Palataanko me takaisin feodaaliseen yhteiskuntaan (sääty-yhteiskunta)
Tuntuu, että viimeisen 10 vuoden aikana ollaan vahvasti ja kovaa menossa takaisin siihen suuntaan, että minne synnyt määrittelee sen miten sinulla menee.
Onko näkemyksiä?
Kommentit (61)
Sitähän Suomi jo on. Meillä on valkoinen eliitti, jonka työt tekevät muunväriset ihmiset. Valtio kannustaa tätä eliittiä työttömyyteen ja kotona lokkeiluun. Kovaa on suomalaisella eliitillä, kun työt eivät kelpaa
O.Stubb on oiva esimerkki tästä. Kyllä se taitaa niin olla ja kohta kaikki sen näkevät.
Tapahtuisipa!
Niin päästäisi kelaelätetyistä sekä julkisen puolen akoista eroon ja se muiden selkänahkojen piikkiin tapahtuva loisiminen loppuisi, kun loppuisi ilmaisen rahan jakaminen muiden piikkiin demarinperkeleiden toimesta. Se sakki kun jakaa sitä just tälle ämmälaumalle ja ostelee niistä itselleen vaalikarjaa muiden rahoilla.
Minne minä sitten päädyn? Olen varaton ja olen kauan ollut työtön mutta juureni ovat vahvasti jo lakkautetuissa 'säädyissä'. Edes jotain pappilaa en pysty perustamaan kun kirkkoa hallitsee nyt
Ollaan jo siinä vaiheessa, että miljardöörit on täysin lain ulottumattomissa ja valtioita mahtavampia. Jopa miljonäärit ovat aatelisen asemassa.
Työntekijät matkaavat kohti maaorjuutta kiihtyvällä tahdilla. Käytännössä kunhan robottisotilaat saadan toteutettua niin viimeinenkin kulissi sortuu.
Muisten, että sääty-yhteiskunnassa oli aika vähän loisia.
Sinne palattiin siinä 2008 finanssikriisin jälkeen. Sen jälkeen eniten elämässä menestymisessä on väliä ollut sillä, syntyykö sukuun joka voi taata asuntolainat, antaa rahallista tukea, ennakkoperintöjä ja ennen kaikkea tuleeko sieltä aikanaan isoja perintöjä vanhemmilta/isovanhemmilta jos skippaa yhden sukupolven.
Vuonna 2025 Suomessa on tohtoreitakin pitkäaikaistyöttömänä tuhansia. Oma sinnikkyys ja yritteliäisyys ei ole enää yli vuosikymmeneen määritellyt sitä, miten elämässä menee.
Huumekoukussa oleva ikityötön rikkaan suvun vesa voi 100x paremmin elämässä kuin joku köyhään sukuun syntynyt tohtori vuonona 2025.
Vierailija kirjoitti:
Minne minä sitten päädyn? Olen varaton ja olen kauan ollut työtön mutta juureni ovat vahvasti jo lakkautetuissa 'säädyissä'. Edes jotain pappilaa en pysty perustamaan kun kirkkoa hallitsee nyt
Minulla on sinulle hieman ikäviä uutisia... orja
Vierailija kirjoitti:
Minne minä sitten päädyn? Olen varaton ja olen kauan ollut työtön mutta juureni ovat vahvasti jo lakkautetuissa 'säädyissä'. Edes jotain pappilaa en pysty perustamaan kun kirkkoa hallitsee nyt
Säädyn määrittää nykyään raha eikä mikään titteli tai sukunimi. Joku Joel Harkimo tulee olemaan koko ikänsä sinua satoja kertoja rikkaampi vaikkei tekisi mitään muuta kuin löhöäisi sohvalla ja purjehtisi ja itse opiskelisit viisi eri tutkintoa ja painaisit 12-tuntista työpäivää.
No jotkut oikeasti kuvittelee olevansa jotain aatelisia, joittenka perseitä pitäisi rahvas nuoleskella. Minä kun olen aika itsepäinen niin enpä saakkaan kavereita, en ainakaan siitä eliittiporukasta. Mikä lie onkaan se eliittiporukka. Mutta huomaahan sen ihmisestä mitä mieltä se on heikompiosaisista.
Rikas on fiksu, köyhä on syntinen
Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa sanoo, että yhteiskunnassa on kaksoisstandardit rikkaille ja köyhille.
Paheksumme niitä, jotka elävät tuilla eivätkä mene töihin. Heillä ei saisi olla koiraa eikä hyvää puhelinta ja heidän pitäisi syödä lanttua. Samalla ihailemme heitä, jotka sijoitusomaisuuden turvin vetäytyvät työelämästä ja kiipeilevät vuorilla. Rikas on fiksu optimoija, köyhä taas laiska, Hallamaa sanoo.
Syitä tällaiseen ajatteluun on monia, esimerkiksi media ja some, jotka esittelevät rikkaita vapaaherroja ja -rouvia ihannoivassa valossa. Katsomme heitä ja mietimme, että minäkin haluan tehdä mitä lystään.
Vierailija kirjoitti:
Muisten, että sääty-yhteiskunnassa oli aika vähän loisia.
Kyllä niitä oli ja paljon.
Tarvitaan uusi kapina että muillakin kuin rikkailla on ihmisoikeudet.
Ei. Joku voi huijata että mennään taaksepäin. Mutta se on meistä kiinni mitä halutaan. Joten inhimillisyys olisi hyvä juttu kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Sitähän Suomi jo on. Meillä on valkoinen eliitti, jonka työt tekevät muunväriset ihmiset. Valtio kannustaa tätä eliittiä työttömyyteen ja kotona lokkeiluun. Kovaa on suomalaisella eliitillä, kun työt eivät kelpaa
Totta toinen puoli. Minimipalkat ylös, nollatuntisopparit vain todelliseen keikkatarpeeseen, tilalle kokoaikatyö.
Vierailija kirjoitti:
Rikas on fiksu, köyhä on syntinen
Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa sanoo, että yhteiskunnassa on kaksoisstandardit rikkaille ja köyhille.
Paheksumme niitä, jotka elävät tuilla eivätkä mene töihin. Heillä ei saisi olla koiraa eikä hyvää puhelinta ja heidän pitäisi syödä lanttua. Samalla ihailemme heitä, jotka sijoitusomaisuuden turvin vetäytyvät työelämästä ja kiipeilevät vuorilla. Rikas on fiksu optimoija, köyhä taas laiska, Hallamaa sanoo.
Syitä tällaiseen ajatteluun on monia, esimerkiksi media ja some, jotka esittelevät rikkaita vapaaherroja ja -rouvia ihannoivassa valossa. Katsomme heitä ja mietimme, että minäkin haluan tehdä mitä lystään.
Ilmeisesti joku vassari, koska tuossa ei ole mitään kaksoisstandardia. Tuollaisia mielipiteitä on tämä palsta täynnä mutta proffalta odotan paljon enemmän loogisuutta.
No, siinä mielessä, että kohta on feodaaliherrat eli teknomiljardöörit, jotka omistaa kaiken ja joille valta lipuu.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti.
Sä kuvittelet olevasi feodaaliherra.
Tuo on kokkareiden märkäuni ja ylin päämäärä