapsesta.
Ilmoitettu asiattomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Sairasta. Eikö siitä voi saada vaikka mitä tauteja jos on ollut raaka?
En söisi raakana.Enkä edes kypsennettynä. Rauhoitettu eläin.
Myös yllytyshullulle itselleen voi joskus käydä hullusti: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yllytyshullu-nuori-soi-etanan-halva…
Vierailija kirjoitti:
Sairasta. Eikö siitä voi saada vaikka mitä tauteja jos on ollut raaka?
Keuhkoihin matoja jne. Maailmalla jotkut syöneet eläviä etanoita tautipesiä ja kuolleet siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä elävän sammakon syöminen osoittaa iljettävää raakuutta. Eli mun mielestä tapauksessa toimittiin täysin oikein. Sitäpaitsi sillä sammakollakin oli oma ainutkertainen elämänsä, vaikka monen asiasta kimpaantuneen mielestä se olikin VAIN pelkkä sammakko.
Oletan että et itse syö lihaa.
Oletan että sinä syöt lihaa elävältä?
Hyvä että ääliöt laitettiin ruotuun, liityn tämän vuoksi kirkkoon!!!
Vierailija kirjoitti:
Tuo isän toiminta kiteyttää miksi meillä on kouluissakin ongelmia. Ei puhettakaan että olisi laittanut jätkiä tilille häiriköinnistä ja rikoksen tekemisestä, vaan kehtaa syyttää seurakuntaa poikien rippijuhlien pilaamisesta. Mitä hel.e.t.ä?? Pojathan ne juhlansa sössivät ja häiriköinnillään todennäköisesti pilasivat muiden leirin. Tällaisten vanhempien takia meillä on niin paljon kouluissa lapsia ja nuoria, jotka eivät tajua että maailmassa on muitakin ja sääntöjä jotka koskevat heitäkin.
T. Ope
JUURIKIN NÄIN: Miksei vanhemmat opeta lapsiaan yhtään.
Nämä pojat olivat aiheuttaneet leirillä häiriöitä, joista joutuivat kärsimään myös muut leiriläiset. Tämä sammakon syöminen oli sitten piste iin päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se poika ranskalainen, vai miksi päässä viiraa?
Stepanov. Ei kuulosta ranskalaiselta vaan raakalaiselta.
Ranskassa on paljon emigrantteja ja niiden jälkeläisiä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo isän toiminta kiteyttää miksi meillä on kouluissakin ongelmia. Ei puhettakaan että olisi laittanut jätkiä tilille häiriköinnistä ja rikoksen tekemisestä, vaan kehtaa syyttää seurakuntaa poikien rippijuhlien pilaamisesta. Mitä hel.e.t.ä?? Pojathan ne juhlansa sössivät ja häiriköinnillään todennäköisesti pilasivat muiden leirin. Tällaisten vanhempien takia meillä on niin paljon kouluissa lapsia ja nuoria, jotka eivät tajua että maailmassa on muitakin ja sääntöjä jotka koskevat heitäkin.
T. Ope
Samat ajatukset. Surullista ettei vanhemmat osaa enää kasvattaa lapsiaan tai sopeutua normaaliin ( ehkä jo nykyään näille tyypeille vanhanaikaseen) yhteiskuntaan sääntöineen. Pitäisi olla aivan selvää, 14 vuotiaallekin, pitäisi jopa pojillakin olla vähän järkeä päässä vaikka kuinka on teini-iässä.
Mitä helvettiä sen isää kiinnostaa että poika saa käytyä rippileirin jos elävän olennon elävältä syöminen ei merkitse mitään? Sehän saa erota kirkosta 16-vuotiaana. Ja suurin osa eroaa. Eihän tuollaisilla ihmisillä pitäisi olla mitään tekemistä reformikirkon kanssa.
Sanokaa sille Stepanocin isäukolle, että sen poika ei pääse taivaaseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä elävän sammakon syöminen osoittaa iljettävää raakuutta. Eli mun mielestä tapauksessa toimittiin täysin oikein. Sitäpaitsi sillä sammakollakin oli oma ainutkertainen elämänsä, vaikka monen asiasta kimpaantuneen mielestä se olikin VAIN pelkkä sammakko.
Oletan että et itse syö lihaa.
Oletan että sinä syöt lihaa elävältä?
Miksi? Minä en ole ottanut kantaa teon eettisyyteen.
Oletan siis että mielestäsi eläimen kasvattaminen ihmisen ravinnoksi olosuhteissa, joissa se ei pääse elämään lajityypillistä elämää ja kärsii, ja sitten tapetaan kivuliaasti, on ok, mutta elävältä syöminen ei.
Hyvä että vedät rajan edes johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa KAIKKI sammakkolajit ja matelijat ovat RAUHOITETTUJA!!! Toivottavasti sammakon syönyt poika saa loisia. Olisi ihan oikein.
Mutta miksi elinvoimaiset lajit on rauhoitettuja? Ettei vaan kukaan saisi ideaa tehdä ranskalaista ruokaa?
Siksi ettei niitä tappaisi kaltaisesi sadistiset hullut ihan huvikseen.
Ei ne sammakkolajit ole elinvoimaisia jotka on suojeltu.
Niin olisko tuon haastatellun isän mielestä pitänyt varmaan vaan pienesti torua ehkä jopa taputtaa selkään kun pojathan on poikia, hohhoijaa, ei sais olla seurauksia mistään. Hyvä oikeasti että joku muu laittaa rajat kun ei vanhemmat osaa.
Tässä menetettiin tilaisuus käydä eettinen keskustelu ensin ko.henkilön/,henkilöiden ja sitten koko porukan kanssa. Osoittaa miten sekaisin asiat nykyään on, ei pystytä edes oikeaan arvokeskusteluun tilanteissa, joista kaikki osapuolet hyötyisivät. Ei, vaan paikalle tarvitaan poliisi, koska oma moraalis-eettinen kantti ei kestä mitään.
Oletan että et itse syö lihaa.