Miten toimia kadulta löytyneen rahasumman kanssa?
Jos mies löytää kadulta miljoonan, hänen tulisi ensisijaisesti yrittää selvittää, kuka rahat on kadottanut ja palauttaa ne omistajalleen. Jos omistajaa ei löydy, rahat on luovutettava poliisille löytötavaran käsittelyä varten. Miljoonan löytäminen on poikkeuksellisen suuri summa, ja sen ilmoittaminen viranomaisille on oikea ja lainmukainen menettely.
Jos rahat on löydetty esimerkiksi pankkiautomaatin läheltä, voi olla mahdollista, että ne ovat jonkun pankin sisällä. Tällöin voi yrittää selvittää pankista, onko heillä tiedossa, että rahaa on kadonnut.
Löytötavaran käsittelyssä Suomessa on olemassa selkeät ohjeet. Löytäjän on ilmoitettava löydöstä poliisille tai muulle taholle, jonka hallussa omaisuus on ollut. Poliisi yrittää selvittää kadottajaa ja antaa löytötavaran säilytykseen. Jos kadottajaa ei löydy määräajan kuluessa, löytäjä voi saada omaisuuden itselleen. Jos löytö on arvokas, kuten tässä tapauksessa miljoona euroa, sen käsittely on erityisen tarkkaa.
Löytötavarasta on aina ilmoitettava, ja sen käsittelyyn on oltava yhteydessä viranomaisiin. On tärkeää toimia lainmukaisesti ja rehellisesti, vaikka kyseessä olisikin suuri omaisuus.
Kommentit (28)
Multa on kadonnut rahaa, useita seteleitä, tuntomerkit:
Vitosen seteli, siinä isolla numero 5
Kympin seteli, siinä numerot 1 ja 0
Kaksikymppinen, kakkonen ja nolla
Viisikymppinen, vitonen ja nolla
Satanen, siinä taas ykkönen ja kaksi nollaa
Kahden sadan seteli, kakkonen ja kaksi nollaa
Ja lisäksi 500€ seteli, jonka tunnistaa vitosesta ja kahdesta nollasta.
Palauttavaa minulle tai poliisille, noidan tuntomerkkejä vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan löysin Nordean pankkikortin.
Jonotin konttoriin 45min, täyttelin lippulapppuja ja tunnin kohdalla pääsin pois. Tiskillä multa tivattiin, olenko väärinkäyttänyt löytämääni korttia.
Korvaukseksi sain tästä muistaakseni 2,7€ löytöpalkkion. Laitoin siitä palautetta että aika paska korvaus näin työlästä hommasta, lähettivät mulle sitten mainoskynän siihen kylkeen.
Siitä opin, etten palauttele enää yhtään mitään.
Jeps. Näissä kannattaa vaan napata kortti kyytiin ja pudottaa se jonnekin kaupan tai vaikka sinne pankin lattialle.
Auttamisesta ei saisi tehdä auttajalle haitallista.
Vierailija kirjoitti:
Multa on kadonnut rahaa, useita seteleitä, tuntomerkit:
Vitosen seteli, siinä isolla numero 5
Kympin seteli, siinä numerot 1 ja 0
Kaksikymppinen, kakkonen ja nolla
Viisikymppinen, vitonen ja nolla
Satanen, siinä taas ykkönen ja kaksi nollaa
Kahden sadan seteli, kakkonen ja kaksi nollaa
Ja lisäksi 500€ seteli, jonka tunnistaa vitosesta ja kahdesta nollasta.
Palauttavaa minulle tai poliisille, noidan tuntomerkkejä vastaan.
Luuta, huivi, musta kaapu?
Kantsii viedä kiltisti poliisille. Ne voi olla jonkun "bisnesmiehen" rahoja, ja ei ole kiva jos Igor ja Sergei tulevat kotiovelle kyselemään niiden perään, kun niissähän voi olla jonkinlainen seurantalaite vaikka.
Tosiaan suomen laissa on kielletty kaikki "onnenkantamoinen" eli omaisuuden löytäminen ja myös "perusteeton etu". Käytännössä täällä voi tehdä rahaa ja omaisuutta vain orjuudella tai vastaanottamalla lahjoja. Yksi alistamisen ja orjuuttamisen muoto: et saa käyttää luonnollisia kykyjäsi vaan sinun on myytävä persettäsi herroille elääksesi.