Tuntuu, että äitini rakasti miestään enemmän kuin yhtä lapsistaan - onkohan tämä kovinkin yleistä?

Ei nyt tehdä tästä miesten ja naisten välistä tappelua, jooko? Kaipasin lähinnä vertaistukea saman kokeneilta, koska en ymmärrä äitiäni ja hänen tunnekylmyyttään 

ap

Vierailija kirjoitti:

Ei niitä lapsia ennenkään kaikki halunneet, silloin vaan ei ollut ok elää lapsettomana. 

Jos lapsi syntyy ei-toivottuna niin on ihan luonnollista ettei äiti tällöin välttämättä koe rakkautta lapseensa

Marssijärjesyys kuuluukin olla miehen ja naisen suhde numero 1.

Muut sitten.

T. Nainen, äiti 

Moni tässä keskustelussa tuntuu mieltävän "lapsen" kirjaimellisesti lapseksi. On ymmärrettävää ja oikein, että monessa asiassa apua tarvitseva lapsi menee puolison edelle. Mutta lapset kasvavat ja aikuistuvat, muuttavat omilleen ja elävät omaa elämäänsä. Osa ehkä rakastaa lapsiaan tällöinkin eniten mutta yleinen vaikutelma ainakin itselläni on, että hyvin harva rakastaa enää samalla tavalla aikuisia lapsiaan. Ainakaan pyyteetön rakkaus ei ole yleistä vaan niiltä jälkeläisiltä yleensä halutaan jotain. Toki moni voi tällöinkin rakastaa lapsiaan enemmän kuin puolisoaan ja rakkaus voi olla kaikkiin ylipäätään aika vaisua. Moni ei myöskään käsitä, että vaikka itselle jopa se aikuinen lapsi olisi rakkain ja tärkein, sille lapselle oma vanhempi yleensä ei ole, niin kuin ei ole tälle lastaan rakastavallekaan hänen oma vanhempansa.

Olen joskus miettinyt tota. Itse olen aina rakastanut lapsiani enemmän kun exmiestäni.

Oltiin yhdessä 33 vuotta ja kaikki lapset yhteisiä.

Monet äidit ja isät vaihtavat partneria kun paitaa ja kuitenkin aina se uusi kulta on tärkeämpi kun ne omat lapset.

Myös pitkistä suhteista erotaan tai saattaa leskeytyä. Ikävää jos on hässinyt välinsä omiin lapsiinsa palvomalla jotain narsisti epäjumalaa.

Odottaa yksinäinen vanhuus.

Ap olet varmasti täysin oikeassa. En yhtään epäile.

Vierailija kirjoitti:

Marssijärjesyys kuuluukin olla miehen ja naisen suhde numero 1.

 

Muut sitten.

 

T. Nainen, äiti 

Juu ja sulla kerkee olee kymmenen tällästä tärkeetä ukkoa elämässäsi. 

Vähintään.

Koen myös samoin, mutta jostain syystä en osaa pitää sitä pahana. Vanhempani ovat olleet yhdessä 55 vuotta, ja minulle on luonnollista että he ovat toisilleen tärkeimmät. Isäni oli lapsuudessani temperamenttinen ja kiivas mies, ja silloin koin katkeruutta äidille ettei hän silloin puolustanut meitä isää vastaan. Sen olen antanut anteeksi, ja nykyään isäkin on rauhoittunut. Minusta on ihanaa että heidän tarinansa on niin monivaiheinen ja silti rakkaus on kestänyt yli kaiken muun. Me lapsetkin olemme jo viisikymppisiä enkä osaa lainkaan ajatella että meidän pitäisi olla vanhemmilleni tärkeämpiä ja rakkaampia kuin mitä he ovat toisilleen. Me kyllä pärjäämme omillamme. He ovat olleet yhdessä jo ennen meitä ja sen jälkeen kun me olemme muuttaneet pois. Meidän lapsuus oli välivaihe koko heidän pitkässä tarinassaan ja siirryimme siinä sivuosaan kun aikuistuimme. Olen iloinen heidän puolestaan siitä että heillä on se keskinäinen rakkaus niin voimakas. En koe että se olisi minulta pois, vaikka tiedän etten ole yhtä tärkeä. Minun kuulemastani he selviäisivät yhdessä, toistensa kuolema tulee olemaan kovempi paikka.

