Onko KAJ yhden hitin ihme?
Kommentit (23533)
Mä olen ihan tyytyväinen, että KAJ näkyy välillä medioissa ja telkkarissa, nyt esim. På Spåretia odotan kovasti. Kunhan eivät mielellään lähde ihan aivottomiin, lähinnä somejulkkiksia kerääviin ohjelmiin (enkä usko, että lähtisivätkään), niin kiva heitä on nähdä eri yhteyksissä, ja tulee myös eri puolia esille.
Mä en yleensä seuraa juurikaan mitään reality-ohjelmia, mutta katson kyllä yleensä silloin jos huomaan että joku itseäni erityisesti kiinnostava tyyppi on mukana. Esim. Vain Elämästä katsoin sen kauden, missä oli Marko Hietala.
Joo, ei mitään huolen aihetta niillä, jotka haluavat kynsin hampain pitää Kaj'n eksklusiivisena harvojen ja valittujen huvina. Kaj pysyy sellaisena ihan ilman kenenkään haluamistakin. Kaj ei monestakin eri syystä avaudu kaikille. Mulle tärkeintä on, että yleisöä riittää bändin pystyssä pitämiseen tarvittava määrä, ja suomenruotsalaisethan on 17 vuodessa ehtineet jo todistaa, että riittää kyllä. Ei mitään ehtymisen merkkejä näkyvissä.
Me suomensuomalaiset, ruotsalaiset ja kansainväliset uusfanit kannetaan sitten kekoon vielä oma kortemme, lasketaan meidän määrä sitten kymmenissä tai kymmenissätuhansissa. Mä optimistina uskon, että meitä umpisuomalaisia vannoutuneita kajahtaneita on enemmän kuin satoja, ja siihen vielä sympatiseeraavat normot päälle. Joten pienen nurkan suomalaista Suomea on Österbottenin pojat kyllä selvästi valloittaneet.
Kuinkas moni suomalaisartisti pääsee Ruotsin telkkariin esittämään uutuusbiisejään ohjelmassa, jolla on isot katsojaluvut, esittäytymään ja tekemään biisejään tunnetuksi suurelle yleisölle...?
Eikös niissä Facebookin faniryhmissä ole parikymmentä tuhatta jäsentä kummassakin? Tietysti paljon suomenruotsalaisia, ruotsinruotsalaisia ja suomenruotsalaisia, mutta näkyy siellä olevan runsaasti suomalaisia suomenkielisiäkin. Instassa Kaj'lla on reilut 370 000 seuraajaa, joten vaikkei mistään maailmantähdestä tietysti ole kyse, niin kyllä kannattajakunta bändin pystyssä pitämiseen riittää ihan heittämällä. BBB on Spotifyssa omilla satamiljoonaisilla lukemillaan, mutta on Kaj'n pienemmilläkin hiteillä useita miljoonia striimauskertoja.
Vierailija kirjoitti:
Joo, ei mitään huolen aihetta niillä, jotka haluavat kynsin hampain pitää Kaj'n eksklusiivisena harvojen ja valittujen huvina. Kaj pysyy sellaisena ihan ilman kenenkään haluamistakin. Kaj ei monestakin eri syystä avaudu kaikille. Mulle tärkeintä on, että yleisöä riittää bändin pystyssä pitämiseen tarvittava määrä, ja suomenruotsalaisethan on 17 vuodessa ehtineet jo todistaa, että riittää kyllä. Ei mitään ehtymisen merkkejä näkyvissä.
Me suomensuomalaiset, ruotsalaiset ja kansainväliset uusfanit kannetaan sitten kekoon vielä oma kortemme, lasketaan meidän määrä sitten kymmenissä tai kymmenissätuhansissa. Mä optimistina uskon, että meitä umpisuomalaisia vannoutuneita kajahtaneita on enemmän kuin satoja, ja siihen vielä sympatiseeraavat normot päälle. Joten pienen nurkan suomalaista Suomea on Österbottenin pojat kyllä selvästi valloittaneet.
Valloittaneet jopa Kuopijon. Käsi sydämelle, kuka olisi vielä vuosi sitten ottanut? Seuraava rynnäkkö sitten ensi viikolla Tampereelle. En nyt ryhdy muistelemaan sitä, kuinka pohjalaiset edellisellä kerralla (vuosi oli 1918) valtasivat Tampereen, mutta innolla odotan uusintaa. (Kyllä, ehdottomasti huono ja mauton vitsi. Mulla nyt vaan on huono huumorintaju, sori siitä.)

Tamperelaisena naurahdin ääneen. Huono vitsi, mutta en ole koskaan väittänytkään, että mun huumorintajuni olisi laadukas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkeen ne alentuvatkin. Bingolottoa triviaalimpaa ohjelmaa on vaikea kuvitella.
Nå jaaa... Mäkin kuulun työtätekevään luokkaan, eikä siinä ihan hirveästi mietitä, mikä on triviaalia ja mikä ei, kun pitää saada ruoka pöytään ja katto pään päälle. Kaikenlaista on tullut uran varrella tehtyä, eikä kaduta yhtään. :)
Nå jaa itsellesi. Minäkin olen työläinen ja myyn osaamistani, mutta silti on tullut otettua vastaan töitä jotka hävettivät jo silloin, ja nyt ne vasta hävettävätkin.
