Sitä ei vaan koiraton ihminen voi ikinä aidosti ymmärtää miten täysin elämä muuttuu koiran myötä ja miten tyhjää se elämä on ilman koiria!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut aikanaan kolmekin koiraa (ei yhtäaikaisesti). Kyllä nyt on helppoa, kun ei ole yhtään, eikä ikinä tulla hankkimaan sitä mieliharmia. Jatkuva riesa sen ulkoiluttamisesta, ruokkimisesta, siistimisestä. Lisänä se sotku, mitä koira aiheuttaa kurakeleillä ja muutoinkin karvoja levittelemällä. Ja ne järkyttävät eläinlääkärilaskut. 

Mihinkään ei pääse matkustelemaankaan, jos ei hontille ole hoitajaa tai sitä raahaa mukanaan. 

Kiitos ei! Ei ikinä!

Jaa minä otin nimenomaan koiran myös lenkkeilykaveriksi, joten ulkoiluttaminen ei ole laisinkaan mikä riesa. Ei ole vielä ollut järkyttäviä eläinlääärilaskuja vaikka koiria on ollut yli 20  vuotta. Pienet tassut nopesti huuhtelee kuralenkin jälkeen, muuten suojana sadeviitta. Ei ole koskaan matkustamista estänyt, kun vie vaan luottohoitolaan. Koirasta on niin paljon iloa ja seuraa,

Sehän on hyvä, että sinulle ei ole tullut eläinlääkärilaskuja. Meille sattui koira, joka sairasti 2-vuotiaasta saakka elämänsä loppuun (13 v.) korvatulehdusta. Pahimpaan aikaan kävimme jopa useita kertoja kuukaudessa lääkärissä ja koira tuli niin tutuksi lääkärillekin, että hän ihan puhelimitse määräsi lääkkeitä välillä, ettei tarvinnut mennä paikalle. Mutta kalliiksi tuli! Joku vakuutus olisi ollut paikallaan. Lopulta koira sai ilmeisesti aivoinfarktin ja kuoli. 

Koiran korvista tuli välillä märkää ja ei ollut kivaa katsella sen kärsimyksiä, eikä ollut tietysti kivaa siivotakaan niitä räihmiä seiniltä, kun se rassukka ravisteli korviaan. Koira oli saksanpaimenkoira. 

Vierailija kirjoitti:

Ap:llä ei varmaan ole lapsia, jos elämä on ollut niin tyhjää. 

Yksi äityli kertoi, että jos asuisi eräässä toisessa maailmankolkassa niin antaisi lapsen pois, tai jättäisi jonnekin puun alle. Taitaa olla ylitäyttä joidenkin elämä... 

Koirat kelpaa vain nahkarukkasten tekoaineeksi.

Koirattomuus on suuri suru. Itselläni on se tilanne etten ole löytänyt vielä miestä jonka kanssa koiran voisi hankkia. Yksin en pysty tai siis uskalla. Koira tai kaksi on elämäni suurin haave. 

Miten koirattomat vietätte lomaanne? Entä vanhuutenne. Koira vie vanhuksenkin ulos ja virkistää ja pitää sosiaalisia suhteita yllä kun  kaikki koiraihmiset tulee höpöttämään. Koiraton nököttää yksin palvelutalossa ja silmä lepsuu lääkkeistä.

"Sehän on hyvä, että sinulle ei ole tullut eläinlääkärilaskuja. Meille sattui koira, joka sairasti 2-vuotiaasta saakka elämänsä loppuun (13 v.) korvatulehdusta. Pahimpaan aikaan kävimme jopa useita kertoja kuukaudessa lääkärissä ja koira tuli niin tutuksi lääkärillekin, että hän ihan puhelimitse määräsi lääkkeitä välillä, ettei tarvinnut mennä paikalle. Mutta kalliiksi tuli! Joku vakuutus olisi ollut paikallaan. Lopulta koira sai ilmeisesti aivoinfarktin ja kuoli. 

Koiran korvista tuli välillä märkää ja ei ollut kivaa katsella sen kärsimyksiä, eikä ollut tietysti kivaa siivotakaan niitä räihmiä seiniltä, kun se rassukka ravisteli korviaan. Koira oli saksanpaimenkoira. "

Miksi et lopettanut koiraa noilta kärsimyksiltä? Turhaan piinasitte koira parkaa. 

Mahtava ketju, kun yli puolet vastaajista ei edes tajua mistä puhutaan 😂. Ihmisten ymmärtämättömyys jaksaa vieläkin yllättää, vaikka ei kai enää pitäisi.

Tunnen paljon ihmisiä jotka eivät sen ekan koiran kuoleman jälkeen koskaan aio hankkia toista, koska heille elämä koiran kanssa on niin paljon tylsempää. Toisilla sitten taas pitää aina olla koira. Ihmiset ovat erilaisia. 

Kyllä vapaaehtoisesti koirattomienkin mieli muuttuu kun tulee se oikea vastaan. Mäkin luulin nuorena että ei ikinä koiraa kun se on niin sitovaa ja menee oma elämä pilalle. No, sitten 21-vuotiaana tapasinkin koirarakkaan miehen ja nyt meillä on neljä alle neljävuotiasta koiraa. Ei sitä rakkautta voi mihinkään verrata, kun tahmainen tassu painaa sinua polvesta ja ruskeat silmät katsovat sieluun.