Minusta on luonnovastaista, että mies on naiselle tärkeämpi kuin oma lapsi. Luonnossakin naaras huolehtii poikasistaan ja naaraille poikaset ovat prioriteetti numero 1. 

Ikävää jos mies tulee naisen ja hänen lastensa väliin, haluten olla tärkeämpi. Se ei ole luonnollista

Vierailija kirjoitti:

Marssijärjesyys kuuluukin olla miehen ja naisen suhde numero 1.

 

Muut sitten.

 

T. Nainen, äiti 

Et ole nainen etkä äiti vaan mieslapsi, joka narsistisesti haluaa tunkea naisen ja hänen lastensa väliin

Aloittajan äiti kuulostaa jotenkin epänormaalilta ja tunnekylmältä. Oli maan tapa vielä 70-luvulla. Paljon on äitejä ja isiä joille puoliso on tärkeämpi. Ennen vanhaan naiset opetettiin passaamaan miestä ja pitämään tätä Jumalasta seuraavana. Miehen piti mennä lasten edelle

Vierailija kirjoitti:

Koen myös samoin, mutta jostain syystä en osaa pitää sitä pahana. Vanhempani ovat olleet yhdessä 55 vuotta, ja minulle on luonnollista että he ovat toisilleen tärkeimmät. Isäni oli lapsuudessani temperamenttinen ja kiivas mies, ja silloin koin katkeruutta äidille ettei hän silloin puolustanut meitä isää vastaan. Sen olen antanut anteeksi, ja nykyään isäkin on rauhoittunut. Minusta on ihanaa että heidän tarinansa on niin monivaiheinen ja silti rakkaus on kestänyt yli kaiken muun. Me lapsetkin olemme jo viisikymppisiä enkä osaa lainkaan ajatella että meidän pitäisi olla vanhemmilleni tärkeämpiä ja rakkaampia kuin mitä he ovat toisilleen. Me kyllä pärjäämme omillamme. He ovat olleet yhdessä jo ennen meitä ja sen jälkeen kun me olemme muuttaneet pois. Meidän lapsuus oli välivaihe koko heidän pitkässä tarinassaan ja siirryimme siinä sivuosaan kun aikuistuimme. Olen iloinen heidän puolestaan siitä että heillä on se keskinäinen rakkaus niin v

Aamen. Tätä minäkin ajattelin ja mietin, että kuinka sen sanallistaisin. Terveisin toinen yli viisikymppinen.

Monesti aikuisiltakin lapsilta tuntuu unohtuvan tuo, että vanhemmat ovat olleet olemassa toisilleen jo ennen ensimmäistäkään lasta tai että heillä ylipäänsä on / on ollut elämää ohi lapsien.

Tunnekylmä äitiys, tuo suurten ikäluokkien ja sitä vanhempien vitsaus. Ei ole ihme että moni lapsi katkaisee välit tunnekylmään äitiin, jolle mies oli lapsia tärkeämpi. Onneksi nuorempi ikäpolvi osaa olla lapsilleen läsnäolevampi eikä palvo ja passaa enää miestään kuten naisten ennen vanhaan piti tehdä jotta säilyi katto pään päällä

Avioliittoleirillä opetettiin arvojärjestys, että ykkönen on Jumala, kakkonen on puoliso ja kolmantena lapset jne. 

Vierailija kirjoitti:

Avioliittoleirillä opetettiin arvojärjestys, että ykkönen on Jumala, kakkonen on puoliso ja kolmantena lapset jne. 

Jos lapset on isäänsä tärkeämpiä naiselle seuraa tästä automaattisesti se, että lapset ovat myös äitiään tärkeämpiä ja koko perhe muuttuu kiljuvaksi wt-apinalaumaksi.

