Pelkään uusiin ihmisiin tutustumista

Olen yrittänyt tätä pelkoa poistaa siedättämällä itseäni olemalla ihmisten joukossa ja yrittänyt jotain muutakin sanoa kuin kiitos jne. kaupan kassalla jos ei ole ketään takana. Jotain pientä juttelua mutta ilman että häiritsisi toista.

Ei vaan meinaa saada arkuutta ja kömpelyyttä pois harjoittelulla mutta siinäkin se että ei ole mahdollista käydä jatkuvasti jossain ihmisten ilmoilla harjoittelemassa. ap

Mulla olllut tuo sama. Mutta sitten kun lopulta voitin pelot, ehkä jossain 35-40 iässä, niin jouduin vaan toteamaan, että ihmiset ei silti pidä minusta. Olen jollain määrittelemättömällä tavalla erilainen. Enää viisikymppisenä en sitä sure, olen tottunut olemaan yksin enkä oikeastaan enää ketään kaipaakaan. Mutta onhan se aika tylsää syntyä sellaiseksi, joka ei sovi laumaan, lapsena ja nuorena varsinkin oli kovaa kun aina päätyi kiusatuksi.

Vierailija kirjoitti:

Mulla olllut tuo sama. Mutta sitten kun lopulta voitin pelot, ehkä jossain 35-40 iässä, niin jouduin vaan toteamaan, että ihmiset ei silti pidä minusta. Olen jollain määrittelemättömällä tavalla erilainen. Enää viisikymppisenä en sitä sure, olen tottunut olemaan yksin enkä oikeastaan enää ketään kaipaakaan. Mutta onhan se aika tylsää syntyä sellaiseksi, joka ei sovi laumaan, lapsena ja nuorena varsinkin oli kovaa kun aina päätyi kiusatuksi.

Itsellä on ihmisen kaipuu mutta ei sellainen että pitäisi päästä ihmismassaan pyörimään, siinä ahdistuu. Itseä kiusattiin nuorena tietyistä syistä ja olen myös erilainen. Olisi kiva löytää samankaltainen ihminen jonka kanssa viettää aikaa ym. ap

Aikuisena ei tarvitse enää pelätä sitä vaaraa, että kehenkään uuteen ihmiseen joutuisi tutustumaan oikeasti. Aikuisen pitäisi oikeastaan jo olla siinä määrin itseytynyt, ettei oma hyvinvointi riipu muista ihmisistä. Täytyy vain osata päättää, ovatko pinnalliset ihmissuhteet vaivansa arvoisia, mutta mitään odotuksia niihin on turha ladata.

Niin, tätä taitaa olla meillä monella. En ystävysty kehenkään tai oikeammin, he ehkä eivät halua ystävystyä minuun. Ehkäpä lisäksi annan signaalia etten halua lähestymistä. En tiedä kumpi. Olen suorasanainen ja räväkkä mutta myös hiljaisempi ja analyyttinen välillä. Vaihtelua on. En voi aloittaa harrastusta koska en osaa mitään ja mokaan kuitenkin. En voi mennä yksin ravintolaan, en löytäisi edes vapaata jakkaraa itselleni. Epävarmuus näkyy ja se houkuttelee kaikenlaisia hyväksikäyttäjiä. Se on nähty. Joten en mene minnekään. Kirjastossa uskallan nopeasti käydä ja kaikki voimat menevät siihen että esitän rentoa ja normaalia vaikka oikeasti meinaan oksentaa jännistyksestä. Mieshaaveet olen torpannut edellisen narsusuhteen jäljiltä. En koe että kelpaisin enää kenellekään, ulkonäkö ja ihan kaikki itsessäni on mielestäni niin surkeaa etten uskaltaisi lähteä treffeille ollenkaan. Näin elämä soljuu silmien ohi ja muut elävät sitä, minä vain katson muiden elämistä mutta olen jo pystyyn kuollut kun en uskalla mitään yksin. Surettaa. 

"Näin elämä soljuu silmien ohi ja muut elävät sitä, minä vain katson muiden elämistä..."

