Pitkään yhdessä olleet?

En ollut alussa varma, otin  siltä kannalta että katsotaan miten käy.

Ei se alussa ollut mitenkään 100 varmaa. Alussa molemmat epäröivät, kun molemmilla oli takana huonoja suhteita. Sovittiin että katsellaan miten viihdytään yhdessä ja jossain vaiheessa suhde vakiintui, ostettiin kihlat ja sitten mentiin naimisiin. Tavallaan koko ajan kasvoimme tässä suhteessa ja kun vuodet vierivät alkoi tuntua joka vuosi vain paremmalta ja se vahvisti suhdetta. Nyt olemme molemmat olleet 100 varmoja jo kymmeniä vuosia ja yhdessä olemme loppuun asti.  Kun löytää hyvä luotettavan, rehellisen ja mukavan ihmisen, ei hänestä halua luopua.

Vierailija kirjoitti:

En ollut alussa varma, otin  siltä kannalta että katsotaan miten käy.

Tätä samaa itsekin pohdin. Todella ristiriitaiset fiilikset. Välillä tuntuu ettei tämä voi onnistua mitenkään ja välillä tuntuu että kyllä tämä onnistuu kun tekee työtä sen eteen. Sitten tuntuu ettei tähän auta mikään vaikka yrittää miten ja sitten tuntuu että haluan kaiken liian helpolla valmiina nenän eteen.

Erilaisuus on mikä vaivaa.

Itse todella eläinrakas ja mies ei ollenkaan, juuri ja juuri sietää minun lemmikkiä. Tuntuu välillä että ei pidä siitä yhtään ja se tuntuu pahalle.

Molemmilla erilaiset haaveet talosta ja sen sijainnista.

Mies on enemmän mukavuuden haluinen, itse olen vähän vanha sieluinen ja pidän asioiden tekemisestä jopa vaikeimman kautta ja seikkailuista.

Vierailija kirjoitti:

Ei se alussa ollut mitenkään 100 varmaa. Alussa molemmat epäröivät, kun molemmilla oli takana huonoja suhteita. Sovittiin että katsellaan miten viihdytään yhdessä ja jossain vaiheessa suhde vakiintui, ostettiin kihlat ja sitten mentiin naimisiin. Tavallaan koko ajan kasvoimme tässä suhteessa ja kun vuodet vierivät alkoi tuntua joka vuosi vain paremmalta ja se vahvisti suhdetta. Nyt olemme molemmat olleet 100 varmoja jo kymmeniä vuosia ja yhdessä olemme loppuun asti.  Kun löytää hyvä luotettavan, rehellisen ja mukavan ihmisen, ei hänestä halua luopua.

Oliko mitään ongelmia alussa ennekuin kasvoitte yhteen vai huomasitteko vaan että teillä menee kaikki asiat hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ollut alussa varma, otin  siltä kannalta että katsotaan miten käy.

Tätä samaa itsekin pohdin. Todella ristiriitaiset fiilikset. Välillä tuntuu ettei tämä voi onnistua mitenkään ja välillä tuntuu että kyllä tämä onnistuu kun tekee työtä sen eteen. Sitten tuntuu ettei tähän auta mikään vaikka yrittää miten ja sitten tuntuu että haluan kaiken liian helpolla valmiina nenän eteen.

Erilaisuus on mikä vaivaa.

Itse todella eläinrakas ja mies ei ollenkaan, juuri ja juuri sietää minun lemmikkiä. Tuntuu välillä että ei pidä siitä yhtään ja se tuntuu pahalle.

Molemmilla erilaiset haaveet talosta ja sen sijainnista.

Mies on enemmän mukavuuden haluinen, itse olen vähän vanha sieluinen ja pidän asioiden tekemisestä jopa vaikeimman kautta ja seikkailuista.

Mies joka ei pidä lemmikistäsi ei kuulosta hyvältä, vaihtoon.

Olen ollut puolisoni kanssa yhdessä 25 vuotta ja yksi asia mitä eniten arvostan on juuri suhtautuminen eläimiin koska ne ovat itselleni äärimmäisen tärkeitä.

15 vuotiaana tuntui varmalta :D

Edelleen jatketaan, ikää 25v enemmän. Ollaan erilaisia, täydennetään toisiamme .

