Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
yksi lapsi, ei enempää kiitos!
24.03.2007 |
Meillä on 1 v 8 kk poika. Kohtuullisen kiltti lapsi.. pientä uhmaa, mutta nukkumiset ja syömiset sujuvat yleensä ongelmitta. Olimme miehen kanssa yli kolmekymppisiä tämän esikoisen syntyessä (minä 30, mies 35). Minua suorastaa kauhistuttaa ajatus, että meille tulisi/olisi tulossa toinen lapsi. Kun tästä yhdestä selviää hengissä, niin hyvä. Suoraan sanottuna käymme päivät töissä lepäämässä, jotta illalla jaksetaan rakentaa torneja ja palapelejä... Onkohan se näin meille vanhempana vanhemmiksi tulleille jotenkin kova paikka menettää se kaavoihin kangistunut helppo elämä, jota on saanut viettää 5-6 vuotta ennen lapsen syntymää? (Palkka juoksee, saa tehdä mitä haluaa ja ennen kaikkea milloin haluaa.) Jos saisi esikoisen parikymppisenä, ei olisi vielä ns. tottunut ¿makeaan elämään¿ ja se olisi ehkä helpompaa.
Tässä vähän niinkuin pitkän pohdinnan jälkeen.... onko muita yli kolmekymppisiä, joille lapsen saanti on ottanut koville? Muita kenen tekisi mieli laittaa ¿piuhat poikki¿ yhden lapsen jälkeen (ei taida saada laittaa, mutta kuitenkin). Toisaalta olen sitä mieltä, että lapselle olisi mukavaa jos olisi sisarus kun meidät vanhemmat ¿aika jättää¿. Ei vaan voisi vähempää kiinnostaa. Ei ainakaan ennen kun nykyinen käy itse vessassa, osaa pukea itsensä ja ymmärtää asioita paremmin..
Kommentit (16)
lapsi sitä vaadi - ihan normaali elämä siivouksineen ja astianpesukoneen täyttöineen riittää ! Touhutkoon lisäksi itsekseen palikoilla jos haluaa !
Osallista lapsi normaalihommiin, niin saat tyytyväisen lapsen, jota ei tarvitse viihdyttää erikseen.
Huono omatunto töissäolosta saa helposti aikaan aikaan ns. ylikuumentuneen rakkauden tilanteen (Anna Wahlgren:Lapsikirja). Lapsia ei pitäisi eristää " lasten maailmaan" , vaan lasten tulisi saada olla hyödyllinen osa omaa perhettä (tunne siitä että toiset voivat huonommin ilman minua).
Sisarusta parempaa lahjaa et voi lapsellesi antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...En vaihtaisi poikaani mihinkään. En vain halua lisää lapsia, ja kysyin ajatteleeko joku toinen samoin..
varsinkaan jos ei tarvitse tapella syömisen kanssa ja valvoa öisin.
Miksi lasta tarvitsee jatkuvasti viihdyttää, niin paljon että äiti kokee palapelien tekemisen ja palikoilla rakentelun jo rankemmaksi kuin palkkatyön? Lapsi osaa leikkiä myös itsekseen, jos hänelle antaa mahdollisuuden oppia sitä.
Sinun ei missään nimessä kannata tehdä enempää lapsia, koska jo yksi tuntuu olevan liikaa.
Itse olen ollut joskus väsynyt, kun lapset olivat pienempiä, tai kun ovat samaan aikaan sairaana. Mutta koskaan en ole kokenut heidän kanssaan leikkimistä raskaana tai taakkana. Ja haluaisin vielä kolmannenkin lapsen. Olen 32-vuotias, joten ei se iästä ole kiinni, vaan asenteesta.
Meillä on yksi 5-vuotias lapsi, jota ei viihdytetä tms. Emme siis rakentele torneja tai leiki iltaisin. Lapsi on mukana meidän touhuissa tai leikkii itsekseen.
Olimme 3-kymppisiä lapsen syntyessä, ja vauva-aika oli todella raskasta minulle. Vauva alkoi nukkua 12-tuntisia öitä jo 6-viikkoisena, mutta olin silti aivan poikki.