Enkä usko että KAJ meni tuohon typerään Bingolottoon ainoastaan rahan takia keskellä muita, tärkeämpiä työkiireitään, vaan ehkä he olivat laskelmoineet että BBB-näkyvyyttä kannattaa tekohengittää ja sitä kautta saada jalansijaa Ruotsin viihdemaailmassa. Minusta vain on vastenmielistä että he kuluttavat itseään jokaisessa hölmössä ruotsalaisessa ohjelmaformaatissa johon joku keksii heidät pyytää. Pian he ovat vakiokasvoja kaikkialla, ja se ilmiö syö heidän uskottavuuttaan ja kääntyy itseään vastaan.
En ole varma oletko oikeassa kun en ruotsalaista näkökulmaa pysty hahmottamaan. Mutta huoli on itsessään aiheellinen aina ottaa huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Bingolottoa halveksittiin Ruotsissa matalaotsaisista ohjelmista kaikkein matalotsaisimpana jo silloin kun "Loket" Olsson juonsi sitä. Kansan syvien rivien aivotonta viihdettä.
KAJ on aina rakastanut kansa syviä rivejä, eikä suhtaudu alentuvasti kehenkään. He luovat kylähullusta sankarin ja peräkammarin pojasta hurmurin sekä jalkapuolesta tanssivan tähden. He arvostavat kaikkia fanejaan, pikkulapsista teineihin ja aina gunilloihin saakka.
Halveksittu bingolotto on siis heille aivan täydellinen paikka, koska he eivät tunnu tuntevan sanaa halveksia.
Vierailija kirjoitti:
Halloweenista päästiin mutta muistattekos kajahtaneet, mikä viikko nyt alkoi? Oikea vastaus on Halln-viikko, perjantaina pärähtää kakkoskausi Areenaan. Jei! :)
Vasta kaksi ekaa jaksoa tulee nyt Areenaan. Jos haluaa katsoa heti koko kauden, pitää mennä lauantaina Vaasan Ritziin katsomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tampere-talon instassa on kiva klippi.
Tuo pieni katse kun Jakob tarkistaa Keviniltä, että tuli oikea paikallissija, on liikuttava.
Kiinnitin huomiota samaan. Kaveri auttaa miestä mäessä, kun tarve on. Videon kommenteissa muuten yllätti (ainakin) yksi ulkomaisen fanin viesti, että Tampereella nähdään. Olin jotenkin kuvitellut, että marraskuu + keskellä viikkoa + sisä-Suomi = pelkästään kotimainen yleisö. Mutta näköjään ei, uskolliset kansainväliset kajahtaneet matkustavat sinne, missä Kaj milloinkin pelaa.
Mäkin kiinnitin huomiota tähän. Jotenkin hellyyttävää.
Kiinnitin myös huomiota siihen, että tuo on varmaan kuvattu samaan aikaan kun se kauppahallipätkä, eikä me vieläkään tiedetä, mitä siellä Tampereella on silloin tehty. Tsekattu kuvauspaikkoja/tehty somekontenttia siihen joululauluun liittyen?
Veikkaan että siellä on kuvattu materiaalia joululaulun promoa varten. Ehkä laulussa puhutaan joulukaloista.
Mä sain tässä joku päivä sitten kyynelet silmiin, kun luin facen faniryhmästä sen ruotsalaisen autismin tai muulla neurokirjolla olevan nuoren pojan päivityksen. Ihmiskontaktit ovat hänelle vaikeita ja pelottavia, mutta hän ihailee Kaj'ta niin paljon, että on mennyt ilmeisesti parikin kertaa juttusille bändin kanssa. Postauksessaan hän kiittelee sitä, kuinka ystävällisesti ja lämpimästi he ottivat tämän "erilaisen" fanin vastaan ja saivat hänen pelkonsa kaikkoamaan. "He eivät halveksi ketään ja kunnioittavat kaikkia", suurin piirtein niin tämä poika kirjoittaa onnellisena.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkas moni suomalaisartisti pääsee Ruotsin telkkariin esittämään uutuusbiisejään ohjelmassa, jolla on isot katsojaluvut, esittäytymään ja tekemään biisejään tunnetuksi suurelle yleisölle...?
Ei kukaan, ja varmasti KAJ nostaa fiksulla läsnäolollaan noiden älyvapaiden ohjelmienkin profiilia. Eri asia sitten nostaako se heidän omaa profiiliaan. Epäilen että ruotsalaisten silmissä he ovat edelleen hiukan huvittavia maalaisserkkuja idästä. Suomenkielisiin viihde- tai puheohjelmiin heillä ei ole asiaa, koska he eivät osaa ilmaista itseään tarpeeksi hyvin suomeksi, mutta be my guest, Ruotsiinhan he tähtäsivätkin.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkas moni suomalaisartisti pääsee Ruotsin telkkariin esittämään uutuusbiisejään ohjelmassa, jolla on isot katsojaluvut, esittäytymään ja tekemään biisejään tunnetuksi suurelle yleisölle...?
