Lue keskustelun säännöt.
"Sä teet ja hemmottelet mua niin paljon... munki varmaan pitäis"
16.07.2025 |
Eilen ruuan jälkeen mies tuli makkariin halailemaan ja sanoi tuon.
Ensin "Sä aina teet niin paljon, ja hemmottelet mua niin paljon"
En vastannut mitään, katsoin vaan silmiin. Mies hymyili lempeästi.
"Munkin pitäisi hemmotella sua joskus..."
En sanonut tähänkään mitään, mutta näin miehen ilmeessä miten hymy muuttui hiljalleen vaivautuneeksi, suorastaan kiusaantuneeksi.
Koska se tajusi, että on sanonut tuon saman monta kertaa. Kiitellyt mua vaivannäöstä jota olen sen eteen tehnyt ja lupaillut että aikoo hyvittää sen, aikoo palkita ja hemmotella.
Eikä ikinä ole tehnyt mitään. Ne on olleet pelkkiä lämpimiä sanoja ja tyhjiä lupauksia. Kun en kujerrellutkaan ihastuneena näiden lupausten edessä, hiljaisuus oli painostava. Tuntui melkein pahalta sen puolesta, mutta vain melkein.
Oon välittävä ihminen ja mulle on luontaista vähän "passata" ja nähdä vaivaa itselleni rakkaiden ihmisten eteen. Myös ystävien, mutta puolison kyseessä ollessa tietty se korostuu. Viime aikoina olen tehnyt aika isoja asioita hänen vuokseen arkisten juttujen lisäksi. Onhan se kiva että toinen noteeraa eikä ota itsestäänselvyytenä, mutta olen aiemminkin sanonut että en kaipaa sanallista maalausta miten hän haluaisi/aikoo viedä minut hienosti syömään, kunnon treffeille, hierontaan tai muuhun hemmotteluhoitoon, staycationille ja vaikka minne. Näitä ponnekkaita haavekuvia kyllä riittää, mutta ne eivät koskaan realisoidu teoiksi. Käydään treffeillä kyllä, mutta se on sitä että minä etsin ravintolan ja varaan pöydän. Hän kyllä kuittaa laskun, mutta raha menee yhteiseltä tililtämme joten...
Huoh.
Kommentit (9)
Hemmotteie itse itseäsi. Osta kivoja lahjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö mies sitten tee mitään sun eteesi? Meillä tuo menee niin että mies auttaa mua kaikissa käytännön asioissa, hoitaa mun tekniset asiat, pyörän huollon, kämpän pikku remontit (ei asuta yhdessä) ja koko ajan on kartalla mitä mä tarvin. Saattaa tuoda mulle vaikka jonkun piuhan ja sanoa että sullahan oli tää rikki. Itselläni olisi mennyt puoli vuotta ennen kuin olisin muistanut ostaa.
Mä sitten koen vähän huonoa omatuntoa kun en osaa auttaa miestä missään. Niin teen sitten kynttiläillallisia tai jotain muuta hemmottelua joista hän kyllä nauttii mutta ei jotenkin itse osaa järjestää. Loppujen lopuksi meillä on varmaan aika hyvä balanssi toistemme huomioinnissa.
Oletkos kuinka kauan hyysännyt sitä miestä?
Vierailija kirjoitti:
Hemmotteie itse itseäsi. Osta kivoja lahjoja.
Näin teenkin. Sekin yleensä johtaa siihen miten hän sanallistaa kuinka haluaisi hemmotella minua, mutta ei sitten koskaan toteuta sitä.
Esimerkiksi, näin kesällä tykkään kovasti pitää kukkia maljakossa pöydällä. Niitä ei ole koko ajan, mutta aina välillä mukaan kauppareissulla tarttuu edullinen pirkka-ruusukimppu.
Mies on useammankin kerran kommentoinut kukat nähdessään: "Mun pitäisi ostaa sulle kukkia, mutta ostan kyllä sitten oikeita kukkakaupan kukkia enkä mitään pirkka-ruusuja". Yleensä vastaan tällaiseen hyväntuulisesti että "Olisi ihanaa saadaa sulta kukkia! Mutta ei sillä ole väliä mistä ne on, nämä pirkka-kukatkin on todella sieviä."
Yleensä olen siis ilmaissut että arvostaisin tätä hänen mainitsemaansa elettä ja se ilahduttaisi kovasti jos näin tapahtuisi. En ikinä nalkuta tai valita että "sä et ikinä tuo mulle kukkia vaikka lupaat".
Nyt oli ensimmäinen kerta jolloin olin vain hiljaa hänen puhuessaan pehmeitä, kun molemmat tiedetään että ei teot seuraa sanoja. Ei ole koskaan seurannut. Ja näin, että hän tajusi sen itsekin kun kerrankin en sanonut tyyliin "Oih, miten ihanalta kuulostaa!"
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Eikö mies sitten tee mitään sun eteesi? Meillä tuo menee niin että mies auttaa mua kaikissa käytännön asioissa, hoitaa mun tekniset asiat, pyörän huollon, kämpän pikku remontit (ei asuta yhdessä) ja koko ajan on kartalla mitä mä tarvin. Saattaa tuoda mulle vaikka jonkun piuhan ja sanoa että sullahan oli tää rikki. Itselläni olisi mennyt puoli vuotta ennen kuin olisin muistanut ostaa.
