Kuuluuko kutsujan maksaa molempien kulut ensitreffeillä?
Mitä mieltä olette tai miten te olette toimineet:
Jos olette kutsuneet jonkun henkilön ensitreffeille esim. Lounaalle tai vaikka keilaamaan jne, niin kuuluuko kutsujan maksaa vai maksaako kumpikin vain omat safkat/liput?
Mun mielestä kumpikin voisi maksaa vain omat kulut, mutta olen treffikumppaneilta (miehiltä) kuullut erilaisia mielipiteitä.
Kerran eräs mies tuli minua tapaamaan 2h ajomatkan päästä, kun hän itse halusi tulla tapaamaan minua. Lupasin jo viestittelyvaiheessa Tinderissä, että mä voin tarjota hänelle brunssin ravintolassa (hinta oli 34€/hlö). Mä ajattelin, että hän kohteliaasti kieltäytyisi ja sanoisi, että hän voi kyllä maksaa omansa ja/tai jopa tarjoutua tarjoamaan minulle brunssin. Sen sijaan hän suostui tähän ja niin vain minä sitten maksoin molempien brunssin. Mun mielestä oikeasti 34€ hintaisen aterian tarjoaminen tuntemattomalle ihmiselle on aika kallista... Ja tämäkin mies oli hyvässä isopalkkaisessa työssä yliopistolla.
Sitten kerran kävin illallisella Rossossa myös ihan hyvässä ammatissa työskentelevän 5-kymppisen miehen kanssa ja kun minä kysyin häneltä, että saanko mä tarjota hänelle, loksahti hänellä leuka auki ja pasmat menivät ihan sekaisin. Sanoin, että mä vaan ajattelin, kun mä olin hänet tänne kutsunut, niin mä voin tarjota. Siihen hän vastasi, että ei todellakaan tarvitse tarjota.
Mainittakoon, että tuo ensin mainittu mies olisi halunnut tavata minua uudelleen, jälkimmäinen ei halunnut.
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Kuinka tyhmä ap voi olla? Vai oliko provo?
Mitä tarkoitat?
Ei ole Provo vaan ihan tosissani kysyn.
Olisi hieman ihmeellistä jos nainen maksaisi ensi treffit. Vapaita miehiähän on maailmassa pilvin pimein. Tosin ehkä Suomessa asuvat siirtolaismiehet halusisivat naisen maksavan.
No älä nyt hyvänen aika tarjoudu maksamaan, jos et niin halua tehdä! Tai ehkä kyseessä on joku testi sinulta...?
Vierailija kirjoitti:
Noh. Miehena minun mielestani mies tarjoaa. Joskus ihan nuorena ei ollut rahaa jaettiin kustannuksia pienista asioista, mutta aikuisena jos on varaa tarjota kuuluu tarjota.
Ja ekat treffit pitaisi riittaa kahvi / kavely, ettei nyt tunnu silta, että jonkun ilmaisen lounaan perassa kumpikaan hyppii...
Kalibroin anteliaisuuden siihen, että onko nainen sellainen etta olettaa jotain saavansa, jos ei oleta niin sitten tarjoamisessa on ilahduttamis arvoa.
Onko sinulla ä kirjain hukassa? Löytyi kahteen että sanaan, mutta muuten puuttuu. Ihan ystävällisesti kysyn, että miksi?
Ei viddu. Sinä uhriudut kun mies tulee tapaamaan sinua 2h ajomatkan päästä. Ajoitko sinä yhtäkään kilometriä?
Miehet ovat yleensä tarjonneet, vaikka joskus treffit olivat yhteinen idea. En ole pyytänyt tarjoamaan tai ottanut rahaa puheeksikaan. Tokille treffeille olen aina halutessani päässyt

Tuo on mun kokemuksen mukaan harvinaista, että mies haluaa tarjota. Mä olen käynyt ensitreffeillä 46 eri miehen kanssa ja ehkä 9-10 on halunnut tarjota minulle . Ollaan siis yleensä käyty syömässä joko lounaalla tai illalla
Vierailija kirjoitti:
Ei viddu. Sinä uhriudut kun mies tulee tapaamaan sinua 2h ajomatkan päästä. Ajoitko sinä yhtäkään kilometriä?
