Häät joihin ei kutsuta lapsia on suorastaan irvokkaat
Tälläinen kertoo itsekkyydestä ja koko häätapahtuman väärin ymmärtämisestä ja oikeastaan häpäisystä.
Kommentit (86)
Nykyajan itsekeskeisyyttä. Se vyöryy esiin joka suunnasta. Ei ole enää mitään yhteisöllisyyttä, talkoohenkeä. Ennen mentiin naimisiin perheen perustamistarkoituksessa, nyt pariskunnat haluavat päivän prinsessana ja rahaa häämatkatilille. En ihan tiedä onko vieraanakaan enää edes kivaa osallistua tuollaiseen. Katsomaan hääparin narsistista itsekorostusta.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se aika kornia. Häät pitäisi olla merkki siitä että tässä nyt suvut yhdistyy ja perustetaan perhe.
..ilman lapsia ?
Millähän menneellä vuosisadalla sinä elät?
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on aivan sama millaiset häät pidätte.
Sen verran puolustan kuitenkin lapsia, että ainakin omat lapsemme ovat aina osanneet käyttäytyä hyvin kaikissa juhlissa. Jotenkin harmittaa, että nykyään kaikki lapset haukutaan huonokäytöksisiksi, vaikka oikeasti heitä on vain pieni prosenttiosuus ikäluokasta.
Meillä ei kutsuttu lapsia, ja sillä ei kyllä ollut mitään tekemistä käyttäytymisen kanssa. Tila oli rajallinen ja haluttiin kutsua n. sata lähintä aikuista sen sijaan, että kutsutaan 60-70 läheisintä lapsineen. Jälkimmäisessä tapauksessa noin 30% vieraista olisi ollut lapsia, joista puolia ei edes tunnetta. Häiden hintalappu kuitenkin 100 euroa per naama.
Kukaan läheinen ei valittanut tai jättänyt tulematta.
Vierailija kirjoitti:
Hääparin häistä tulee heidän toiveiden mukaiset, koska he myös lystin maksaa.
Välttelen kaikkia juhlia, jossa pieniä lapsia koska ne kiljuu, ne ovat tautipesiä kokoajan räkätautia, noroa tai jotain muuta. Ja sitten kun yrität keskustella henkilön kanssa, jolla lapsi mukana, ei siitä tule mitään, koska se muksu joko itkee tai vie huomion muualla tms.
Lapset aistii ikävät ihmiset ympärillään ja käyttäytyvät sen mukaisesti. T. Kolmen isä
Onneksi jokainen saa pitää sellaiset häät kuin haluaa. Itseäni ei ainakaan yhtään kiinnosta ap:n mielipide - eikä kenenkään muunkaan kaltaisensa.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan itsekeskeisyyttä. Se vyöryy esiin joka suunnasta. Ei ole enää mitään yhteisöllisyyttä, talkoohenkeä. Ennen mentiin naimisiin perheen perustamistarkoituksessa, nyt pariskunnat haluavat päivän prinsessana ja rahaa häämatkatilille. En ihan tiedä onko vieraanakaan enää edes kivaa osallistua tuollaiseen. Katsomaan hääparin narsistista itsekorostusta.
Yhteisöllisyys ei liity mitenkään lapsiin. Lapsivapaat hääjuhlat ovat erittäin yhteisöllisiä. Lapsivapaa pariskunta on myös perhe, eikä se lapsia vaadi. Perheeseen kuuluu itselle tärkeät ihmiset. Jokaisella ihmisellä on perhe muutenkin jo syntyessään. Jos ihmisellä ei ole perhettä, miten hän on syntynyt?
Jos tuntuu pahalta, häihin ei ole pakko osallistua. Sitä se vapaus on. Vapaus valita oma osallistuminen ja järjestäjänä osallistujat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hääparin häistä tulee heidän toiveiden mukaiset, koska he myös lystin maksaa.
Välttelen kaikkia juhlia, jossa pieniä lapsia koska ne kiljuu, ne ovat tautipesiä kokoajan räkätautia, noroa tai jotain muuta. Ja sitten kun yrität keskustella henkilön kanssa, jolla lapsi mukana, ei siitä tule mitään, koska se muksu joko itkee tai vie huomion muualla tms.
Lapset aistii ikävät ihmiset ympärillään ja käyttäytyvät sen mukaisesti. T. Kolmen isä
Erittäin paljon vaikuttaa myös kotona saatu kasvatus miten lapset reagoi asioihin ja jaksaa juhlissa...
Vierailija kirjoitti:
En kyllä menisi sellaisiin häihin. Kova ja kylmä tunnelma
Pysy poissa. Mitä mäiskytät.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni on aivan sama millaiset häät pidätte.
Sen verran puolustan kuitenkin lapsia, että ainakin omat lapsemme ovat aina osanneet käyttäytyä hyvin kaikissa juhlissa. Jotenkin harmittaa, että nykyään kaikki lapset haukutaan huonokäytöksisiksi, vaikka oikeasti heitä on vain pieni prosenttiosuus ikäluokasta.
