Mitä ajatuksia herää, kun mietit millaisiin kaveripiireihin kuuluit ennen aikuisuutta?

Hyviin. Mulla on aina ollut hyvät kaveripiirit.

Olen aina ollut kolmas pyörä ja ulkopuolinen. Jo ala-asteella muilla oli bestikset. Minulla ei.

Ei ollut kavereita. :'(

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut kolmas pyörä ja ulkopuolinen. Jo ala-asteella muilla oli bestikset. Minulla ei.

Oletko introvertti?

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut kolmas pyörä ja ulkopuolinen. Jo ala-asteella muilla oli bestikset. Minulla ei.

Mulla sama. Olen sosiaalinen, mutta viihdyn myös yksin. Olen ehkä liian tavallinen, siksi en ole suosittu muiden naisten keskuudessa enkä voita ihmisiä puolelleni.

Hihhuleitten ja hirvimiesten kanssa,a

Kavereita oli vain netissä lapsena. Pojat kiusasivat ja tytöt haukkuivat. Aikuisena olen saanut helposti ystäviä.

Surulliseksi tulen ja ikävöin. Suurin osa heistä on jo kuolleita. Ikää minulla on vasta 42

Tiesin koko ajan että ne mun tyypit on jossain muualla. Yritin vaan selvitä teiniajan/alkuaikuisuuden ja senpä takia se nuoruus jäi tavallaan elämättä. Onneksi sen voi elää uudelleen vaikka kolmekymppisenä :D 

Olen aina ollut näissä ystävätouhuissa sitä mieltä että laatu korvaa määrän. Joten ihan tavallista, reilua ja mukavaa porukkaa ystäväpiirissäni aina on ollut. Parin kanssa ollaan oltu tekemisissä yli 20 vuotta, useimmat pysyivät mukana muutaman vuoden. Ehkä ero entisen ja nykytilan välillä on se, että tuollaiset max muutaman vuoden kausiystävyydet ovat huomattavasti vähentyneet, kun uusiin sosiaalisiin ympyröihin ei enää ruuhkavuosimutsina tuosta vain hypätä. Ja, jos hypätään, niin minulle riittää, että porukka on mukava ja helposti lähestyttävä, eikä ystävän, tai edes läheisen kaverin saaminen ole ehto viihtymiselle.

ei ollu oikeita kavereita! valehtelioita.

Olen aina pitänyt ihmisistä, mutta helposti en päästä heitä lähelleni. Luottamukseni täytyy ansaita.

Olen todella onnellinen, että löysin nykyisen kaveripiirini 15-vuotiaana. Olen ollut 40 vuotta kiitollinen, että jostain sattumanoikusta pyysivät minut, muualta muuttaneen, mukaansa.

En oikeastaan kuulunut. Koko peruskoulun olin koulukiusattu ja aina yksin. Lukiossa puolipakolla tungin itseni porukkaan, joka vaikutti semi siedettävältä, mutta oikeastaan en pahemmin heistä välittänyt. En vaan jaksanut olla enää yksin. 

Kaipuuta siitä, että sen menetti..Aikuisen ihmisen elämä velvollisuuksineen on tylsempää. Ja keskustelut arkisempia.

Pahoja juoruilu ajatuksia herää ja kannabis, jos ja kun ajattelen niitä kaveripiirejä joihin kuuluin ennen aikuisuutta

Ihan lapsena minulla oli bestis, joka yhtäkkiä hylkäsi minut ja jäin varmaan lähes yhdeksi lukuvuodeksi yksin ilman kavereita. Sitten tämä bestis menetti uuden kaveriporukan ja tuli takaisin minun kaveriksi. Varmaan siitä jäi minulle joku elinikäinen ajatus ettei kaverit kestä kavereina ja ettei aitoja ihmissuhteita olekaan. Sen jälkeen minulla ei ole yhtä tiivistä tai läheistä kaverisuhdetta ollutkaan, en jotenkin osaa päästä ihmisiä lähelle. Päädyin vähän sattumalta yläasteella kovisjengiin mukaan varmaan juuri siksi että oltiin niin erilaisia alunperinkin ja tiesin etten siinä laumassa kauaa tulisi kestämään eli ei tarvinnut kovin läheinen olla, mutta seuraa oli kuitenkin. Meidän tiet erosi sitten peruskoulun jälkeen, kun muut meni ammattikouluun ja minä lukioon. Sen koommin en heistä olekaan kuullut.  Joskus somesta näin, että suurin osa heistä asuvat edelleen lapsuudenmaisemissa pikku kylällä ja työskentelevät kaupan kassalla, autokorjaajina ym. Minä muutin pk seudulle yliopiston perässä ja työllistyin asiantuntijaksi. Aika erilailla meni elämät meillä, mutta luulen ettei tuon peruskouluaikaisen kaveriporukan ollutkaan tarkoitus jäädä minun porukaksi. Ehkä joskus löydän oman laumani.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ollut kolmas pyörä ja ulkopuolinen. Jo ala-asteella muilla oli bestikset. Minulla ei.

Sama. Nuorena (aikuisena) olin sitten tuon seurauksena sellainen hangaround-tyyppi itselleni aivan vääränlaisissa porukoissa kunhan vain oli edes jotain seuraa.

Haikea fiilis. Minulla oli ihana kaveriporukka. En olisi osannut silloin edes kuvitella, miten hajaannumme pitkin maailmaa ja kohti uusia "piirejä". Yksi meistä on jo kuollut. Olen 66. 

Ihan hyviä ajatuksia. Kaveripiirini olivat kunnollisia ja kilttejä. Olin teini 90-luvulla jolloin nuoret yleisesti ryyppäsivät ja polttivat, monet ryyppäsivät vielä joka viikonloppu. Koulun välitunneilla polttivat tupakkaa. Minä ja kaverini emme tehneet kumpaakaan.