Joo en ole nukkunut 4 vuoteen kun jokaiseen koiran inahdukseen pitää yölläkin herätä, haluaahan ne ulos, ruokaa ja leikkiä vaikka sitten kolmelta yöllä, kukas minä olen sitä kieltämään. Jos koira on otettu niin sen ehdoilla sitten mennään koko sen elämä. Koiralle tulee traumoja jos sitä kieltää eli meillä on kaikki sallittua.

Todella säälin koirattomia, eivät he voi tietää mitä menettävät! Tyhjää on elämänsä!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vapaaehtoisesti koirattomienkin mieli muuttuu kun tulee se oikea vastaan. Mäkin luulin nuorena että ei ikinä koiraa kun se on niin sitovaa ja menee oma elämä pilalle. No, sitten 21-vuotiaana tapasinkin koirarakkaan miehen ja nyt meillä on neljä alle neljävuotiasta koiraa. Ei sitä rakkautta voi mihinkään verrata, kun tahmainen tassu painaa sinua polvesta ja ruskeat silmät katsovat sieluun.

Joo en ole nukkunut 4 vuoteen kun jokaiseen koiran inahdukseen pitää yölläkin herätä, haluaahan ne ulos, ruokaa ja leikkiä vaikka sitten kolmelta yöllä, kukas minä olen sitä kieltämään. Jos koira on otettu niin sen ehdoilla sitten mennään koko sen elämä. Koiralle tulee traumoja jos sitä kieltää eli meillä on kaikki sallittua.

Todella säälin koirattomia, eivät he voi tietää mitä menettävät! Tyhjää on elämänsä!

Tämä! Kaikki Ve-Kot, jotka olen tuntenut, ovat lopulta muuttaneet mielensä. Viimeistään 35-40-vuotiaana on alkanut kaduttaa ettei aikaisemmin ole ottanut koiraa. 

Vierailija kirjoitti:

Jep, tunnen erään naisen jolle koira on tärkeämpi kuin oma lapsi.

Tämä on se ikuisuus väittämä.  Että kyllä se lapsi on tärkeämpi kuin mikään lemmikki jne.

Ei ymmärretä sitä, että nehän painii ihan eri sarjassa!  

Kumpikin on tärkeä, omassa kategoriassaan.  Ei niitä edes lähdetä vertailemaan.  

Lapsihan vielä kasvaa aikuiseksi ja lähtee kotoa.  Niin pitää ollakin.  Koira taas ei lähde minnekään ja siitä on huolehdittava aina, se ei huolehdi itse itsestään samassa määrin.

Enkä ikinä lähtisi edes miettimään, että kumman pelastaisi tulipalosta.  Sehän ei ole asia, jolla leikitellään ja joka todella menisi niin, niin kuin etukäteen olisi miettinyt.  Sitä pelastaa sen minkä pystyy. Voi olla niin, että sitä ei paniikiltaan pelastaisi kumpaakaan. 

Lapsi ja koira on hankittukin ihan eri tarpeisiin.  Kumpaakin rakastaa syvästi.  

Mummoni aikanaan rakasti lehmiäänkin ja itki ja murehti aina sitä, että joutuu ne kerran laittamaan teurasautoon.  

Meiltä ihmisiltä riittää kyllä rakkautta ja merkityksen antoa niin moneen asiaan,  jokaisella on oma kohtansa.  Joku voi olla tärkein jossain vaiheessa, joku toinen taas toisessa.  

Vierailija kirjoitti:

Koiraan vahvasti kiintynyt ihminen ei saa koskaan tietää, mitä se on, kun elämässä on paljon hyviä ystäviä joiden kanssa jakaa kaiken ilot ja surut. Tähän päälle vielä vahva ja rakastava parisuhde.

Ei ole mitään tarvetta hakea hyväksyntää koiralta.

Voi herran pieksut mitä soopaa.

Terv. koiran omistaja ja siihen lujasti kiintynyt, jolla on paaaljon ystäviä ja hyvä ja rakastava parisuhde plus rakkaita lapsia ja lapsenlapsia.

Vierailija kirjoitti:

"Sehän on hyvä, että sinulle ei ole tullut eläinlääkärilaskuja. Meille sattui koira, joka sairasti 2-vuotiaasta saakka elämänsä loppuun (13 v.) korvatulehdusta. Pahimpaan aikaan kävimme jopa useita kertoja kuukaudessa lääkärissä ja koira tuli niin tutuksi lääkärillekin, että hän ihan puhelimitse määräsi lääkkeitä välillä, ettei tarvinnut mennä paikalle. Mutta kalliiksi tuli! Joku vakuutus olisi ollut paikallaan. Lopulta koira sai ilmeisesti aivoinfarktin ja kuoli. 

Koiran korvista tuli välillä märkää ja ei ollut kivaa katsella sen kärsimyksiä, eikä ollut tietysti kivaa siivotakaan niitä räihmiä seiniltä, kun se rassukka ravisteli korviaan. Koira oli saksanpaimenkoira. "

Miksi et lopettanut koiraa noilta kärsimyksiltä? Turhaan piinasitte koira parkaa. 

Me käytimme koiraa lääkärissä säännöllisesti. Puhuimme myös lopetuksen mahdollisuudesta, mutta eläinlääkärin mielestä tuntui olevan käsittämätöntä, että koira lopetettaisiin korvatulehduksen vuoksi. No näin sitä itsekin kyllä ajatteli ja aina toiveikkaana mietti, että kyllä tämä uusi lääke varmaan nyt auttaa jne. Joskus oli parempiakin aikoja välissä ja saattoi pari kuukautta mennä paremminkin. 

Ihana 🐶🐕🦮🐕🦺🐩

Up