Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Elämä on parasta just nyt 40+ vuotiaana
01.07.2025 |
Elämäni oli ihanaa, innostavasti jännittävää ja kiinnostavaa lapsena ja nuorena, noin 20-vuotiaaksi asti.
Sitten tapahtui kaikenlaista, jonka vuoksi tunsin ikävuodet 21-40 olevani täysin jumissa. Olin kiinni kotona lasten kanssa, ei juuri tukiverkkoja, kamalat pätkätyöpaikat, väsymys, näköalattomuus, masennus, elämässä ei tuntunut olevan mitään järkeä eikä varsinkaan mitään iloa. Pelkkää kodinhoitoa ja väsyttävää työtä, valvomista ja lastenvahtimista. Parisuhteessakin riitoja pikkulapsiajan väsymyksen vuoksi jne.
En olisi uskonut, että se pitkä 20 vuoden vaihe menikin ohi, ja elämääni astui taas se sama ilo, into ja VAPAUS. Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta täytyy myöntää, että äitiys ja varsinkin se että en päässyt mihinkään juuri ikinä, oli mulle tosi rankkaa. Hoitajien saaminen oli vaikeaa, ja aina huono omatunto, jos jossain harvoin joskus olinkin. Lähinnä kai siksi, että ne harvat lastenhoitajatkin suostuivat hommaan vähän vastentahtoisesti.
Nyt kuitenkin pienimmätkin lapset ovat niin isoja, ettei mun tarvitse enää laisinkaan miettiä hoitokuvioita. Nuorinkin on siis jo 17, joten voin lähteä vaikka viikoksi reissuun, jos huvittaa. Lyhyimmistä reissuista ja harrastuksista puhumattakaan.
On niin paljon kaikkea mitä haluan nyt tehdä! Haluan lenkkeillä, käydä salilla, ajaa moottoripyöräkortin, opetella golfaamaan, vaeltaa, matkustella, käydä keikoilla, tapahtumissa, festareilla, istua kesäterassilla, käydä museoissa ja taidenäyttelyissä... Nähdä, tehdä ja kokea!
Moni tekee nämä asiat nuorena aikuisena, minä tein silloin lapset. En sinänsä kadu, rakkaat lapset on nyt tehty, mutta olen vielä nuori, nyt on lisäksi rahaa, eikä enää mitään paineita opiskella tai perustaa perhettä, senkun nautin vaan elämästäni täysin siemauksin!
Kel onni on sen kätkeköön", mutta anonyymina piti tulla hehkuttamaan, kun olen niin älyttömän iloinen ja kiitollinen tästä uudesta elämänvaiheesta! Johan sitä tuli 20 vuotta suossa tarvottuakin.
Kommentit (52)
Kiitos ap tästä kirjoituksesta. Siitä sain taas uskoa että kyllä tämäkin vaihe joskus helpottaa. Olen siis 28-vuotias, 3-vuotiaan lapsen äiti. Elämä tuntuu tällä hetkellä melkoiselta puurtamiselta, toki hyviäkin juttuja on. Olen siis vielä kotona lapsen kanssa, syksyllä lapsi aloittaa päiväkodissa. Minusta myös on ollut vaikeinta hyväksyä se kun ei pääse mihinkään helposti, aina täytyy järjestää lapsenvahti ja ei mielellään vaivaisi muita koko ajan. Ihmettelen aidosti niitä joille tuo pikkulapsen sitovuus ei ole ongelma. Kyllä mä kaipaan sitä kun voin lähteä ovesta oman mieleni mukaan minne haluan ja palata just silloin kun huvittaa. Tunnen itseäni sen verran että taatusti nautin äitiydestä enemmän sitten kun lapsi on isompi ja itsenäisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä haluat matkustella tai käydä jossain turhanpäivissä museoissa? Yli 40-vuotias festareillakin on lähinnä noloa. Nuorena tuollaiset asiat kannattaa tehdä.
Kuulostatpa katkeralta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa mulla just päinvastoin 18-39v. oli elämän parasta aikaa, 40+ lähtien pelkkää alamäkeä.
Miksi? Siis miksi 18-39 oli parasta, ja miksi nyt 40+ alamäkeä?
