Mistä johtuu vielä aikuisiällä tunne, että omat vanhemmat

Up

Niinhän ne haluaakin...

Et noudattanut heidän määräyksiään miten elämäsi olisi kuulunut mennä, työura olisi pitänyt aloittaa heti kansakoulun loputtua puotipuksuksi menemällä, nytkin sinun pitäisi olla asukasyhdistyksen kokouksessa valittamassa kynällä ja paperilla kirjoitetun tositteen kanssa naapurien normaalista elämästä, eikä notkua jollain tietämyskoneella, nehän on jotain huoneen kokoisia kapistuksia joita saa käyttää vain valkoiseen takkiin pukeutuneet tiedemiehet...

Miten tämä käytännössä näkyy, että haluaisivat pahaa?

Tuohan on heijastus siitä mitä olet kokenut ja miten olet kokenut heidät pienenä lapsena.

Muistatko, että kun olit lapsi, niin koitko että joku sinussa sai heidät torjumaan sinut?

Kävitkö terapiassa?

Vanhempasi ovat ihmisiä, eivät pyhimyksiä. Ihmisten joukossa kateus, ilkeys ja tyhmyys on yllättävän yleistä, siksi poliisikin joutuu ampumaan jonkun toisen ihmisen vanhemman. 

Haloo: tunne on sun omassa päässäsi tapahtunut välittäjäainepurkaus, jota sä kroonistat miettimällä tuota itse keksimääsi asiaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Tunne ei ole totta ja se menee ohi minuuteissa kun päästät siitä irti.

Teillä ei vissiin osata keskustella mistään, kun vellot näissä itse keksimissäsi tunteissa. Kysy heiltä, olitko haluttu lapsi ja millainen teidän suhde heidän mielestään on. Älä kuvittele, että sinun tunteesi kertoisi, mikä on totta ja mikä ei. Heillä on omat tunteensa ja nekään ei välttämättä kerro todenmukaisesti, että olit vihainen ja laiska lapsi, joka aiheutti heille jatkuvia pettymyksiä.

Teillä ei toimi vuorovaikutus, mutta sitä voi aina opetella. Älä syyttele, älä syyllisty, tajua, että he on virheellisiä ihmisiä kuten sinäkin. Kellään ei ole täydellistä lapsuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempasi ovat ihmisiä, eivät pyhimyksiä. Ihmisten joukossa kateus, ilkeys ja tyhmyys on yllättävän yleistä, siksi poliisikin joutuu ampumaan jonkun toisen ihmisen vanhemman. 

Tai jonkun lapsen.

Väitän, että ap on ihmetellyt samaa ennenkin eikä silloinkaan tajunnut, mikä ero on tunteella ja tosiasialla. Eikä tule koskaan tajuamaankaan. Ap voi olla herkkänahkainen narsisti, joka uhriutuu omista mokistaan. Yhyy mulla ei ollut samoja mahkuja kuin muilla (vaan paremmat), yhyy, mä en saanut lapsena barbieta (sai leegoja) jne.

Joko on narsistit luonteeltani tai eivät ole geneettisiä vanhempia. 60- 70 luvulla vaihdettiin Espanjassa 300 000 lasta ja annettin väärille vanhemmille kasvattaa. Samoin monissa muissa maissa ja myöhemmassa vaihessa. Kannatta tehdä geenitesti. Myös narsistit pitävät omia lapsia kilpailijina eivätkä halua, että lapset olisivat niistä viisammat, fiksummat, onnellisemat, menestyvämät. Sitä yritettään kaikin puoliin estää. Ajan myöten tilanne vaan pahentuu. Sama tapahtuu myös avioliitoissa, missä yksi osapuoli on narsisti ja toinen ei.

Vierailija kirjoitti:

Haloo: tunne on sun omassa päässäsi tapahtunut välittäjäainepurkaus, jota sä kroonistat miettimällä tuota itse keksimääsi asiaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Tunne ei ole totta ja se menee ohi minuuteissa kun päästät siitä irti.

Teillä ei vissiin osata keskustella mistään, kun vellot näissä itse keksimissäsi tunteissa. Kysy heiltä, olitko haluttu lapsi ja millainen teidän suhde heidän mielestään on. Älä kuvittele, että sinun tunteesi kertoisi, mikä on totta ja mikä ei. Heillä on omat tunteensa ja nekään ei välttämättä kerro todenmukaisesti, että olit vihainen ja laiska lapsi, joka aiheutti heille jatkuvia pettymyksiä.

Teillä ei toimi vuorovaikutus, mutta sitä voi aina opetella. Älä syyttele, älä syyllisty, tajua, että he on virheellisiä ihmisiä kuten sinäkin. Kellään ei ole täydellistä lapsuutta.

Miksi kommentoit kun et ymmärrä mistään mitään?

Eivätköhän muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki vanhemmat halua lapsilleen parasta. Se ei välttämättä ole aikuisen lapsen mielestä parasta, mutta tarkoitus on kuitenkin lähes aina hyvä.

