Eri säännöt eri maille? Espanja saa miljardeja, Suomi varoituksia
kuin kuuluisimme eri unioniin kuin Etelä-Euroopan maat, kirjoittaa Kauppalehden Espanjan-kirjeenvaihtaja Jyrki Palo.
Täällä Suomessa pääministeri Petteri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra kertovat hallituksen tiedotustilaisuudessa, että EU:n finanssipoliittiset säännöt vaativat lisäsäästöjä ja vyönkiristystä tuleviltakin hallituksilta.
Suomen varoitetaan muuten joutuvan EU:n tarkkailuluokalle.
Samaan aikaan Espanja saa Brysselistä ihan toisenlaisia terveisiä. Maan valtiovarainministeri Carlos Cuerpo neuvottelee komission kanssa uudesta avokätisestä elpymistukierä
Espanja on saamassa tukea koronapandemiasta elpymiseen tänä vuonna kahdeksan miljardia euroa avustuksena ja 16 miljardia euroa lainoina.
Yhteisvelalla rahoitettavaa tukea maksetaan, vaikka Espanjan talous kasvaa reippaasti ja valtion verotulot paisuvat vuosi vuodelta.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/621e2339-cd68-487f-8e21-d317e2325a…
Kommentit (217)
Hallitus tekee hyvää työtä.
"Syntyvyys vähenee, omakotitaloja ei enää tarvita, niitä ei enää osteta."
Vierailija kirjoitti:
Hallitus tekee hyvää työtä.
"Syntyvyys vähenee, omakotitaloja ei enää tarvita, niitä ei enää osteta."
Luuleeko hallitus, että ihmiset ottaa entiseen malliin asuntovelkaa 200 000, kun tulee potkulaki ja ansiosidonnainen on romutettu.
No, ei tietenkään.
Suomen asuntomarkkinat romahtavat. Pitäkää hatuistanne kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset äänestävät valtaan rikasta larppaavia kokoomuslaisia, omillaan toimeen tulemista vaativia persuja tai muut kansat ensin ajattelevaa vihervasemmistoa. Ainoa suomalainen puolue, joka on osannut juonia tänne rahaa on kepu. En ikinä äänestä EU-parlamenttiin kuin kepulaisia, Suomen italialaisinta puoluetta.
Jos minä perustaisi puolueen, vaihtoehtoiset puoluetoverit hallituksessa voisivat olla demarit ja Kepu
-Demarit, koska Suomi on globaalilla tasolla hyvin vasemmistolainen, mutta demarit eivät kuitenkaan ole sitä äärivasemmistoa
-Kepu on rumasti sanottuna täytepuolue, koska kyseinen puolue aina seilaa keskusta-oikeistolaisesta keskusta-vasemmostolaiseksi.
Itse olen omilta arvoiltani melkoisen keskellä, mutta en halua kuitenkaan sanoa itseäni kepulaiseksi.
Asuntoihin sijoittaneista tulee Suomen nyky politiikan suurimmat häviäjät.
Hyvä hallitus
Hyvä hallitus
Sijoitusasuntojen arvot romahtavat.
Kaupan ala ja ravintola-ala on täynnä osa-aikatöitä ja nolla sopimuksia joilla ei saa lainaa. Ja vanhuuseläkkeellä on miljoona neljäsataa tuhatta ja asuntoja tulee myyntiin kuin sieniä sateella.
Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea ja sovitellut päivärahat leikattiin.
Hyvä hallitus
Asuntojen arvot romahtavat
Tuo on ihan totta, että ainakin mediatietojen mukaan 90-luvulta asti ainoastaan kepu on toiminut "eurooppalaiseen" tyyliin ja ajanut raha-asioissa Suomen omaa etua.
Varmaan vaikea pankin antaa asuntolainaa ravintola-alalla, kun palkka on nolla sopimuksella 200 -1000 kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan vaikea pankin antaa asuntolainaa ravintola-alalla, kun palkka on nolla sopimuksella 200 -1000 kuukaudessa.
Perikuntien asunnoille ei ole ostajia tulevaisuudessa.
Koko ajan tulee Etuoveen myyntiin perikuntien asuntoja, mutta ei työikäiset saa lainaa noihin.
Hyvin hoidettua politiikkaa. Vihdoin päästään omistusasunto yhteiskunnasta eroon.
Vierailija kirjoitti:
No kyllähän sen sokeakin näkee, mitkä maat ovat EU:n lempilapsia. On se jännä, että Espanjalle ja Italialle kyllä löytyy rahaa, vaikka näissä maissa käy kymmeniä miljoonia turisteja joka vuosi, ja ainakin Italiassa jokainen hotellissa yöpyvä turisti maksaa myös turistiveron per yö. Nämä maat saavat siis turismilla paljon rahaa, mutta silti aina EU:n pitää olla pelastamassa ja antamassa lisää. Ja Italia ja Espanjanhan eivät hyväksy kieltävää vastausta, vaan aina alkaa se kiukuttelu. Se, että maat eivät itse osaa käyttää jo annettua rahoja vaan ne menevät korruptioon yms. ei pitäisi tarkoittaa sitä, että aina annetaan vaan lisää rahaa.
