Lapseni on outo ja erikoinen

Olen ehkä vähän katkera siitä, että muutti iäkkäälle äidilleni asumaan vaikka kuinka yritin ohjeistaa omaan asuntoon ja lupasin siinä tukea. Äitini oli iäkäs ja vaivainen, mutta vielä virkeä ja melko omillaan pärjäävä. Naapuruston ja meidän sukulaisten avulla pärjäsi. Jotenkin minulle tulee sellainen olo, ettei äitini jaksanut passata tytärtäni ja epäsuorasti näin myös siskoni minulle sanoi, kun tässä aiemmin tapasimme. Olen ihan rikki ja loppu tyttören oikutteluun ja röyhkeyteen, onko sellaiseen diagnoosia? Kun ihminen on kaiken keskipiste ja aina ajattelee vain itseään?

Aika pudottaa omille jaloilleen. Kantaa tai ei

Miten kykenen niin tekemään. Sydäntä särkee jo valmiiksi, kun ajattelen miten en päästä häntä enää loisimaan nurkkiini ja toisaalta tiedän, että sitten siirtyy täysin pikkusiskonsa kontolle. Sydän särkyy siitäkin ajatuksesta. Minne tuollainen aikuinen ihminen ohjataan joka ei aio itseään elättää ja on niin itseään täynnä ettei meinaa maailmaan mahtua.

Ja hän syyttää aina kaikkia muita siitä miten hänellä menee ja ongelmistaan. Tekisi mieli huutaa hänelle päin naamaa, että katso peiliin. Ainut syyllinen olet sinä itse. Kaikki ympärilläsi sen näkevät! Sinä olet omalla toiminnallasi aiheuttanut kaiken mitä olet saanut ja jos et muuta toimintaasi elämäsi tulee olemaan sitä samaa aina.

Vierailija kirjoitti:

Lapsessa ei ole mitää vikaa, sinussa on!

Tältä tuntuu

Olisit kasvattanut lastasi!!! Sinun olisi pitänyt tutkituttaa hänet mahdollisten diagnoosien varalta!

Kyllä nuo tyttäresi haasteet viittaavat vahvasti neuroepätyypillisyyteen. Olen samaa mieltä muiden kirjoittajien kanssa siitä, että tyttäresi olisi pitänyt viedä tutkimuksiin jo hänen ollessaan lapsi. Onneksi 24-vuotiaana ei ole mitenkään liian myöhäistä oppia tarvittavia käytännön elämän ja sosiaalisia taitoja, vaikka se voi olla haastavampaa aikuisiässä.

Sinun on nyt parasta nostaa kissa pöydälle ja sanoa tyttärellesi, ettet enää aio paapoa häntä etkä hyväksy hänen röyhkeää ja muita huomioimatonta käytöstään. Että jos tyttäresi ei hanskaa elämän perustaitoja eikä tule toimeen muiden ihmisten kanssa, on hänen mentävä lääkäriin selvittämään asiaa. Tukena voit ilman muuta olla ja niin kannattaakin tehdä mutta itseäsi et voi ruveta enempää uhraamaan tyttäresi eteen. Viesteistäsi paistaa jo nyt uupuminen ja katkeroituminen eikä marttyyrina raataminen paranna välejänne. 

Tyttäresi on aika oppia ottamaan itse vastuuta elämästään ja hyvinvoinnistaan, koska muuten hän jää ikuisesti keskenkasvuiseksi. Maailma ei myöskään ole armollinen paikka sellaisille, jotka vain vaativat ja ottavat mutta eivät koskaan anna ja joita saa jatkuvasti olla pelastamassa normaaleista arkipäivän tilanteista. Diagnoosia ei voi käyttää tekosyynä huonolle käytökselle mutta sen myötä tyttärellesi voi avautua mahdollisuuksia eri tukitoimiin, jotka auttavat häntä pääsemään elämään kiinni.    

Jokuu tuettu asuminen voisi olla hänelle sopiva ratkaisu.

Tee huoli-ilmoitus sosiaalitoimeen. Motivoi tytärtäsi myös nepsy-tutkimuksiin.

Niin kai sitten on tehtävä. Syyllinenhän minä olen, kun en ole häntä pakottanut tutkimuksiin aiemmin tai ottanut vahvemmin asiaa puheeksi jossain vaiheessa kasvua esimerkiksi kouluterveydenhuollossa jne. Olen vaan niin väsynyt kaikkeen hänen järjestämäänsä. Töissä käy kääntymässä ja aina keksii jonkun syyn miksei voi jatkaa. Oli pitkään seurustelusuhteessa kiltin pojan kanssa, mutta käytti sitäkin poikaa vain hyväkseen. Täytyy sanoa, että vaikka olen surullinen, että suhde ei  kestänyt ei asia yllättänyt minua lainkaan. Olin lähinnä yllättynyt, että poika jaksoi palvella tytäräni niin kauan. 