Itse se mies halusi tulla tapaamaan minua.
Ap
Jos mies haluaa tehdä vaikutuksen naiseen, niin kyllä hän tarjoaa ensitreffeillä riippumatta siitä, kumpi on kutsunut.
Sano vain sitä, mitä tarkoitat.
Ja tarkoita sitä, mitä sanot.
Eli älä tarjoudu maksamaan, jos et sitä tarkoita. Älä odota toiselta 'oikeaa' reaktiota tarjoukseesi. Petyt vain, kun toinen toimiikin toisin.
Mies maksaa ja jos mies ei kutsua tee niin hänellä ei ole housuja muutenkaan vaan hame joten suhde tällaiseen mieheen on AIVAN TURHA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Miehena minun mielestani mies tarjoaa. Joskus ihan nuorena ei ollut rahaa jaettiin kustannuksia pienista asioista, mutta aikuisena jos on varaa tarjota kuuluu tarjota.
Ja ekat treffit pitaisi riittaa kahvi / kavely, ettei nyt tunnu silta, että jonkun ilmaisen lounaan perassa kumpikaan hyppii...
Kalibroin anteliaisuuden siihen, että onko nainen sellainen etta olettaa jotain saavansa, jos ei oleta niin sitten tarjoamisessa on ilahduttamis arvoa.
Onko sinulla ä kirjain hukassa? Löytyi kahteen että sanaan, mutta muuten puuttuu. Ihan ystävällisesti kysyn, että miksi?
Arvaan. Vanhemman puoleinen it ammattilainen, joka on oppinut korvaamaan kirjoituksessa ääkköset muilla kirjaimilla.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kerran kun olin jo viestittelyvaiheessa sanonut, että mä voin tarjota treffikumppanille ravintolassa, niin mies on siitä oikein "innostunut" ja alkanut vihjaamaan , että no mennään sitten oikein hienoon fine dining -ravintolaa. Siitä minulle ehkä tuli jotenkin hyväksikäytetty fiilis...
Ap
Miksi tarjoudut tarjoamaan jos se ei ole alkujaankaan sinulle ok? Treffeille voi mennä muuallekin kuin ruokaravintolaan, ei sen tarvitse olla hinnakasta tai ylipäätänsä maksaa mitään.
No juurikin siksi, koska minä esitin treffikutsun ja halusin mennä ravintolaan syömään.
Ap572
No mikä on syysi sitten valittaa? Sovi, että kummatkin maksaa omat ruoat tai mene yksin sinne ravintolaan syömään ja treffaa mies jossain muualla. Karmea haloo muutaman kympin tähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh. Miehena minun mielestani mies tarjoaa. Joskus ihan nuorena ei ollut rahaa jaettiin kustannuksia pienista asioista, mutta aikuisena jos on varaa tarjota kuuluu tarjota.
Ja ekat treffit pitaisi riittaa kahvi / kavely, ettei nyt tunnu silta, että jonkun ilmaisen lounaan perassa kumpikaan hyppii...
Kalibroin anteliaisuuden siihen, että onko nainen sellainen etta olettaa jotain saavansa, jos ei oleta niin sitten tarjoamisessa on ilahduttamis arvoa.
Onko sinulla ä kirjain hukassa? Löytyi kahteen että sanaan, mutta muuten puuttuu. Ihan ystävällisesti kysyn, että miksi?
Osa palstailee ulkomailta eikä paikallisissa näppäimistöissä ole ääkkösiä eikä öökkösiä. Who cares? Hyvin sait sinäkin tekstistä selvää ilman pisteitäkin.
Kannattaa puhua asia etukäteen. Ja itse ehdottaisin että molemmat maksaa omansa.
Jeesus tota narkomaani huumemyyjä jengiä tuolla kaupungilla !!! Sika rypee rapakossa.