Mulla oli oikeasti töitä eikä mitään silppua ja pätkää, oli sosiaalista elämää ja tulevaisuuden suunnitelmia joihin kuului parisuhde, perheen perustaminen, työelämässä eteneminen (vaikka en mä miksikään pomoksi koskaan ole halunnutkaan) ja sen myötä taloudellista turvallisuusuutta lastenkin tarpeita varten. Haaveena mahdollisesti kesämökkikin mutta ainakin isompi koti ja mielellään jostain vähän syrjemmästä, mutta kuitenkin julkisten kulkuyhteyksien päästä (just mm. niitä lapsiakin ajatellen). Oli jaksamista ja terveyttäkin ihan eri tavalla eikä omat vanhemmatkaan olleet vielä apua vailla..
eri
Ajatella että toiset vasta aloittelee vaipparuljanssia tuossa vaiheessa. Puistattaa jo ajatuksen tasollakin. Kyllä lasten hankinta kannattaa nuorena!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Itselläni on sen verran vaikeat lapsuuden taustat,että ensimmäiset 30v meni jotenkin sen käsittelemiseen ja irrottautumiseen omaksi itsekseni, toki senkin jälkeen on ollut käsiteltävä asioita, mutta olen saanut rauhassa kasvaa turvallisessa parisuhteessa. 30-40 menetin paljon läheisiä, kasvatin lapset täysi-ikäiseksi ja sain luotua työuraa. Tämä päivänä olo on vapaa,tasapainoinen, luottavainen, osaa olla hetkessä ja olla kiitollinen.
Parisuhde voi hyvin, lapset pärjää omillaan ja välit on hyvät, elämässä on paljon innostavia asioita ja ennen kaikkea aikaa niille. Töissä on sopivasti vastuuta.
Aijai.
N45
Varmaan se on just noin, jos ei ole vasten tahtoaan lapsettomaksi jäänyt ikisinkku ja totaaliyksinäinen, jonka ystävät ja kaverit on kadonneet aikoja sitten parisuhteisiinsa ja perhe-elämään eikä työelämässäkään ole hurraamista vaan palkka on edelleen surkea ja elämä yhtä kituuttamista. Nykyään myös valitettavan usein tulee työttömyyspätkä työsuhteiden väliin kun vakipaikkaa ei saa kuten ennen. Lisäksi ärsyttää nämä omat kotikulmat jotka on myllätty viime vuosikymmenen aikana aivan kauheiksi kaikella tapaa eli enää ei ole kivaa lähteä lenkille tai mennä vaan ulkoilemaan. Lisäksi kaikkialla on aivan liikaa ihmisiä.
Tähän päälle vielä fyysisesti raskaiden pskatöiden aiheuttamat krempat joihin ei auta enää mikään liike eikä lääke. Eikä myöskään lepo. Oman lisänsä tuo sitten vielä esivaihtarit oireineen ja melko raskaaksi muuttuva läheinen muistisairauksineen joka ei tarvitse omasta mielestään apua terveydenhuollosta eikä myöskään terveydenhuollon mielestä koska kyllä sitä vielä kotona pärjää läheisten avustamana.
Nuorempana sentään oli uskoa tulevaisuuteen ja haaveitakin, mutta enää ei ole mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Lapsista nauttii ja heitä rakastaa ja he tuovat elämään älyttömästi iloa, merkitystä ja rakkautta, VAIKKA heidän ollessa kotona lapsiarki on myös rankkaa, intensiivistä, väsyttävää, eikä aikaa tahdo jäädä muulle, varsinkaan jos ei ole tukiverkkoja.
Se aika, kun lapset ovat niin tarvitsevia, on kuitenkin lyhyt. Silti he ovat elämässä (todennäköisesti) koko loppuelämän ajan. Heidän kautta ehkä vielä lapsenlapsetkin.
Hölmöä olisi jättää lapset tekemättä (siis jos niitä haluaa) sen vuoksi, että jonkun aikaa heidän kanssaan on rankkaa. Tai vaikka olis se 20 vuotta rankkaa, niin mitä se nyt on, 1/5 tai 1/4 elämästä. Silti jää loppuaika "helpolle elämälle" ja omiin tekemisiin.