Mä sitten koen vähän huonoa omatuntoa kun en osaa auttaa miestä missään. Niin teen sitten kynttiläillallisia tai jotain muuta hemmottelua joista hän kyllä nauttii mutta ei jotenkin itse osaa järjestää. Loppujen lopuksi meillä on varmaan aika hyvä balanssi toistemme huomioinnissa.
No nyt kun aloin miettimään, niin ei tule ihan viime vuosilta mieleen mitään mitä mies olisi tehnyt varta-vasten mun eteeni. Hoitaa kyllä yhteisen kodin asioita eli ei ole mikään arjen mieslapsi. Aikoinaan ensitreffeihin hän panosti täysillä ja ehkä ensimmäinen vuosi oli sellaista alkuhuumaa että olin ihan jalat alta. Sittemmin olen perustellut itselleni että hänellä on niin kiireinen ja vaativa työ että hän on väsynyt eikä siksi jaksa/ehdi. Tai sitten olen tuntenut häpeää toiveista huomioinnista, että olenko nyt liian high maintenance. Edellisessä suhteessa omaa panostamistani ei huomattu eikä arvostettu (pääasiassa jopa kritisoitiin, esim miksi leivoin mokkapaloja enkä vaikka juustokakkua) niin sekin on tuntunut hyvältä kun tämä mies huomaa ja kiittää eikä ota itsestäänselvyytenä. Kauniita sanoja tosiaan riittää, niistä ei ole pulaa.
Kiitän kyllä itsekin miestä mahdollisuuksien mukaan, esimerkiksi aina kun vietetään aikaa mun ystävieni kanssa, kiitän miestä jälkikäteen hyvänä seuramiehenä olemisesta (sitä hän todellakin on! Tässäkin raju kontrasti exään, jota sai usein hävetä sosiaalisissa tilanteissa).
Mutta tosiaan, hänen vaivannäkönsä keskittyy enemmän sellaisiin asioihin jotka on pakko hoitaa, ei minun vartavasten ilahduttamiseeni. Paitsi niiden suurten sanojen osalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysy häneltä ihan neutraalisti, avoimen kiinnostuneena, että mikä estää häntä tekemästä (mitä hän sitten sanookaan haluavansa ostaa/ tehdä sinulle).
Voi esimerkiksi olla, että kun hän on sanonut asian ääneen, hänen systeeminsä ikään kuin kuittaa sen jo tehdyksi, ja se pienikin inspiraatio, kimmoke todellakin tehdä se häviää.
Hyi mikä vätys, en katselisi tuollaista pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysy häneltä ihan neutraalisti, avoimen kiinnostuneena, että mikä estää häntä tekemästä (mitä hän sitten sanookaan haluavansa ostaa/ tehdä sinulle).
Voi esimerkiksi olla, että kun hän on sanonut asian ääneen, hänen systeeminsä ikään kuin kuittaa sen jo tehdyksi, ja se pienikin inspiraatio, kimmoke todellakin tehdä se häviää.
Mustakin tuntuu, että jotenkin se ääneensanominen kuittaantuu hänen päässään yhtäkuin tehdyksi tai muuten lakkaa olemasta sen jälkeen kun sanat on tulleet suusta.
Olen muutaman kerran puhunut asiasta. En syyllistävästi tai muistutellen lupauksista vaan esimerkiksi tyyliin kun hän on sanonut että haluaa "viedä" mut syömään niin olen muotoillut: "Ihana idea, hei kun mä yleensä olen meistä se joka miettii paikan ja varaa pöydän, niin olisi ihanaa jos sä katsoisit meille jonkun kivan paikan minne mennä"
Hän sanoo tähän että "joo, tottakai!" Mutta sitten kun viikonloppu lähenee niin alkaa kysely "minne sä haluaisit mennä? Mikä paikka olisi hyvä?" Eli se suunnittelu sujahtaa kuitenkin mun harteille. Ja huom! Kyse ei ole siitä, etteikö hän tietäisi mistä tykkään (tuntee mun maun todella tarkkaan, uskaltaisin antaa hänen valita paitsi ravintolan myös vaikka mun annoksen!) Tai etteikö hän tuntisi paikkoja (käy töiden puolesta usein ravintolassa asiakasillallisilla, tietää kaupungin ravintolatarjonnan paljon paremmin kuin minä).
Jos muistutan että hänen piti katsoa meille paikka niin hän yleensä kuittaa sen että kun on ollut niin kaikenlaista, ei ole ehtinyt miettiä ja toistelee kysymystä "mihin sä haluaisit mennä" niin kauan että annan vaihtoehtoja. Jos en kertakaikkiaan tee päätöstä (eli mentaalista työtä) niin emme mene minnekään.
Olen aika turtunut tähän, enkä näe sitä syynä eroon kun monella muulla tavalla hän on hyvin pätevä kumppani. Mutta toivoisin niin hartaasti, että hän ei hehkuttaisi ja lupailisi asioita jotka eivät tapahdu. Muutaman kerran olen oikeasti nostanut odotuksia ja pettynyt aika pahastikin kun sanat ja teot eivät ole kohdanneet.
Ap.
Sanat on vain sanoja. Teot ratkaisee.