Pitäisikö käydä kampaajalla vai venyttää leikkausväliä?
Kävin viimeksi toukokuussa. Tukka on hieman alle hartiamitan, otsatukka on ja tukka on paksu. Yksi aiempi kampaaja leikkautti jo aiemmin paksuun otsatukkaan yhden kaistaleen lisää tukkaa, en tiedä miksi, mutta nyt otsatukka alkaa jostain päälaelta. Kasvattelen sitä pois.
Tämä kampaaja jolla kävin toukokuussa leikkasi hiuksiani myös maaliskuussa ja silloin sain mahtavan leikkauksen joka sulautti etutukan muuhun tukkaan ja mahdollisti kasvatuksen.
Toukokuussa kun kävin tämä nainen valitti alkaneista vaihdevuosistaan, miten paksu etutukkani on ja menee hassusti ja miten riiputan päätä (olen vauvavuonna kotona ja usein jää yöunet vähiin). Hän myös unohti miten oli aiemmin leikannut hiuksiani ja että kasvatan niitä sekä näytti suoristusraudalla miten voin käännellä otsatukkaa menemään nätimmin.
Harmi vain minulla ei ole aikaa käännellä hiuksia eikä sellainen kiinnosta. Mietin pitäisikö vain vetää tätä tukkahirvitystä ponnarille ja syksyllä leikata itse latvaa kun tukka on varmaan hartiamitassa...olen tehnyt sitä joskus onnistuneesti. Viimeksi tuo kampaaja leikkasi latvastakin enemmän kun unohti että kasvatan hiuksia. Pannalla ja pinneillä saa myös otsista sivuun sen mitä tarvitsee ja hiusvärin laitan itse.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Voih. Ymmärrän tuskasi AP kun multakin leikattiin äskettäin kauniit hiukset pilalle. Tsemppiä
Kiitos! Hiukset onneksi kasvavat.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä leikkaus on muuten just sellainen että sitä EI tarvitse vääntää ja kääntää raudalla että näky on siedettävä, vaan pelkkä kuivaus riittää ja suurempi muotoilu kuten esim. kihartaminen vain kun haluaa näyttää erityisen hyvältä. Kasvattaisin ap tuossa tilanteessa, ja koita löytää parempi kampaaja, mikä on vaikeaa, tiedän...
Kun hänkin edelliskerralla näki heti mitä pitää tehdä ja oli oikeasti ehkä paras kampaaja joka mulla oli koskaan ollut. Toisella kerralla oli kuin eri ihminen. Ihan kuin aiemman huippukampaajan tilalla olisi ollut joku harjoittelija joka vielä vääntää otsatukkaa jollekin kasarin kiemuroille ja siihenkin menee vain älyttömästi aikaa.
Olin vielä nukahtaa tuoliin ja hänestä se oli asia josta piti koko ajan kuittailla, siis että asiakas on VÄSYNYT. Asiakas jolla on kotona vauva. Kaikki on kyllä nähty.
ap
Josko itse olet ollut se eri ihminen niillä käyntikerroilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tajusiko joku mikä ap:n ongelma on? Minä en.
Paksu tukka jossa on liian paksuksi leikattu otsatukka. Sitä oli aiemmin vähemmän kunnes yksi kampaaja jolla kävin muutama viikko ennen laskettua aikaa leikkasi otsatukkaani vielä vähän paksummaksi - ilman erillistä pyyntöä. Ja nyt kun yritän kasvattaa tuota lyhyeksi leikattua soiroa pois toinen kampaaja leikkaa yhdellä käynnillä hiukset loistavasti ja toisella kerralla miten sattuu.
En pysty tämän paremmin selittämään. Liekö edes kiinnostava asia, kunhan purkauduin.
ap
Kerrot ihan liikaa tarpeettomia yksityiskohtia ja ihme sivujuonteita lasketusta ajasta ja kampaajan vaihdevuosista.
Sanoin jo että tämä on purkaus. Lähinnä kiinnostaa a) pitäisikö käydä nyt jollain kampaajalla (ei tällä) leikkauttamassa tukkaa vai b) antaa kasvaa ja leikata myöhemmin itse.
ap
Ajanvaraus psykiatrille ja hiukset kuminauhalla pois silmiltä.
Antaisin vain kasvaa. Pitkänä paksu ja taipuisa hiuslaatu on helpoin pitää siistinä.
Vierailija kirjoitti:
Antaisin vain kasvaa. Pitkänä paksu ja taipuisa hiuslaatu on helpoin pitää siistinä.
Näin on varmaan paras. Lisäksi en ole kampaajien "armoilla" kun heistä ei koskaan tiedä mitä uutta keksivät.
ap
Miksi puhut "unohti että kasvatan" yms? Kampaajanko pitäisi muistaa jokaisen asiakkaan aiemmat puheet?
Vierailija kirjoitti:
Miksi puhut "unohti että kasvatan" yms? Kampaajanko pitäisi muistaa jokaisen asiakkaan aiemmat puheet?
Ei aiemmilla kampaajilla ole ollut vaikeuksia muistaa asiakasta. Vaikka ei muustaisikaan niin ei latvasta silti tarvitse leikata pois kaikkea saavutettua kasvua.
ap
Kun on pitkä tukka, niin ei sitä tarvitse vähän väliä leikkauttaa. Vasta kun hapsottelee kuivat latvat sinne sun tänne....
Yritä kasvaa aikuiseksi sinäkin!
Vierailija kirjoitti:
Kun on pitkä tukka, niin ei sitä tarvitse vähän väliä leikkauttaa. Vasta kun hapsottelee kuivat latvat sinne sun tänne....
Yritä kasvaa aikuiseksi sinäkin!
Hiuslaatuja on erilaisia. Toisilla latvat kuluvat nopeammin pahan näköisiksi. Koita kasvaa aikuiseksi ja tajuta tämä.
ap
sekopää sieltä jostain tarjosi alapäätänsä ja p(o)ikalapsia, joten ei sellaiseen. vähän parempaan. mtta tuli sinnekin ikkunalle norkoilemaan.
Kello on näin vähän ja olet jo täällä haukkumassa?