Uimakulttuuri Suomessa: kerro lapsuutesi rantareissuista: oliko vanhempia mukana?
Millaisella porukalla uitte? Kerro myös vuosikymmen.
Minä kävin kahdestaan naapurin tytön kanssa rannassa, alkaen noin 6-vuotiaana.
Kommentit (70)
Käytiin yleensä kolmen tytön porukalla uimassa. Oltiin siinä 9-15-vuotiaita. Joskus saattoi jonkun isosisko olla mukana. En muista ollenkaan sellaisia uintireissuja, joilla vanhemmat olisivat olleet läsnä.
Aina oli joku aikuinen paikalla, yleensä vanhemmat, joskus mentiin naapurin perheen lasten ja vanhempien mukana uimaan ilman omia vanhempia. Eli silloin taisi olla kahden perheen lapset (5 lasta yhteensä) parin vanhemman vahdattavana.
Useimmiten toinen vanhemmista istui vahtimassa rannalla ja toinen kävi sillä välin itse uimassa lenkin.
Mökilläkin aina uitiin vain samaan aikaan kuin vanhemmatkin eli omin luvin ei menty uimaan.
Näin siis rantauinnit luonnonvesissä. Sen sijaan uimahalliin muistan menneeni 11-12 vuotiaana saman ikäsen serkkuni kanssa ihan kaksistaan uimaan välillä.
Olen syntynyt -91.
Vierailija kirjoitti:
80 ja 90 luvuilla kuili vähemmän lapsia kuin nykyään. ja siihen aikaan oltiin pyöräilemässä ja riehumassa ulkona kotoa pois pitkiä aikoja, mitään ruokaa ja juomaakaan ei ollut messissä. sama homma uimassa. kukaan ei kuollut tai loukkaantunut. ja selvinpäin tottakai.
Varmaan piti olla kuoli eikä kuili. Mihin perustuu väitteesi, että silloin kuoli lapsia vähemmän? Ja tarkoitatko vain tapaturmaisia kuolemia?
Tilastokeskuksen kuolemansyytilasto on kanssasi eri mieltä: https://www.duodecimlehti.fi/xmedia/duo/duo14909a.PNG
Kun opin uimaan niin sen jälkeen sain mennä kaverien (uimataitoisia kanssa) uimarannalle ilman että oli ketään aikusita mukana. Asuin silloin paikassa jossa oli uimaranta parin sadan metrin päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80 ja 90 luvuilla kuili vähemmän lapsia kuin nykyään. ja siihen aikaan oltiin pyöräilemässä ja riehumassa ulkona kotoa pois pitkiä aikoja, mitään ruokaa ja juomaakaan ei ollut messissä. sama homma uimassa. kukaan ei kuollut tai loukkaantunut. ja selvinpäin tottakai.
Varmaan piti olla kuoli eikä kuili. Mihin perustuu väitteesi, että silloin kuoli lapsia vähemmän? Ja tarkoitatko vain tapaturmaisia kuolemia?
Tilastokeskuksen kuolemansyytilasto on kanssasi eri mieltä: https://www.duodecimlehti.fi/xmedia/duo/duo14909a.PNG
Juu kuoli piti sanomani. En ota kantaa noihin tilastoihin kaupunkien osalta. Tämä on maaseudun lapsen näkökulmasta. Lapsia ei todellakaan kuollut omassa kunnassa eikä missään viereisessäkään kunnassa sen takia että leikkivät ja menivät vapaasti. Olisi muuten ollut maakunnan uutisissa ja jopa Ylellä. Tapaturmaiset lasten kuolemat olivat 50-luvun jälkeen Suomessa erittäin harvassa.
En käynyt yksin uimassa. Kuulin, kun aikuiset sanoivat, että lapsi pitää opettaa uimaan kuin saukko. Oma 9v on todella hyvä uimari ja sukeltaja, 2 uimaharrastusta talvella, ja kesät vain uidaan. Suppailevat kavereiden kanssa Päijänteellä, mutta vahdin silti, ja komennon jos hyppäävät liian matalaan veteen.
Ei käydä jätti uimarannoilla, missä vaikea vahtia missä oma lapsi menee. Ihan kauheita nämä uutiset, missä lapsia hukkuu, koska ei käydä kokoajan rannalla, ei olla kokoajan vedessä. Mutta ymmärrän, miten se voi tapahtua isolla uimarannalla.
Ja otan aina eväitä mukaan. Muutkin lapset saa syödä. Suola, nesteytys ja lepo on tärkeimpiä, jos huulet alkaa sinertää. Sitten keksitään joku rintaleikkeiden, ja kaikki vähän napostelee. Kukaan muu vanhempi täällä ei kyllä toimi näin..
Muistelen, että itse opettelin kahdestaan uimahallissa 3 vuotta vanhemman veljen opettamana n. 5-vuotiaana ensin sukeltamaan ja sitten uimaan. Isä oli sen verran laiska opettamaan, että tuskin olisin hänen opettamanaan oppinut uimaan. Veljenkin opetti uimaan pari vuotta häntä vanhempi kaveri.
70- luvulla äitin ja sisarusten kans. Uimaan oppiessani kävin veljen ja kavereiden kans uimahallissa. Pyöräiltiin kavereiden kans merenrantaan, serkkujen kans järvenrantaan. 80- luvun alkua nämä. Olin iältäni 9-13. Satunnaisesti kävin myöhemmin.
Pikkusena oli vanhemmat aina mukana. Isompana oli vanhemmat tai kaverin vanhemmat.. teininä olin yksin tai kavereiden kanssa.