Olen työssäni kaiket päivät lasten kanssa. Elämääni ei enää sovi tämän enempää lapsia, mihin tosiasiaan miehenikin on tyydyttävä.
Ymmärrän ap:n ajatuksia ihan täysin. Minusta on kiitettävää vastuunkantoa olla tekemättä lapsia, jos ei niitä halua/kaipaa.
samat tunteet koettu. Historia lähes idettinen kanssasi.
Lapsi oli puolitoistavuotias nukkuessaan ensimmäisen kokonaisen yön. Siihen asti olin puolikuollut ja ajatteli ettei ikinä enää.
Mutta entäs nyt, pojan ollessa pian 4 vee, kauhea vauvakuume päällä ja täällä yritän järkeillä sitä pois...Miehelle sopisi toinen lapsi vaikka heti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsen kasvatus on aina iso " projekti" , oli sitten lapsi ns. helppo tai ei. ja " tornien rakentaminen" oli nyt vain abstrakti käsite, onneksi joku osasi lukea rivien välistä :-)
Paitsi että yritämme nyt toista lasta, esikoinen reilut 3 vuotta. Rankkaa on ollut tämän yhdenkin kanssa, kai sitä oli tosiaan tottunu sinkkuelämään ja sit leppoisaan yhdessäoloon miehen kanssa. Lapsi vaatii ja vaatii huomiota koko ajan, en kerta kaikkiaan jaksa uudestaan ja uudestaan leikkiä samaa toistuvaa leikkiä. Harvoin leikkii yksin. Helpompaa on ku mennään ulos tai jos tosiaan on kotitöitä jota voi tehdä yhdessä, mut ku ollaan molemmat aikuiset aika mukavuuden haluisia ja haluttais monesti vaan istua ja katsoa tv:tä. Se ei onnistu, ellei katsota lastenohjelmia. Muuten esikoinen vaatii ja vaatii leikkimään kanssaan ja jos ei suostu niin alkaa itku. Ja näin on ollu jo aika kauan. Lapsi ei viihdy juurikaan yksin, muuta kuin tv:n ääressä. Eikä siinä voi kauaa istuttaa, tulee itelle syyllinen olo.
Kai mä olin ruusunpunaisesti aatellu että lapsi leikkii itsekseen ja mäkin voin tehdä jotain omaa siinä sivussa, esim. lukea lehtä. Nyt mä vaan käyn töissä ja lopun iltaa leikin lapsen kanssa ja sit ku lapsi nukkuu niin katson tv:tä ja luen sen lehden, jos jaksan.
Oon vaan olettanut että kaikilla on näin? Toinen lapsi ajatuksena väsyttää, mut haluan lapselleni sisaruksen.
Ja oikeesti, rakastan esikoistani ja osoitan sen hänelle päivittäin, mutta silti...en oikeesti jaksais leikkiä yhtä ja samaa leikkiä koko ajan. Pitääkö vanhempien leikkiä? Aika työltä se tuntuu tunti toisensa perään.
Ehkä tää nyt oli vähä karrikoitu viesti, mut suurelta osin totta kuitenkin. Meillä on oikeesti miehen kans jo vuorot, että kumpi nyt leikkii lapsen kanssa, että toinen saa olla yksin. Kaukana on ne ajat että yhdessä oltiin vaan miehen kans sylityksin yhdes. Parisuhde on kyl kärsiny melkoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei niitä lapsia oikeasti tarvitse koko aikaa palvella. Ja sisaruksesta on myös se hyöty, että myöhemmin leikkivät keskenään ja aikuiset saavat hieman omaa aikaa. No, tappelut sitten asia erikseen...
Näyttää kyllä vanhemmuus teillä tosiaankin olevan hukassa. Mitä oikein kuvittelitte lasta hankkiessanne, että se on hiljaa ja poissa jaloista?
