Laitoin juuri välit poikki tuttavan kanssa
Melko uusi tuttava, tutustuimme viime syksynä. Välillä ihan kivakin, mutta pyörittää bisnestä siskonsa kanssa ja valittaa loputtomasti siskostaan, joka kuulostaakin aivan kammottavalta ihmiseltä. Siskoa en tunne.
Tuttuni soittelee jatkuvasti tuntien puheluita ja harrastaa loputonta yksinpuhelua. Kaataa kaikki harminsa minun niskaani. Olen jo aiemmin laittanut rajoja, mutta silti pitänyt välit. Nyt hän soitti tänä aamuna ja aloitti raivoisan valituksen siskostaan jota jatkoi yli puoli tuntia vaikka tietää että minulla on työpäivä. Sanaakaan en saanut väliin. Siskonsa kuulemma terrorisoi kaikkia ympärillään suvusta ventovieraisiin taksikuskeihin ja perustelee kaiken sillä, että hän etsii nyt sisäistä lastaan jonka pitää saada ilmaista kaikkia tunteitaan täysin vapaasti ja sanoa ja tehdä ihan mitä huvittaa.
Tuttuni valitti ja valitti, miten tämä saa hänen olonsa surkeaksi kun siskonsa siirtää kaiken negatiivisen energiansa häneen. Ilmoitin lopulta, että nythän tuttuni tekee täsmälleen samaa minulle, eli siirtää kaiken siskonsa aiheuttaman negatiivisen energian minuun ja että minulla ei ole kiinnostusta tai aikaa kuunnella enää, siskonsa vaikuttaa kammottavalta ihmiseltä eikä kenelläkään aikuisella ole oikeutta käyttäytyä kammottavasti kaikkia muita kohtaan minkään sisäisen lapsen varjolla.
Katkaisin puhelun ja estin tuttavan. En enää yksinkertaisesti jaksa tällaista. Menköön terapeutille valittamaan.
Piti nyt saada itsekin purkaa jonnekin tämä huono energia, eli tänne. Täällä sentään jokainen saa itse päättää lukeeko vaiko ei.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Kai laitoit viestin, että miksi katkaiset välit? Hän ei varmaan ymmärrä miksi näin teit. Itselleni on ainakin helpompi, kun kerron kuitenkin syyn.
Minähän kerroin sen hänelle puhelun aikana. Että hänen sisarensa käytös ei ole hyväksyttävää, hänelle pitää laittaa rajat, että hänen sisarensa kuulostaa kammottavalta ihmiseltä, että minulla ei ole aikaa, kiinnostusta tai energiaa kuunnella sitä, että hän kaataa oman pahan olonsa sisarensa käytöksestä minun niskaani. Tämä kun ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta vaan toistuvaa.
Joten kyllä hän tietää, mitä enempää en ole velvollinen selittelemään.

Lisään vielä, että tämä sisko siis toimii terapeuttisena valmentajana työkseen. Laskuttaa asiakkaita 160 eur/t. Ja että minun pitäisi sitten toimia ilmaisena terapeuttina hänen siskolleen hänen kammottavan käytöksensä johdosta. Ei.
Vierailija kirjoitti:
Ja niin - se siskosten bisnes on terapiavalmennusta. Niinpä.
ap
No joo, en ole yllättynyt. Iso osa kaikista epämääräisistä "terapiavalmentajista" on aika erikoisen oloista ja sosiaalisesti taidotonta porukkaa. Besserwisseriys, rajattomuus, hurahtamistaipumus ja lapsenomaisuus samassa ihmisessä eivät ole se lupaavin kombo.
Mielestäni muuten asetit rajat tuttavallesi erittäin hyvin. Napakasti, selkeästi ja turhia anteeksipyytelemättä mutta myös haukkumatta. Olisi itsellänikin paljon opittavaa sinulta.
Nää soittelijat joilla ei ole asiaa on ärsyttäviä. Soitellaan monta kertaa ja höpistään omia juttuja. Ja sitten ne saa tuntemaan syyllisyyttä jos ei niille viitsi vastailla.
Osta puhelin, jossa on sellainen kätevä toiminto kuin puhelun katkaisu. Harmi, että selkärankaa ja omatunnonarvoa ei saa rahalla.
Vierailija kirjoitti:
Nää soittelijat joilla ei ole asiaa on ärsyttäviä. Soitellaan monta kertaa ja höpistään omia juttuja. Ja sitten ne saa tuntemaan syyllisyyttä jos ei niille viitsi vastailla.