Käärijä (joka ei edes osaa ruotsia).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bingolottoa halveksittiin Ruotsissa matalaotsaisista ohjelmista kaikkein matalotsaisimpana jo silloin kun "Loket" Olsson juonsi sitä. Kansan syvien rivien aivotonta viihdettä.
KAJ on aina rakastanut kansa syviä rivejä, eikä suhtaudu alentuvasti kehenkään. He luovat kylähullusta sankarin ja peräkammarin pojasta hurmurin sekä jalkapuolesta tanssivan tähden. He arvostavat kaikkia fanejaan, pikkulapsista teineihin ja aina gunilloihin saakka.
Halveksittu bingolotto on siis heille aivan täydellinen paikka, koska he eivät tunnu tuntevan sanaa halveksia.
Tajusin tämän kirjoitettuani, että sain KAJ'n kuulostamaan aivan Jeesukselta: "Kun järjestät pidot, kutsu köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita. Silloin sinä olet autuas, sillä heillä ei ole millä maksaa sinulle."
Ensin Gösta Sundqvist ja nyt Jeesus. Bodil twista me beinprotes teillekin vaan!

Noo, paljon parempi pieni jeesustelu kuin joidenkin fanien tulikivenkatkuiset päivitykset, joiden perusteella heidän voisi kuvitella pikemminkin inhoavan kuin ihailevan Kaj'ta. :)
Mietin tuota maailmantähtiasiaa. Jatkuvasti ajatus tuntuu menevän vanhanaikaisesti niin, että pitää lyödä läpi ollakseen tunnettu muuallakin ja myydä parveiluikäisille. Osittain se on varmaan nykymaailmassakin totta jos massoja valloitetaan ja markkinoinnin tarve ei ole loppumassa. Mutta sitten puhutaan tappouhkauksia tursuvasta fanikulttuurista jne. Heillä kuitenkin on kykyä puhutella ihmisiä yli rajojen ja siinä mielessä he ovat ihan mahdollisesti joskus maailmantähtiä sillä vanhanaikaisella tavalla. Meillä kuunneltiin Juliette Grecoa eikä hänen levyään olisi levykaupasta löytynyt jos hän ei olisi ollut kuuluisa. Mutta tuskin valtaosa suomalaista häntä tiesi. Entä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bingolottoa halveksittiin Ruotsissa matalaotsaisista ohjelmista kaikkein matalotsaisimpana jo silloin kun "Loket" Olsson juonsi sitä. Kansan syvien rivien aivotonta viihdettä.
KAJ on aina rakastanut kansa syviä rivejä, eikä suhtaudu alentuvasti kehenkään. He luovat kylähullusta sankarin ja peräkammarin pojasta hurmurin sekä jalkapuolesta tanssivan tähden. He arvostavat kaikkia fanejaan, pikkulapsista teineihin ja aina gunilloihin saakka.
Halveksittu bingolotto on siis heille aivan täydellinen paikka, koska he eivät tunnu tuntevan sanaa halveksia.
Bingolotto sopii Kajlle kuin nyrkki silmään (älytön sanonta). Ei mitkään Tempparit tai vastaavat (miettikää jotain Keviniä Temppareissa 😆).
Kaj on just hauskalla tavalla yhtä aikaa vanhanaikainen ja moderni. Voivat lukea Vöyrin puhelinluetteloa Kekkosen aikaisissa retropuvuissa ja tehdä siitä videon kaikkiin mahdollisiin nykyajan somekanaviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bingolottoa halveksittiin Ruotsissa matalaotsaisista ohjelmista kaikkein matalotsaisimpana jo silloin kun "Loket" Olsson juonsi sitä. Kansan syvien rivien aivotonta viihdettä.
KAJ on aina rakastanut kansa syviä rivejä, eikä suhtaudu alentuvasti kehenkään. He luovat kylähullusta sankarin ja peräkammarin pojasta hurmurin sekä jalkapuolesta tanssivan tähden. He arvostavat kaikkia fanejaan, pikkulapsista teineihin ja aina gunilloihin saakka.
Halveksittu bingolotto on siis heille aivan täydellinen paikka, koska he eivät tunnu tuntevan sanaa halveksia.
Tajusin tämän kirjoitettuani, että sain KAJ'n kuulostamaan aivan Jeesukselta: "Kun järjestät pidot, kutsu köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita. Silloin sinä olet autuas, sillä heillä ei ole millä maksaa sinulle."
Ensin Gösta Sundqvist ja nyt Jeesus. Bodil twista me beinprotes teillekin vaan!
Noo, paljon parempi pieni jeesustelu kuin joidenkin fanien tulikivenkatkuiset päivitykset, joiden perusteella heidän voisi kuvitella pikemminkin inhoavan kuin ihailevan Kaj'ta. :)
Referaattia pyytäisin?

Eikö tietty tunteiden heiluminen kuulu asiaan siinä kuin muissakin rakastumisissa?