Vierailija kirjoitti:

Hän on jo 24-vuotias ja kokee itse olevansa jotenkin kovia kokenut, vaikka itse asiassa on elänyt melko helpon elämän. Jos ei asiat mene juuri niinkuin haluaa, me muut saamme kärsiä hänen marttyroinnistaan. Hän ei pärjää normaaleissa kuvioissa, muutti esimerkiksi äidilleni eli mummolleen asumaan, kun ei osaa omaa kotia pitää. Omassa kodissa asuminen haastavaa hänelle, koska ei osaa tai jaksa hoitaa kodinhoidollisia toimia ja raivoaa ja tiuskii kaikille jos joutuu maksamaan asumisestaan. No nyt sitten äitini menehtyi ja tyttäreni on taas ihmeissään kenen helmoihin muuttaisi seuraavaksi. Todennäköisesti muuttaa taas minun sohvalleni tai yrittää ehdottaa kimppakämppää opiskelemaan lähtevälle siskolleen.

Mites muistelen lukeneeni tästä sadusta sen version täällä, missä tämä opiskelemaan lähtevä sisko valitti, miten sisko yrittää muuttaa hänen luokseen?

Täällä taitaa kirjoittaa joku, joka on tekemässä kokonaista kirjasarjaa eri henkilöiden näkökulmasta 😄

Voi kun olisikin niin. Voi kun tämä olisikin jonkinlaista satua koko juttu. Tai no, ehkä toinen tyttäreni on kirjoittanut tänne, siitähän minä en tiedä mitään, mutta toisaalta en usko, että kumpikaan tyttäristäni täällä pyörii..

Ehkä täällä on koko perhe kirjoittelemassa? Minä vaan odotan sen muissa roikkujan kirjoitusta kuin kuuta nousevaa! Sittenhän tämä alkaa ehkä selvitä?😁

Voi kun olisikin hienoa lukea sen henkilön teksti joka piinasi mummonsakin hengiltä passauttamalla tätä. Nyt vaan odotellaan! Muistaako joku mitä kaikkea hänestä jo tiedämme?

Eli kyseessä on 24 vuotias nainen, sisko on, onko muita sisaruksia? Asuu missä? Opiskellut? Eronnut poikaystävästään ilmeisesti vähän aikaa sitten?

Lapsi kärsii siitä, jos äiti ei rakasta häntä sellaisena kuin hän on. Oma äitini toivoi aina, että olisin jotenkin toisenlainen. Olisin ulospäinsuuntautuneempi, pitäisin eri asioista kuin mistä pidän. Se on vaikuttanut itsetuntooni ja olen joutunut käsittelemään näitä asioita terapiassa. Omia lapsiani olen yrittänyt kannustaa omia itsejään ja sellaisia kuin he ovat, vaikka heidän kiinnostuksen kohteensa olisivatkin erilaisia kuin omani. Olen yrittänyt tukea heitä löytämään oman polkunsa ja pyrkinyt myös tutustumaan asioihin, joista ovat kiinnostuneita, jotta ymmärtäisin heitä paremmin.

Etsi mies sille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on jo 24-vuotias ja kokee itse olevansa jotenkin kovia kokenut, vaikka itse asiassa on elänyt melko helpon elämän. Jos ei asiat mene juuri niinkuin haluaa, me muut saamme kärsiä hänen marttyroinnistaan. Hän ei pärjää normaaleissa kuvioissa, muutti esimerkiksi äidilleni eli mummolleen asumaan, kun ei osaa omaa kotia pitää. Omassa kodissa asuminen haastavaa hänelle, koska ei osaa tai jaksa hoitaa kodinhoidollisia toimia ja raivoaa ja tiuskii kaikille jos joutuu maksamaan asumisestaan. No nyt sitten äitini menehtyi ja tyttäreni on taas ihmeissään kenen helmoihin muuttaisi seuraavaksi. Todennäköisesti muuttaa taas minun sohvalleni tai yrittää ehdottaa kimppakämppää opiskelemaan lähtevälle siskolleen.

Oletpa törkeä. Puhut hänestä kuin ulkopuolisesta. Hyi!

Huoh. Kun lapsi on noin vanha, niin sitä sama

Ei, noin tekee kylmäsydämiset pakanat.