Kerrotteko aina muulle perheelle, jos lähdette kotoa?
Jos asutte puolison tai muun perheen kanssa, kerrotteko aina heille, että minne olette menossa, jos lähdette jonnekin kotoa?
En tarkoita mitään yksityiskohtaista raportointia, vaan sellaista, että huikkaatte tai jätätte viestin, että lähdin kävelylle, menin kauppaan, lähdin asioille, tulen illemmalla.
En ajattele, että minun pitäisi koko ajan tietää, missä muut perheenjäsenet ovat, mutta silti pidän jotenkin outona sitä, että puolisoni yhtäkkiä vaan lähtee jonnekin, ei mainitse siitä etukäteen mitään, ei sano lähtiessään mitään eikä jätä mitään viestiä. Nytkin huomasin joskus kolme tuntia sitten, että hän lähti jonnekin autollamme (teen kotona etätöitä). Hän ei maininnut etukäteen mistään suunnitelmista, ei ollut jättänyt viestiä eikä ole laittanut tekstiviestiä. Eikä se ole mitenkään poikkeuksellista toimintaa häneltä.
Itse olen oppinut sellaiset tavat, että kerron etukäteen, koska minulla on työmatkoja, milloin olen suunnitellut meneväni jonnekin. Minusta tuntuisi tosi omituiselta lähteä minnekään, jos en mainitsisi kotona jollekin, että lähden tästä kauppaan tai kahvilaan.
Kommentit (23)
Kyllä todellakin pitää kertoa! No ehkä jos mies olisi autotallissa korjaamassa jotain ja kävisi pikaisesti ostamassa jotain ruuveja, niin ei sitä välttämättä tarvitse erikseen tulla sanomaan. Siinäkin on ehkä se lähtötilanne, että hän on kuitenkin kertonut tekevänsä hommia ja ilmoittaa sitten, kun on valmis.
En laita erikseen lähdin töihin viestiä jos lähden aamulla ennen heräämistä. Voi sitten hyvällä omalla tunnolla vaikka lähteä kaljalle jos siltä tuntuu kun ei ole luvannut kellekään mitään