Minä ainakin tunnen iloa lapsistani, saan heistä voimaa jaksaa eteenpäin. Mietin monesti että mitä jos minulla ei olisi näitä lapsiani, en saisi koskaan esim lapsenlapsia, kuka tulisi hautajaisiini yms...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityisesti uhmaa - ja sisaruksia käsittelevät osat !
juuri tuo mitä kuvailit, " meillä on miehen kanssa vuorot, että kumpi leikkii lapsen kanssa, että toinen saa olla rauhassa" . Meillä on aika samansuuntaista... Vaikka kuinka paljon lastani rakastankin, en jaksaisi kuunnella sitä kitinää, mikä syntyy kun esim. luen lehteä... Me miehen kanssa puuhastelemme jotain vuorotellen pojan kanssa (laitamme pyykkejä/astioita koneeseen, tai " rakennamme torneja" ), jotta saamme esim. vuorotellen syödä rauhassa.
Ja sinulle kahdeksan lapsen äiti - Nostan hattua - ihan oikeasti. En pystyisi samaan, loppuisi jo organisointikyvyt ja palaisi varmaan hermotkin.. Toisaalta kahdeksassa lapsessa on varmaankin jo seuraa toisilleen. Onneksi joku tasapainottaa Suomen syntyvyyslukuja :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ovat erilaisia. Mikä siinä on niin vaikeaa? Ei se tee huonoa vanhempaa jos ei halua kuin yhden lapsen. Todella, täällä on kyllä sellaisia superäitejä liikkeellä että hitaampia ihan hirvittää...
Eikö kukaan älyä että erilaisuus on rikkautta? On yhden, kahden, kolmen lapsen perheitä tai perheitä joissa on tusina lasta. tai ei yhtään. Mikään näistä ei tole toistaan huonompi.
Minä ymmärrän aivan täysin jos väsyy yhteenkin lapseen. Ihmiset ovat erilaisia ja haluavat elämältään eri asioita. SE EI TEE KENESTÄKÄÄN TOISTA HUONOMPAA niin että täällä pitäisi muiden alkaa vittuilemaan.
Tsemppiä ap.
Olin 32, kun sain lapseni. Ikinä ei minulla ole vielä vauvakuumetta ollut, vaan lapsi hankittiin " järkisyistä" , " koska niin kuuluu tehdä" . Lapsi on tietenkin rakas, enkä kadu, että yhden lapsen olen hankkinut, mutta toista ei takuulla tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mekin tehtiin lapsi 3-kymppisinä, koska se piti tehä.
Mutta yksi lapsi riittää. Haluan elämääni muutakin kuin lapsia.
Moni vissiin luulee, et me kärsitään lapsettomuudesta, ku ekaa lastaki muka tehtiin niin pitkään (lue: oltiin naimisissa 8 vuotta ilman lasta) eikä sisaruksia tule.
En ymmärrä vauvakuumeen ideaa. Jokainen tietää, kuinka väsyttävää on olla vauvan kanssa. Ei saa nukkua eikä levätä. Ja standarditkin on nykyään niin kovat: lapsi saa joka asiasta traumoja.
En tajua siis naisia, jotka kärsii vauvakuumeesta.
Rakastan omaa lastani yli kaiken, jos joku nyt sitä epäilee.
Vierailija:
Olin 32, kun sain lapseni. Ikinä ei minulla ole vielä vauvakuumetta ollut, vaan lapsi hankittiin " järkisyistä" , " koska niin kuuluu tehdä" . Lapsi on tietenkin rakas, enkä kadu, että yhden lapsen olen hankkinut, mutta toista ei takuulla tule.
Alue: Aihe vapaa
Voi että, osaatkohan olla edes tuolle yhdelle lapsellesi aikuinen?
kuullostaa ettet osaa, jos pikkuprinssin kanssa on niin raskasta iltaisin että äiti ja isä ihan väsyy tornien rakenteluun.
Perhe on yksikkö, jossa jokainen osapuoli sopeutuu muihin perheenjäseniin. Sinulla jäänyt sopeutuminen ja kypsyminen pahasti kesken, tuskinpa osaat opettaa sitä edelleen pojallesi.