Minkä takia en pysty menemään pariterapiaan itkemättä valtoimenaan?

Koska sä kasvat aikuiseksi. Luovut haaveistasi, joita se suhde ei ikinä toteuta.

Voimia.  Se helpottaa ajan mittaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki miehet pitäis tappaa

Parittelun jälkeen joko syödä niiden aivot tai kuohita ne.

Niin luonto tarkoitti. 

Jos siellä paikassa on muut itkeneet ja alat kanavoimaan sitä. Tai joku tilanne parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdalla aikanaan se, ettei mies tullut yhtään vastaan. Hän kuvitteli että pariterapia on paikka, jossa minulle taotaan järkeä päähän jatkaa liittoa ja ennen kaikkea se, ettei omaisuutta tarvitsisi jakaa. Hän jankutti siellä samoja asioita jotka ajoivat meidät erilleen, ei joustanut missään, itkin koska olin niin turhautunut. Mies ei reagoinut tähän mitenkään, katseli vaan toiseen suuntaan. Meillä oli kaksi terapeuttia tapaamisilla joita oli muutamia, kunnes terapeutit näkivät tilanteen toivottuuden ja kysyivät haluammeko jatkaa. Vastasin että ei, koska tilanne ei etene mitenkään. He tarjosivat minulle mahdollisuutta jatkaa yksin terapiaa, mutta en halunnut sitten kuitenkaan. Miehen mielestä minä pilasin terapiamme, hän olisi kuulemma halunnut jatkaa, mutta ei saanut suutaan auki tilanteessa jossa asiaa tiedusteltiin. 

Lisäksi mies haastoi terapeutteja aika aggressiivisesti ja kyseli terapeuteilta (naisia molemmat) miten he hoitavat kotona kotitöitä joihin minä en kuulemma pysty. Totuushan oli, että minä yksin olin vastuussa pyykkäyksestä, tiskeistä, ruoanlaitosta, siivouksesta, lasten asioiden hoidosta ja molemmat kävimme kokopäivätöissä. Mies käytti aikansa harrastellen. Eikä muuten vaihtanut autoon renkaitakaan, rengasliike hoiti asian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdalla aikanaan se, ettei mies tullut yhtään vastaan. Hän kuvitteli että pariterapia on paikka, jossa minulle taotaan järkeä päähän jatkaa liittoa ja ennen kaikkea se, ettei omaisuutta tarvitsisi jakaa. Hän jankutti siellä samoja asioita jotka ajoivat meidät erilleen, ei joustanut missään, itkin koska olin niin turhautunut. Mies ei reagoinut tähän mitenkään, katseli vaan toiseen suuntaan. Meillä oli kaksi terapeuttia tapaamisilla joita oli muutamia, kunnes terapeutit näkivät tilanteen toivottuuden ja kysyivät haluammeko jatkaa. Vastasin että ei, koska tilanne ei etene mitenkään. He tarjosivat minulle mahdollisuutta jatkaa yksin terapiaa, mutta en halunnut sitten kuitenkaan. Miehen mielestä minä pilasin terapiamme, hän olisi kuulemma halunnut jatkaa, mutta ei saanut suutaan auki tilanteessa jossa asiaa tiedusteltiin. 

Mies sitä mies tätä, vain hänessä vikaa

No kyllähän tuossa miehessä aika paljon vikaa näytti olleen. Jos olisin ollut tuo nainen, en olisi edes lähtenyt terapiaan tuollaisen moukan kanssa.

Suret toivon kuolemaa. Ei ole enää sitä tulevaisuutta, jonka varaan joskus laskit elämäsi. Luovut yhdestä mahdollisesta loppuelämästä.

Suret sitä, että jatkossa sinulla ei ole ihmistä, joka jakaa samat muistot. 

Et sinä miestä itke tai miehen perään. Itket itseäsi. 

Suosittelen tunteiden kirjoittamista päiväkirjaan tai kirjeitä joita et lähetä. Voimia, ensimmäinen vuosi menee selviämiseen, toinen vuosi on vaikein kun alkaa tajuta asioita. Sitten helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Suret toivon kuolemaa. Ei ole enää sitä tulevaisuutta, jonka varaan joskus laskit elämäsi. Luovut yhdestä mahdollisesta loppuelämästä.

Suret sitä, että jatkossa sinulla ei ole ihmistä, joka jakaa samat muistot. 

Et sinä miestä itke tai miehen perään. Itket itseäsi. 

Suosittelen tunteiden kirjoittamista päiväkirjaan tai kirjeitä joita et lähetä. Voimia, ensimmäinen vuosi menee selviämiseen, toinen vuosi on vaikein kun alkaa tajuta asioita. Sitten helpottaa.

Kiitos kauniista viestistä, se sai ihan herkistymään. AP

Up