Ei kukaan voi missään vaiheessa elämää olla varma, että tämä kestää loppuelämän. Elämä on aina enemmän tai vähemmän epävarmaa. Niin kauan kun ei tule tarvetta erota, ollaan yhdessä. Meillä menty näin 48v

Rakastuttiin samantien aivan järjettömästi,kun kohdattiin.Muutettiin kuukauden päästä tapaamisesta saman katon alle.Tiesin heti löytäneeni sielunpuolikkaani.Tänä vuonna 27.hääpäivä.

Mä oon kans vähän siinä tilanteessa että en tiedä mitä "pitäisi" tuntea. Mies tuntuu olevan varmempi vaikka on nuorempi :D Tuntuu vaikealta välillä ottaa vastaan kaikkea sitä hyvää mitä hän on mun elämään tänä vuonna tuonut. Tai että tuntuu väärältä että on yhtään epävarmoja fiiliksiä. Tosin tuun aina siihen lopputulemaan että hän on ainutlaatuinen, hauska ja upea yksilö, jolla on kultainen sydän <3 En vain itse ole koskaan ollut parisuhteessa niin en tiedä kuinka varma missäkin kohtaa pitäisi olla. N33

Se, joka väittää, ettei ole ikinä epäröinyt valehtelee. Elämä ei ole satukirjaa ja epävarmuudet kuuluvat asiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se alussa ollut mitenkään 100 varmaa. Alussa molemmat epäröivät, kun molemmilla oli takana huonoja suhteita. Sovittiin että katsellaan miten viihdytään yhdessä ja jossain vaiheessa suhde vakiintui, ostettiin kihlat ja sitten mentiin naimisiin. Tavallaan koko ajan kasvoimme tässä suhteessa ja kun vuodet vierivät alkoi tuntua joka vuosi vain paremmalta ja se vahvisti suhdetta. Nyt olemme molemmat olleet 100 varmoja jo kymmeniä vuosia ja yhdessä olemme loppuun asti.  Kun löytää hyvä luotettavan, rehellisen ja mukavan ihmisen, ei hänestä halua luopua.

Oliko mitään ongelmia alussa ennekuin kasvoitte yhteen vai huomasitteko vaan että teillä menee kaikki asiat hyvin?

Varmaan kaikilla on alussa ongelmia kun vasta opettelee tuntemaan sitä toista. Jotkut toisen tavoista ärsyttivät, mutta yritimme ottaa toisen huomioon ja luovuimme niistä toista ärsyttävistä tavoista sekä opettelimme tekemään kompromisseja. Tämä ei tarkoita että luovuimme omista ajatuksista tai omista mielipiteistä. Edelleen keskustelemme kaikista asioista. Tärkeintä meille oli että ne molemmille tärkeät asiat toteutuivat, jos eivät olisi toteutuneet suhde ei olisi jatkunut.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kans vähän siinä tilanteessa että en tiedä mitä "pitäisi" tuntea. Mies tuntuu olevan varmempi vaikka on nuorempi :D Tuntuu vaikealta välillä ottaa vastaan kaikkea sitä hyvää mitä hän on mun elämään tänä vuonna tuonut. Tai että tuntuu väärältä että on yhtään epävarmoja fiiliksiä. Tosin tuun aina siihen lopputulemaan että hän on ainutlaatuinen, hauska ja upea yksilö, jolla on kultainen sydän <3 En vain itse ole koskaan ollut parisuhteessa niin en tiedä kuinka varma missäkin kohtaa pitäisi olla. N33

Ei pitäisi ollla yhtään mitään. Olet sellainen kuin olet. Yliajattelu pilaa suhteen kaikkein varmimmin. 