Kerropa mitä ne lapset siellä tekee satojen aikuisten seassa. Ituukko ne vaan kiltisti monia tunteja vai jokseenkin ne turhautuneena ympäriinsä sä... Mitä???? Omiin häihin näin ollen tulisi n. 50 eri ikäistä lasta..joten ei käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Häät ovat siirtymä aviopariksi, ja avioparin kuuluu lisääntyä ja tehdä lapsia. Se on avioliiton tarkoitus, simple as that. Siksi olisi hyvä, että hääjuhlassa on lapsia, tuore vihitty pari näkee, että tätä se tulevaisuus on. Lapsia.
Lasten tekemiseen ei avioliittoa tarvita. Avioliitto on lakitekninen sopimus, siihen ei liity velvoitetta lisääntyä.
Se on jännä kun tätä elämän perusasiaa pitää kerrata ääneen vielä v.2025 :o
Jos menen naimisiin pidän oikeuden kutsua juhliin haluamani ihmiset. Siihen ei vaikuta kukaan muu paitsi tulevan aviomiehni mielipide.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hääparin häistä tulee heidän toiveiden mukaiset, koska he myös lystin maksaa.
Välttelen kaikkia juhlia, jossa pieniä lapsia koska ne kiljuu, ne ovat tautipesiä kokoajan räkätautia, noroa tai jotain muuta. Ja sitten kun yrität keskustella henkilön kanssa, jolla lapsi mukana, ei siitä tule mitään, koska se muksu joko itkee tai vie huomion muualla tms.
Lapset aistii ikävät ihmiset ympärillään ja käyttäytyvät sen mukaisesti. T. Kolmen isä
Ai teillä kotonakin? Huh, tuosta voi saada käsityksen, että olette päivittäin jotenkin pelottavia.
Todennäköisesti sun kasvatusperiaatteet on irvokkaat, samoin lastesi käytös. On kutsujien asia, keitä kutsuvat, eikä sinun ole pakko mennä jos mielesi siitä pahoitat.
Ei minunkaan hääjuhlassani ollut lapsia. Kutsuttiin vain kaikkein lähimmät sukulaiset.
Kertoo aika paljon ap:stä, ettei hänen kakaroitaan ole kutsuttu :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hääparin häistä tulee heidän toiveiden mukaiset, koska he myös lystin maksaa.
Välttelen kaikkia juhlia, jossa pieniä lapsia koska ne kiljuu, ne ovat tautipesiä kokoajan räkätautia, noroa tai jotain muuta. Ja sitten kun yrität keskustella henkilön kanssa, jolla lapsi mukana, ei siitä tule mitään, koska se muksu joko itkee tai vie huomion muualla tms.
Lapset aistii ikävät ihmiset ympärillään ja käyttäytyvät sen mukaisesti. T. Kolmen isä
Lapset matkivat vanhempiensa käytöstä. Mikään oppimismuoto ei ole yhtä tehokas kuin mallioppiminen, jota vauvat harrastavat syntymästään saakka ja enitenhän he ovat vanhempiensa seurassa. Kopioivat kaiken, myös asenteet ja tunnetaidot (niiden puutteen).
Vierailija kirjoitti:
Onneksi jokainen saa pitää sellaiset häät kuin haluaa. Itseäni ei ainakaan yhtään kiinnosta ap:n mielipide - eikä kenenkään muunkaan kaltaisensa.
En usko että lähipiirissäni on yhtään tuollaista junttia kuin ap. On syynsä sille, ettei hänen lapsiaan ole kutsuttu ja että hänelle on vaikeaa saada niille hoitajaa. Ei kai pikku hirviöitä kukaan halua mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan itsekeskeisyyttä. Se vyöryy esiin joka suunnasta. Ei ole enää mitään yhteisöllisyyttä, talkoohenkeä. Ennen mentiin naimisiin perheen perustamistarkoituksessa, nyt pariskunnat haluavat päivän prinsessana ja rahaa häämatkatilille. En ihan tiedä onko vieraanakaan enää edes kivaa osallistua tuollaiseen. Katsomaan hääparin narsistista itsekorostusta.
Sullahan siinä näkyy olevan ongelmia yhteisöllisyydessä kun et tajua, että isäntäväki määrää säännöt ja yhteisö toimii niiden mukaan. Älä mene kun et osaa olla hirttämättömistä kakaroistasi erossa yhtä päivää.
Että mieli tekis mennä juomaan ilmaista viinaa mutta et saa kakaroillesi ilmaista hoitajaa, joten kitisyttää. Hei, kukaan ei varmaan pety jos et mene, ap. Sä kuulostat niin vittumaiselta ihmiseltä, että sut on kyllä pitkin hampain kutsuttu ihan vain jotta et vedä hernettä nenään.
Ja vedät silti. Joitain on mahdoton miellyttää. Teki niin tai näin, sulla on aina suupielet väärinpäin.
Kunpa childfree-häitä olisi enemmänkin Suomessa. Sitten voisi olla mielenkiintoa osallistua niihin useammin. Varsinkin jos kyseessä on kaksi vapaaehtoisesti lapsetonta, jotka hehkuvat elämää, rakkautta ja nuoruutta. =)
Meidän häissämme oli ihan hyväkäytöksisiä lapsia. Kaksi oikein hiljaista hissukkatyttöä, siskokset, kävelivät perässäni ja nostelivat hääpukuni helmaa niin että takamukseni vilkkui. Olisin toivonut, että vanhempansa olisivat hakeneet heidän pöytään luokseen.