Tilastokeskus: "työllisten määrä pysynyt ennallaan" - keitä ne uudet työttömät ovat?
Työttömien määrä kyllä kasvanut mutta toisaalta työllisten ja siten myös työpaikkojen määrä pysynyt ennallaan verrattuna viimevuotiseen Tilastokeskuksen hiljattain julkaiseman raportin mukaan.
Herääkin kysyys, kun suomalaisten ikäluokat vain pienenee ja työpaikkoja edelleen yhtä paljon, keitä ne uudet työttömät ovat? Eläkkeelle kuitenkin siirtyy enemmän suomalaisia kuin mitä tulee työmarkkinoille.
Kommentit (50)
Jaa-a, enpä kyllä millään keksi ketä ne voisi olla
Persut on ainakin ihan vanhoja työttömiä. Eikä työllisty vaikka mikä suhdanne olisi, koska kukaan ei palkkaa hampaattomia, kouluja käymättömiä juoppoja ukkoja, jotka asuu jossain peräkylillä ja elää pontikankeitolla, sen juomisella ja mökkimurroilla; salametsästystä tietenkin unohtamatta.
Työttömien määrä kasvaa joka kesä kun opiskelijat valmistuvat työttömiksi ja ilmoittautuvat työnhakijoiksi. Eikö tämäkään ole persuille ennestään tuttua?
VAstavalmistuneilla harvoin on työpaikkaa odottamassa, mutta työllistyvät kyllä sangen nopeasti verrattuna pelkän peruskoulun käyneisiin persuihin, jotka jonottaa vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Kovasti vasemmalta yritetään maalata kuvaa työttömyyden lisääntymisestä, mutta siitä oikeasta syystä halutaan olla hiljaa.
Työttömyys jonkun verran lisääntynyt, mutta syystä halutaan olla hiljaa. Työpaikkoja kun yhtä paljon ja työikäisen kantaväestön määrä pienenee, hmmm...
Suomalainen heitetään ulos ja palkataan kaksi halpatyöläistä tilalle.
Kannattaa tarkistaa työllisten määrän määritelmä.
2) Työllinen on henkilö, joka on tutkimusviikolla tehnyt työtä vähintään tunnin palkkaa tai yrittäjätuloa saadakseen tai on työskennellyt palkatta perheenjäsenen omistamassa yrityksessä tai maatilalla. Myös tutkimusviikolla työstä tilapäisesti poissa ollut henkilö lasketaan työlliseksi, jos poissaolon syy on äitiys- tai isyysvapaa, vanhempainvapaa, oma sairaus, loma tai työaikajärjestely tai jos poissaolo työstä muun syyn vuoksi kestää enintään 3 kuukautta.
1) Työlliseen työvoimaan luetaan kaikki 18-74 -vuotiaat henkilöt, jotka vuoden viimeisellä viikolla olivat ansiotyössä eivätkä olleet työttömänä työnhakijana KEHA-keskuksen työnhakijarekisterissä tai suorittamassa varusmies- tai siviilipalvelua. Tieto työllisyydestä perustuu tulorekisterin ja veroviranomaisten tietoihin.
Yrittäjälle esim. kauppiaalle on palkkauskustannusten vuoksi taloudellisempaa palkata osa-aikaisia työntekijöitä ja vähemmän kokopäiväisiä työntekijöitä. Yhä useampi yrittäjä tarjoaa vain osa-aikaista työtä tai ottaa työntekijän vuokratyönantajalta, jolloin se tunnin töitä paiskinut työtön on tilastoissa työllinen.
Perheenyhdistämislaki, edelliseltä hallitukselta...
Ex-hallituksen perheenyhdistäminen...
Tänne ei tullut ketään v. 2019-2023, poislukien ukrainalaisia, jotka on kyllä toissä ja varmaan mielestäsi oikeaa väriä ja sukupuoltakin :D
Persujen kahdelle kaudelle on osuneet (outoa???) maahanmuuttoennätykset. Ensin kutsuitte ne asumaan omaan kotiinne v. 2015, sitten kutsuitte ne tekosyyksi itärajan sulkemiselle 2023. Taisi olla kummallakin kerralla PS:n ja Venäjän yhteinen diili.