Tässä nyt sitten myös ilmaista terapiaa:
Miksi syyllistyt?? Se on sinun oma tunteesi eikä se soittaja välttämättä syyllistä sinua lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Nää soittelijat joilla ei ole asiaa on ärsyttäviä. Soitellaan monta kertaa ja höpistään omia juttuja. Ja sitten ne saa tuntemaan syyllisyyttä jos ei niille viitsi vastailla.
Ei sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä heidän huonosta käytöksestään. Rajattomien ja itsekeskeisten ihmisten on opittava jossain vaiheessa, etteivät muut ihmiset ole yksinomaan heitä varten. Jotainhan kertoo jo se, etteivät he saa ihmiskontakteja kuin käyttäytymällä niin, että vastapuoli silkkaa syyllisyyttään taipuu yhteydenpitoon heidän kanssaan. Terve ihminen ei manipuloi eikä terveeseen ihmissuhteeseen kuulu manipulointi.
AP:n sosiaaliset taidot teinin tasolla.
Tuollaiset joka päivä tunnin puheluja soittavat tyypit on kammottavia. Ei kyllä tulisi mieleenkään työpäivän aikana jonkun yksityisasioita jatkuvasti kuunnella. Vaikuttaa, että hän vain käytti sinua jonkinlaisena roskakorina. Hyvä kun sait tuon loppumaan.
En ole koskaan ymmärtänyt näitä ihmisiä, jotka epämääräisesti selittävät jotain ja sitten estävät ihmiset, joista he aikoinaan esittivät välittävänsä ja olevansa ystäviä heidän kanssaan.
En yhtään ihmettele, jos AP:n kaverisuhteet eivät kestä. Ei sillä, ettäkö tuo uusi tuttavuus olisi oikein käyttäytynyt, mutta AP olettaa toisen kykenevän lukemaan hänen ajatuksensa ja sitten estää, kun ei osaa.
Mikä helevetti on sisäinen lapsi?
Vierailija kirjoitti:
Ja niin - se siskosten bisnes on terapiavalmennusta. Niinpä.
ap
Auts
Vierailija kirjoitti:
Osta puhelin, jossa on sellainen kätevä toiminto kuin puhelun katkaisu. Harmi, että selkärankaa ja omatunnonarvoa ei saa rahalla.
Lukutaitoa et sinä näköjään saa millään, rahalla tai muutenkaan.
Aloituksesta: "Katkaisin puhelun"
Vierailija kirjoitti:
Mikä helevetti on sisäinen lapsi?
Se on sitä, että 50-vuotias nainen vaatii, että muu maailma antaa hänen käyttäytyä kuin itkupotkuraivareita saavan 4-vuotiaan. Tai itse asiassa huonommin, sillä sille 4-vuotiaallekin sanotaan, ettei hän voi käyttäytyä miten haluaa, mutta tämä nainen vaatii saada käyttäytyä ihan miten haluaa koska se on hänen sisäisen lapsensa tunneilmaisua.
Aivan ehdottomasti moro ja näkemiin.
Kukaan, korostan kukaan ei yllättynyt että naiset ei tule keskenään toimeen kun joka nainen ajattelee että kaikkien muiden on tehtävä niin kuin minä haluan mutta minun ei tarvi tehdä niin kuin muut haluavat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä helevetti on sisäinen lapsi?
Se on sitä, että 50-vuotias nainen vaatii, että muu maailma antaa hänen käyttäytyä kuin itkupotkuraivareita saavan 4-vuotiaan. Tai itse asiassa huonommin, sillä sille 4-vuotiaallekin sanotaan, ettei hän voi käyttäytyä miten haluaa, mutta tämä nainen vaatii saada käyttäytyä ihan miten haluaa koska se on hänen sisäisen lapsensa tunneilmaisua.
Siis ihan oikeasti? 50-vuotias nainen vetää itkupotkuraivarit jollekin taksikuskille koska se on hänen "sisäinen lapsensa"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset. Kuinka helppoa elämä onkaan, kun pysyy niistä erossa.
Niinpä. Ainoa nainen sinun elämässäsi oli äitisi joka joutui sinut synnyttämään. Nyt olet pääsyt hänestäkin eroon. Ihanaa!
Vaikea päästä eroon jos työkavereina takanapäin haukkuvia naisia. Äiti ei ollut semmoinen. Oli avoin ja suora.
Eri
Toi rajattomuus on näköjään uusi muotitermi. Tulee esiin vähän väliä.
Sivuhuomio
Kai laitoit viestin, että miksi katkaiset välit? Hän ei varmaan ymmärrä miksi näin teit. Itselleni on ainakin helpompi, kun kerron kuitenkin syyn.