Niinpä - ja todellisuudessa usein niillä muilla olisi touhottamisissaan paljon enemmän aihetta itsekritiikkiin kuin niillä, jotka ajattelevat ja kokevat samalla tavalla kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, tätä taitaa olla meillä monella. En ystävysty kehenkään tai oikeammin, he ehkä eivät halua ystävystyä minuun. Ehkäpä lisäksi annan signaalia etten halua lähestymistä. En tiedä kumpi. Olen suorasanainen ja räväkkä mutta myös hiljaisempi ja analyyttinen välillä. Vaihtelua on. En voi aloittaa harrastusta koska en osaa mitään ja mokaan kuitenkin. En voi mennä yksin ravintolaan, en löytäisi edes vapaata jakkaraa itselleni. Epävarmuus näkyy ja se houkuttelee kaikenlaisia hyväksikäyttäjiä. Se on nähty. Joten en mene minnekään. Kirjastossa uskallan nopeasti käydä ja kaikki voimat menevät siihen että esitän rentoa ja normaalia vaikka oikeasti meinaan oksentaa jännistyksestä. Mieshaaveet olen torpannut edellisen narsusuhteen jäljiltä. En koe että kelpaisin enää kenellekään, ulkonäkö ja ihan kaikki itsessäni on mielestäni niin surkeaa etten uskaltaisi lähteä treffeille ollenkaan. Näin elämä soljuu silmien ohi ja muut elävät sit

Varmaan itsellänikin ollut sitä ettei minuun ole haluttu ystävystyä. Minua hyvin vähän kutsuttiin mihinkään tai jos joskus kysyttiin niin arkana en uskaltanut. Näin siis nuorempana. Nykyään ihmisillä on vakiintuneet kaveriporukat että uudet ihmiset koetaan vaivaksi. Lisäksi monet ihmiset ovat täysin erilaisessa elämäntilanteessa kuin itse esim. perhe-elämä.

Itse olen todella huono tulkitsemaan yhtään mitä signaaleja muut antaa et pelkää lähestyä kun ei osaa lukea ihmisiä kunnolla. Monesti sanotaan ettei siinä menetä mitään jos lähestyy mutta tämä kai tarkoitettu normaaleille ihmisille jotka osaa lukea toisia ja tilannetta, itsellä huono tilannetaju ja ihmisten lukeminen.

Itsellä ollut jo vuosia tuo tunne että elämä valuu vaan ohi ja muut elää kun itse vaan katsoo vierestä. ap

Minulla samankaltaista ongelmaa. Lapsena asuin pienellä kylällä ja kaikki tavallaan tunsivat toisensa eli kavereita oli koulussa. Olin todella arka lapsi ja harvoin vapaa-aikana minua pyydettiin mihinkään. Tuntuu, että lapsuudessa kun kavereita oli automaattisesti en sitten ujoudeltani ikinä osannut tutustua uusiin ihmisiin, kun yhtäkkiä lukiossa en kavereita saanutkan. Nyt aikuisiällä ihmisiin tutustuminen on todella hankalaa. Kuten joku aiemmin sanoi, minustakin tuntuu että karkoitan ihmiset ympäriltäni eikä minuun haluta tutustua ja välillä tuntuu, että olen niin erilainen kuin muut ja ei vain löydy yhteistä säveltä. Joidenkin ihmisten kanssa synkkaa paremmin ja olen opiskeluajoilta jopa puolison itselleni löytänyt. Hänen kavereihin taas en ole onnistunut tutustumaan, osittain siksi etten aina uskalla lähteä, mutta vaikka välillä lähdenkin kekkereihin niin oloni jää hyvin helposti ulkopuoliseksi. 

Sinulle AP haluan sanoa sen, että tuo on hyvä taktiikka yrittää jutella aina edes vähän vaikka kaupan kassalla tai muualla missä tuleekaan kontaktia (vieraisiin) ihmisiin. Niin minäkin olen harjoitellut ja välillä harjoittelen edelleen. Minulla on semmoinen kumma ominaisuus, että tuiki tuntemattomalle voi olla jopa helpompi jutella small talkia kuin jollekkin tutulle. Tuntemattomat ihmiset ovat hyviä harjoitteluun, koska harvemmin kukaan muistaa kadulla kohtaamiaan ihmisiä enää sen hetken jälkeen. Kannattaa myös hyväksyä se, että me ihmiset ollaan erilaisia. Toiset on sosiaalisempia ja toiset kuten minä ja sinä ollaan jotenkin vähemmän sosiaalisia. Siinä ei ole mitään väärää! Ja jos tulee huonoja hetkiä ja epävarmuutta itsensä suhteen, sitä ei pidä pelästyä. Minulla on tapana toitottaa itselleni, että joka päivä on hyvä päivä yrittää uusiksi - oli kyse sitten ihmisten kanssa seurustelusta tai vaikka uudesta kiinnostavasta urheilulajista. Itsetuntoa voi kehittää tekemällä itselleen mieluisia asioita, panostamalla vaikka omiin mieluisiin harrastuksiin. Kun saat onnistumisen kokemuksia jossain, se jo kehittää omaa itsetuntoa ja hyvällä mielellä saattaa yllättäen juttukin luistaa paremmin. Tsemppiä!