Eikö se ole lapsille raskasta, jos vanhemman kumppani vaihtuu jatkuvasti?

Elämä on joskus raskasta, se vaan pitää teininkin hyväksyä.

Up

Ei kannata jokaista uutta kumppania lapsille esitellä

On se. Omassa lapsuudessani yhdellä luokkakaverille oli yh-äiti ja äidillä vaihtuvia miesystäviä. Tämä kaveri oli usein meillä yötä kun ei tykännyt äitinsä miesystävistä. Jotenkin se perhe-elämä oli todella levotonta, vaikka sivusta seurasin. Äiti meni uusiin naimisiinkin, sai lapsia, erosi taas. Luokkakaverilleni oli useita sisaruspuolia ja sitten kuviot mutkistuvat kun nämä miehet menivät uudelleen naimisiin ja saivat lapsia. Itse en olisi kestänyt tuota. 

Ennustan, että tässä keskustelussa tulee olemaan niin, että äidin kumppani saa vaihtua vaikka päivittäin ja se ei ole haitallista vaan suorastaan voimaannuttavaa. Mutta jos miehellä on useampia naisia, niin lapset traumatisoituvat ja on otettava huostaan.

Teemu Keskisarjalle on raskasta, että joutuu maksamaan 7000 brutolla kolmen lapsen opintolainat. Teme ei tätä tajunnut kiimoissaan ilman kondomia.

Tottakai se on lapsille haitallista, jos ne vaihtuu usein. Ja vielä asuu lasten kanssa saman katon alla. 

Kukaan?

Vierailija kirjoitti:

Ennustan, että tässä keskustelussa tulee olemaan niin, että äidin kumppani saa vaihtua vaikka päivittäin ja se ei ole haitallista vaan suorastaan voimaannuttavaa. Mutta jos miehellä on useampia naisia, niin lapset traumatisoituvat ja on otettava huostaan.

Haha!

Parempi olisi, että ei muuteta yhteen uuden kumppanin kanssa kun kotona vielä asuu lapsi. Varsinkaan jos ei ole aikeissa hankkia yhteisiä lapsia.

?

Ja sitten, kun ne miesystävät käy vielä teini-ikäisten tyttärien kimppuun ja äidit ovat mustasukkaisia. Isäni kuoleman jälkeen koti muuttui suorastaan bordelliksi. Yökaudet ryyppäämistä, huumeita ja vieraita miehiä. Aiti oli oikein iloinen leski. Isä jätti huomattavan perinnön ja jakajia riitti. Se oli meidän lasten helvetti.

Miksi sinusta ap kumppani = avo- tai aviopuoliso?

On aivan eri asiavain seurustella

Kyllä se oli raskasta kun omassa kodissa on aina joku random. Olen päättänyt, että jos eroan joskus miehestäni, en aio esitellä yhtään miestä lapsilleni. Oli äidillä lopulta pidempikin avioliitto, mutta ihan yhtä inhottavaa oli asua perheen ulkopuolisen miehen kanssa, vaikka hän oli ihan ok tyyppi.

Luulis että olis raskasta lapsille. Siksi en ole ketään kotiin tuonutkaan vaan koti on minun ja lasten rauhan tyyssija. Panemiset hoidan muualla. Terv. Yh-isä

Mun tytär taisi olla noin 10-vuotias kun hän sanoi mulle että hänellä on aina suuri suru mun puolesta kun he ovat veljensä kanssa isällään ja minä olen kotona aivan yksin. Kun sitten tapasin nykyisen kumppanini, hän oli 14-vuotias ja todella onnellinen puolestani. 

Enkä todellakaan ole muuttamassa kumppanini kanssa yhteen ennen kuin lapseni ovat lähteneet maailmalle. Vastustan vain tuota ajatusta että lapset aina kärsisivät uuden kumppanin vuoksi. Joskus saattavat kärsiä siitä että sellaista ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten, kun ne miesystävät käy vielä teini-ikäisten tyttärien kimppuun ja äidit ovat mustasukkaisia. Isäni kuoleman jälkeen koti muuttui suorastaan bordelliksi. Yökaudet ryyppäämistä, huumeita ja vieraita miehiä. Aiti oli oikein iloinen leski. Isä jätti huomattavan perinnön ja jakajia riitti. Se oli meidän lasten helvetti.

Mulla sama kokemus paitsi ettei isäni jättänyt perintöä. Ja äiti ihmettelee, miksi me lapset emme pidä yhteyttä, vaikka hän yksinhuoltajana kasvatti meidät.

Up

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata jokaista uutta kumppania lapsille esitellä

Ei niin, se on todellakin raskasta lapselle, jos kotona majailee tasaiseen tahtiin vaihtuva äidin, tai isän uusi kumppani. Fiksu, vastuullinen vanhempi esittelee uuden kumppanin lapsilleen vasta, kun on tähän itse kunnolla tutustunut ja tietää, että auhteesta on tulosta vakava. Ei muuta jokaisen uuden tuttavuuden kanssa heti yhteen asumasn.

Vierailija kirjoitti:

Mun tytär taisi olla noin 10-vuotias kun hän sanoi mulle että hänellä on aina suuri suru mun puolesta kun he ovat veljensä kanssa isällään ja minä olen kotona aivan yksin. Kun sitten tapasin nykyisen kumppanini, hän oli 14-vuotias ja todella onnellinen puolestani. 

Enkä todellakaan ole muuttamassa kumppanini kanssa yhteen ennen kuin lapseni ovat lähteneet maailmalle. Vastustan vain tuota ajatusta että lapset aina kärsisivät uuden kumppanin vuoksi. Joskus saattavat kärsiä siitä että sellaista ei ole. 

Tässä on yks hyvä pointti. Ei se aina ole niin, että kumppani vaihtuu jatkuvasti ja kaikkien kanssa asutaan, tai sitten toinen ääripää, että niin kauan kuin lapset asuu kotona, ei ole ketään. Joku tuollakin ajatuksella sädekehäänsä tässäkin keskustelussa näytti kiillottavan. Ihan kuin se olisi lapsille jotenkin tervettä mallia, että vanhempi uhraa heidän vuokseen elämänsä ja mitään muuta ei ole. Itse olen huomannut senkin, että loppujen lopuksi lapset, varsinkin teinit, ei ole vanhempansa asioista ollenkaan niin kiinnostuneita mitä me vanhemmat kuvitellaan. Kyllä niillä riittää omissa ihmissuhteissa ja kavereissa miettimistä. Ei niitä kiinnosta käykö äiti kahvilla tai kävelyllä jonkun tutun kanssa, ja että millainen se heidän suhde on. Ja vaikka kiinnostaisi niin ihan normaalin elämän mallia sekin on, että tutustuu ihmisiin.