Suomalaiset päättäjät eivät taas ikinä halua tai uskalla lähteä haastamaan EU:n päätöksiä, vaan aina suostutaan maksumiehiksi. Esim. korona-aikana oli ok hyväksyä 6 miljardin apupaketti EU:lle, mutta mitä Suomi sai? Itärajan turismi käytännössä kuoli kokonaan, mutta eipä näyttänyt EU:ta kauheasti kiinnostavan. Italiaa piti kyllä tukea, vaikka sen maan turismi koki vain hetkellisen kolauksen (ja turismia oli myös koronan aikana). Luulisi, että EU nimenomaan tukisi esim. Suomen puolustusta, koska Suomella on maaraja Venäjän kanssa, ja sen turvaaminen olisi koko läntisen Euroopan etu. Mutta eipä näytä kiinnostavan. Samaan aikaan Italialle kyllä saadaan EU:n rahoittama hanke, jossa muut EU-maat (eli Suomi) maksaa italiaisten talojen kunnostuksen. En tiedä, onko hanke enää voimassa, mutta on ollut koska tiedän itse italialaisia, jotka kunnostivat talonsa noilla hankerahoilla. En voisi kuvitellakaan, että EU kustantaisi omakotitalojen korjaukset Suomessa.
Ymmärrättekö, miten mätä EU todellisuudessa on?
Kaikkihan sen tietää, mutta ongelma vain siinä, että meidän kansa ei kunnioita itse itseään. Sääliksi käy niitä jotka meidän itsenäisyyden puolesta on taistellut ja kiitoksena uhrauksista on yhteiskuntamme rampauttaminen
suomimepit riitelee siellä vaan keskenään, kun italian ja espanjan mepit hakee omillensa rahaa.
Tyhmän (Suomen) eväät syödään, on jo syötykin, ensimmäisenä.
"Espanja maksaa asumistukea 525 euroa kuukaudessa vuokra-asuntoon. Mutta pitää asua maassa kymmenen vuotta ennenkuin saa asumistukea."
Vierailija kirjoitti:
"Espanja maksaa asumistukea 525 euroa kuukaudessa vuokra-asuntoon. Mutta pitää asua maassa kymmenen vuotta ennenkuin saa asumistukea."
Espanja maksaa asumistukea 525 euroa kuukaudessa vuokra-asuntoon eläkeläisille, mutta ei omistusasuntoon.
Suomi maksaa asumistukea eläkeläisille omistusasuntoon. https://www.ekl.fi/edunvalvonta/sote-palvelut/asumistuki
"Vuoden 2024 joulukuussa eläkkeensaajan asumistukea sai yli 200 000 henkilöä Suomessa."
https://tietotarjotin.fi/tilasto/2711779/tilasto-elakkeensaajan-asumist…
Miksi meidän pitäisi hakea tukea esim. itä-suomen kehittämiseen? Meille etelän ihmisille siellä asuvat sudet, karhut, hanhet ovat tärkeimpiä kuin asukkaat. Kun väestö vähenee, eivät ole valittamassa ja häiritsemässä em. eläimiä. Toivottavasti nuoret, ainakin naiset ymmärtävät muuttaa pois sieltä. Koko Suomea on täysin turha pitää asuttuna.
"Eläkkeitä maksetaan 39,1 miljardia vuodessa." https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/kokonaiselak…
"Eläkeläiset ovat maksaneet vain pienen osan eläkkeistään itse." https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009960101.html
Ansiosidonnaista maksettiin vuonna 2023 vain 1,9 miljardia https://www.tyj.fi/tilastot
Mutta hallitus leikkasi lapsikorotukset pois ansiosidonnaisesta ja porrasti sen. Nyt lapsia ei enää synny. Työt on pätkätyötä.
Vierailija kirjoitti:
Ansiosidonnaista maksettiin vuonna 2023 vain 1,9 miljardia https://www.tyj.fi/tilastot
Mutta hallitus leikkasi lapsikorotukset pois ansiosidonnaisesta ja porrasti sen. Nyt lapsia ei enää synny. Työt on pätkätyötä.
Asuntojen arvot romahtavat kiitos hallituksen.
Suomalaiset äänestävät valtaan rikasta larppaavia kokoomuslaisia, omillaan toimeen tulemista vaativia persuja tai muut kansat ensin ajattelevaa vihervasemmistoa. Ainoa suomalainen puolue, joka on osannut juonia tänne rahaa on kepu. En ikinä äänestä EU-parlamenttiin kuin kepulaisia, Suomen italialaisinta puoluetta.