Eronneet. Jos itse olette sen ero päätöksen tehneet, niin kuinka kauan
teillä se ero päätös kyti mielessänne ennen kun alkoitte tosi toimiin? Siis puhumaan asiasta tosissaan kumppanillenne ja ettei mitään enää ollut tehtävissä. Siis kuinka pitkään yksinään sitä mietitte?
Aika sekava kysymys mutta jospa ymmärrätte pointin.
Kommentit (3)
Pahentui vaan oikeastaan. Eli reilu vuosi meni, aiemminkin olisin lähtenyt mutten ollut saanut tarpeeksi rahaa kasaan. Rahan tarvitsin päästäkseni tarpeeksi kauas, exäni on tosi kamala.
Eron uskalsin ottaa viimein esille harkittuani tuosta noin vuodesta suunnilleen puolet. Sitten aloin järjestellä (raha) asioita ja surra, kun tuntui, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Riidat pahenivat ja henkinen väkivalta alkoi saada fyysisiä muotoja kun mies tunsi menettäneensä vallan. Onneksi tuo on enää nykyään kipeä muisto vuosia vuosia sitten:)
asiasta puhuttiin vielä kerran tai kaksi - lähinnä exä kyseli oonko tosissani - ja parin kuukauden päästä se muutti pois.
Ero oli meillä esillä usein ja sitä oltiin ainakin kerran aiemmin jo yritetty, silloinkin mun aloitteesta. Eli itse olin vakavissani eroa pohtinut jo muutaman vuoden.