Aluksi en edes tajunnut olevani ihastunut koska olin parisuhteessa . Mutta aina oli kiva nähdä ja jutella. Kun olin taas sinkku niin iski kuin salama taivaalta että hän se on mieheni ja lasteni isä. Ja näin kävi. 3 viikon tapailun jälkeen muutettiin yhteen. Mentiin naimisiin ja saatiin 2 lasta. Yhä ollaan yhdessä näin 34 vuotta myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon kans vähän siinä tilanteessa että en tiedä mitä "pitäisi" tuntea. Mies tuntuu olevan varmempi vaikka on nuorempi :D Tuntuu vaikealta välillä ottaa vastaan kaikkea sitä hyvää mitä hän on mun elämään tänä vuonna tuonut. Tai että tuntuu väärältä että on yhtään epävarmoja fiiliksiä. Tosin tuun aina siihen lopputulemaan että hän on ainutlaatuinen, hauska ja upea yksilö, jolla on kultainen sydän <3 En vain itse ole koskaan ollut parisuhteessa niin en tiedä kuinka varma missäkin kohtaa pitäisi olla. N33

Ei pitäisi ollla yhtään mitään. Olet sellainen kuin olet. Yliajattelu pilaa suhteen kaikkein varmimmin. 

Oon kanssa huomannut että olen vähiten stressaantunut kun en yliajattele vaan luotan siihen että kävi miten kävi niin asiat järjestyvät :) Kiitos tsempeistä! N33

Alussa meillä oli pitkiä keskusteluja, maattiin sängyllä öisin ja juteltiin tosi paljon. Tunsin vaan mulle sopivaksi, sain olla oma lapsellinen itseni. Kaiken lisäksi mies ei käytä alkoholia, ei vaan halua ja se sopi minulle ja vielä kun ei ole sellainen, että kieltäisi sen muiltakin. Mentiin nopeaan naimisiin, kun haluttiin pitää se mikä meillä on eikä alka epäröimään onko tää sittenkään se ja erotaan jonkun ylianalysoinnin takia.

Miten sen nyt voi edes lyhyesti kertoa, että siinä se on, kun tavattiin. Joku mun kaveri sanoi, että musta näkee, että tykkään miehestäni kuin hullu puurosta. Sitä kait se oli, totaalirakastumista.

Kyllähän se rakkaus on tässä vuosien saatossa muuttunut tasaisemmaksi, mutta edelleen se sama yhtenäisyys meillä edelleen on. Vertaan joskus meidän perhettä Emmerdalen Dingleihin, omien tukena olla ja puolustetaan aina eikä heitä jätetä.

Itsellä oli yksi mies josta olin aivan 110% varma että hän on minun loppuelämän puoliso. Kunnes mies ihastui toiseen ja petti. Ei sitten ollut edes munaa jättää minua vaan näytti käytöksellään että "voitko sinä jättää minut". Ja niin sitten jätin ja mies hyppäsi tämän ihastuksen kanssa samantien suhteeseen.

Ei tunnu nykyinen suhde yhtä varmalta joka voi johtua traumasta/pelosta että jos käy taas niin.

Vierailija kirjoitti:

Rakastuttiin samantien aivan järjettömästi,kun kohdattiin.Muutettiin kuukauden päästä tapaamisesta saman katon alle.Tiesin heti löytäneeni sielunpuolikkaani.Tänä vuonna 27.hääpäivä.

Näin meilläkin kävi, aivan järjetön rakastuminen. Ei käynyt edes mielessä miettiä, olisiko tämä se oikea. Eihän siinä huumassa yleensäkään mitään järjellistä ollut. Nyt 26 vuotta naimisissa ja onnellisia edelleen. 

Ap:lla on outoja kysymyksiä. Ei tunteita voi selittää "miksi" kysymyksillä. Tunteet vain syystä tai toisesta ovat tai eivät ole. 

Vierailija kirjoitti:

Ap:lla on outoja kysymyksiä. Ei tunteita voi selittää "miksi" kysymyksillä. Tunteet vain syystä tai toisesta ovat tai eivät ole. 

Miksi epäröit? Esimerkiksi "epäröin koska mies asui 100kilometrin päässä" Eikai tuon vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lla on outoja kysymyksiä. Ei tunteita voi selittää "miksi" kysymyksillä. Tunteet vain syystä tai toisesta ovat tai eivät ole. 

Miksi epäröit? Esimerkiksi "epäröin koska mies asui 100kilometrin päässä" Eikai tuon vaikeampaa.

Ei epäröinti ole noin yksioikoista. Tunteet ovat paljon mutkikkampi asia kuin joku kilometrimäärä.