Tuo on vain sinun kokemuksesi asiasta. Et voi tietää miten äitisi kokee asian, hän on kuitenkin menettänyt nyt sekä puolisonsa että oman lapsensa. Lapsi kokee tuollaisen myös aina eri tavoin kuin vanhempi, sinulle se vainaja on isä ja äidillesi puoliso ja elämänkumppani. Noiden tunteiden kanssa kukin pärjää tavallaan. Minusta on hienoa, jos vanhemmillasi on oikeasti ollut noin hyvä suhde huolimatta siitä, että isäsi ei ollut hyvä isä. Ehkä hän kuitenkin oli hyvä puoliso ja sitähän se äitisi varmaan kaipaa. Mitä tuohon alkoholisoituneeseen sisarukseen tulee, niin tavallaan olen sitä mieltä että äitisi on oikeassa, vaikka alkoholin käytön syynä olisikin olleet perheolot sun muut ja kuolema olisi ollut vältettävissä, jos moni asia olisi perheessä toiminut toisin. Kukaan ei kaada alkoholia kenenkään kurkusta alas niin paljon, että päätyy hautaan, paitsi se alkoholisti itse. Ryyppääminen on ensin oma valinta, kunnes sairaus sitten vie.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on luonnovastaista, että mies on naiselle tärkeämpi kuin oma lapsi. Luonnossakin naaras huolehtii poikasistaan ja naaraille poikaset ovat prioriteetti numero 1. 

Ikävää jos mies tulee naisen ja hänen lastensa väliin, haluten olla tärkeämpi. Se ei ole luonnollista

Naarashullu on löytänyt tännekin. Tässä ei nyt vissiin puhuttu pikkulapsista eikä ihan teineistäkään, vaan ihan aikuisista ihmisistä. Luonnossa on ihan normaalia, että naaras häätää poikaset luotaan kun ovat riittävän vanhoja ja sen jälkeen näitä poikasia kohdellaan kuin muitakin lajitovereita, jos ei jopa kuin kilpailijoita. Ihmiselle on luonnollista perustaa perhe ja se mies kuuluu osaksi perhettä. Hyvä asia, jos vanhemmat ovat kiintyneitä toisiinsa ja hoitavat yhdessä jälkikasvuaan.

Vierailija kirjoitti:

Avioliittoleirillä opetettiin arvojärjestys, että ykkönen on Jumala, kakkonen on puoliso ja kolmantena lapset jne. 

Jepjep, lasten tarpeet voi sivuuttaa jotta narsisti-isukki saa vaimonsa täyden huomion, ah mikä ihana arvojärjestys <3

Miehet ei edes kunnioita naisia millään tavalla ja silti pitäisi laittaa mies omien lasten edelle? 

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan äiti kuulostaa jotenkin epänormaalilta ja tunnekylmältä. Oli maan tapa vielä 70-luvulla. Paljon on äitejä ja isiä joille puoliso on tärkeämpi. Ennen vanhaan naiset opetettiin passaamaan miestä ja pitämään tätä Jumalasta seuraavana. Miehen piti mennä lasten edelle.

Tuo on kyllä valitettavasti totta. Oma -25 syntynyt äitini nimitti vanhempana isääni iusein isäksi puhuessaan. Samoin naapurini joka syntynyt -49 nimitti edesmennyttä miestään vallan isiksi. Itse olen häntä 4 vuotta nuorempi ja minua ihmetytti ja suorastaan välillä inhotti kun olin heillä esim. kylässä. Itse en olisi voinut edes kuvitella nimittäväni miestäni isäksi. Passaamista mies kyllä vaati yllin kyllin ja siksi onkin ollut jo kauan ex.

On monella narsistimammalla yksinäinen vanhuus kun miestään palvova vaimo jättää lapset vähemmälle, keskittyen hoitamaan lähinnä miehen tarpeita. Näiden akkojen olisi kannattanut tehdä ennemmin abortti

Neuvolan valmennuksessa opetettiin, että parisuhde on lapsen koti. Jos parisuhde voi hyvin, niin on todennäköisempää, että myös lapsi/ lapset voivat hyvin.