Voi olla vanhempien narsismia: jotkut vanhemmaksikin tultuaan keskittyvät liikaa itseensä 

Et ihan selväpäiseltä sinäkään vaikuta kun kirjoittelet vauvalle tuollaista. Joko peukkukin maistuu?

Vierailija kirjoitti:

Et ihan selväpäiseltä sinäkään vaikuta kun kirjoittelet vauvalle tuollaista. Joko peukkukin maistuu?

Sori, tuli väärään ketjuun 😂

Olen kyllä huomannut että monella tulee n.40v jonkin näköinen kriisi vanhempiaan kohtaan. Vellotaan ne virheet läpi ja syytetään vanhempia siitä mikä omassa elämässä ei mennyt toi eiden mukaan. Huomannut samoin että ohi menevää. Joillakin välit lähenevät ja toiset pitävät kohteliaat välit. Sellaisia me ihmiset ollaan. Ymmärrystä ja vastuuta itsestään tarvitaan. Syyllisen etsiminen on turhuutta.

Vierailija kirjoitti:

Joko on narsistit luonteeltani tai eivät ole geneettisiä vanhempia. 60- 70 luvulla vaihdettiin Espanjassa 300 000 lasta ja annettin väärille vanhemmille kasvattaa. Samoin monissa muissa maissa ja myöhemmassa vaihessa. Kannatta tehdä geenitesti. Myös narsistit pitävät omia lapsia kilpailijina eivätkä halua, että lapset olisivat niistä viisammat, fiksummat, onnellisemat, menestyvämät. Sitä yritettään kaikin puoliin estää. Ajan myöten tilanne vaan pahentuu. Sama tapahtuu myös avioliitoissa, missä yksi osapuoli on narsisti ja toinen ei.

Niinpä, toisten vanhemmat auttaa lasta menestymään elämässä tarjoamalla mahdollisimman hyvät olot ja parempaa mitä itsellään oli, jotkut taas suistavat jälkikasvun heti alusta huonompaan asemaan sillä että koska itsellä ei ollut mitään mahdollisuuksia, et kyllä sinäkään saa, vaikka olisi periaatteessa mahdollistakin.

Vierailija kirjoitti:

Haloo: tunne on sun omassa päässäsi tapahtunut välittäjäainepurkaus, jota sä kroonistat miettimällä tuota itse keksimääsi asiaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

Tunne ei ole totta ja se menee ohi minuuteissa kun päästät siitä irti.

Teillä ei vissiin osata keskustella mistään, kun vellot näissä itse keksimissäsi tunteissa. Kysy heiltä, olitko haluttu lapsi ja millainen teidän suhde heidän mielestään on. Älä kuvittele, että sinun tunteesi kertoisi, mikä on totta ja mikä ei. Heillä on omat tunteensa ja nekään ei välttämättä kerro todenmukaisesti, että olit vihainen ja laiska lapsi, joka aiheutti heille jatkuvia pettymyksiä.

Teillä ei toimi vuorovaikutus, mutta sitä voi aina opetella. Älä syyttele, älä syyllisty, tajua, että he on virheellisiä ihmisiä kuten sinäkin. Kellään ei ole täydellistä lapsuutta.

Haluttua lastakin voidaan potkia ja alistaa. Kiinnostus riittää juuri lapsen hankintaan ja siihen liittyvään huumaan ja hössötykseen. Tai lapselta vaaditaan aivan älyttömiä, koska hän on tilaustuote. Etenkin fiksulta lapselta.

Vierailija kirjoitti:

Joko on narsistit luonteeltani tai eivät ole geneettisiä vanhempia. 60- 70 luvulla vaihdettiin Espanjassa 300 000 lasta ja annettin väärille vanhemmille kasvattaa. Samoin monissa muissa maissa ja myöhemmassa vaihessa. Kannatta tehdä geenitesti. Myös narsistit pitävät omia lapsia kilpailijina eivätkä halua, että lapset olisivat niistä viisammat, fiksummat, onnellisemat, menestyvämät. Sitä yritettään kaikin puoliin estää. Ajan myöten tilanne vaan pahentuu. Sama tapahtuu myös avioliitoissa, missä yksi osapuoli on narsisti ja toinen ei.

Itse olin siinä roolissa, että koko lähisuku painoi minua alas ja pitivät sylkykuppina ihan pikkutytöstä asti. Aikuisiällä katkoin välit. Kerran yritin ennen välien katkaisua puhuakin ihan puhtaasta kiusaamisesta ja epäarvoisesta kohtelusta, äiti siihen tuumasi että "no mutta sinähän olet tottunut huonoon käytökseen, älä valita". Sukulaiset ei helpolla luovuttanut välirikon jälkeen, vaan pyrkivät juonimaan ongelmiin, että olisivat voineet sitten pelastavina enkeleinä saapua paikalle ja olisivat suoraan päässeet taas jankuttamaan, miten olen epäonnistunut paska ja he armeliaita kun pelastivat. Orjan rooli olisi ollut kohtaloni, jos olisin antanut periksi.

Eiköhän se armo viimeistään tule kuolinvuoteella? 

Ihisten liian suuret odotukset ja ylpeys ovat kaiken pahan alku ja juuri.