Mihin asiaasi anoppila tai omat vanhempasi puuttuvat eniten? Gallup!

Anoppi ei juuri puutu, neuvoo tarvittaessa. Oma äiti

sen sijaan puuttuu kaikkeen ja aina.

Anoppia saa olla jatkuvasti kehottelemassa syömään ja liikkumaan enemmän - hän kuihtuu käsiin. Ja isääni patistelen lääkäriin, hänellä on ihan selvä yleistynyt ahdistushäiriö, saa kamalat pultit pikkuasioista.

sulkkista kaksin. Mielestäni tämä on ihan ok " puuttumista" , sillä mies on alkanut " pötäköityä" .

mmat; )

Vierailija:

Meillä anoppia harmittaa tuhlaus ostaa ruokakaupasta aina muovipussi ostoksille. Hän on tehnyt varmaan 5 ostoskassia, kun luulee että minulla on niistä pulaa ja siksi ostan muovikassin. Käytän ne roskapusseina ja anoppi ei usko etten voi pitää yhtä roskapussia ja käydä vain tyhjentämässä sitä taloyhtiön keräyspisteeseen.

Huomattavasti edullisempaa ostaa rullassa olevia roskapusseja ja käyttää kaupassa omaa kangaskassia.

Pitävät meitä liian tuhlaavaisina, kun emme hanki pian syntyvälle esikoisellemme kaikkia tarvikkeita + vaatteita kirpputorilta. Itse en ole oikein koskaan innostunut tuosta kirpparilla käynnistä.



Ovat myös valittaneet muutamasta etelänmatkastamme jotka olemme tehneet tässä parina kesänä (silloin olimme vielä lapseton pariskunta). Kyseessä oli halvat äkkilähdöt, mutta eivät silti voi ymmärtää miten viitsimme " tuhlata" rahojamme matkailuun kun meillä on asuntolaina maksettavana.



Me olemme molemmat vakituisissa töissä ja tulemme toimeen ihan ok, emmekä siis todellakaan tuhlaa rahaa vaan elämme ihan normaalisti, säästämme myös rahaa kokoajan. Itse en pidä yhtään tuosta että raha-asioihin puututaan, ne kun kuuluvat vaan meille.

Meillä anoppi ja appi tietävät aina kaiken paremmin, ettenkin kysymyksissä, että mitä _kannattaa_ tehdä. Meidän ei ehdottomasti kannata tehdä kesällä mitään turhia automatkoja kaukana asuvien minun sukulaisten luokse, mutta sen sijaan meidän ilman muuta kannattaa lähteä heidän kanssaan tapaamaan heidän sukulaisia, jos kerran haluamme kesällä matkustaa sukulaisiin....

joka hakee meiltä muovikasseja itselleen roskapusseiksi, kun ei raski ostaa. Kaupassa käydessään käyttää siis kesto-ostoskassia.

Samoin kommentoi usein meillä käydessään " olettepas te rikkaita,kun teillä on tuommoinen ja tuommoinenkin" jne. Minusta se on tosi veemäistä, itse olen köyhista oloista ja jos prkles on elämässä päässyt eteenpäin kai se jotenkin saa näkyä vaikka emme pröystäilekään?!

Maksimissaan tuhahdellaan ja jaa no nyt sitten et voinut tota olla enää ostamatta. Yleensä aina jotain että JA mitähän tuokin MAKSOI tai että voivoivoi tuollaseen tuhlasit rahasi. Anoppi " harrastaa" vanhojen esineden keräilyä ja kiertää pitkin Suomea " tekemässä näitä sijoitushankintoja" . En itse tiedä alasta, mutta eipä tiedä anoppikaan, joten tuollaisessa ostosmäärässä on pakko olla joku hätiköity virheostos. Esineet ovat myös välillä melko kalliita, useiden sadan euron löytöjä.

Omat vanhempani pitävät miestäni luuserina ja ovat pahoillaan kun minä joudun raatamaan.

lähinnä huolissaan siitä miten ehdin opiskella työn ohessa kun olen vastuussa perheestä rahallisesti.

paasaavat meijän rahan käytöstä.. anoppikin tuhahtelee kun sanon ostaneeni pojalle taas setin disneyn cars autoja.. toteaa että hei ei se tarvii enään yhtään lelua... no eipä tajuu että haluun juuri kyseisen sarjan kerätä kokonaan... ja sit anoppia ahistaa tulla meille kun joka nurkka ei kiillä puhtautta niinkuin hänellä... valitti eilenkin meidän pojan " beigen" värisistä rattaista kun ne on likaiset.. ei kai ymmärrä että vaikka on kuinka emmaljunga protex-kangasta niin kyllä siihenkin lika tarttuu.. se on lähes mahdotonta pitää näillä keleillä rattaat puhtaana... :(

Mutta pidän suuni kiinni, sillä heillä on oikeus elää kodissaan kuten tahtovat ja me olemme vain hyvin erilaisista kodeista, näkyy mm. siivouksessa, rahankäytössä, sopimusten pitämisessä jne.

anoppi yrittää päsmätä suurinpiirtein kaikkeen mahdolliseen, esim.:



-lasten vaatetukseen (lapsilla aina liian vähän/paljon/liian kireätä/väärän väristä jne. päällä),



-lasten sairauksiin (kuulema mun vika kun lapset kipeenä joskus,olen pukenut niille liian vähän vaatetta päällä ulos),



-pyykinpesuaineen valintaan (ostan vain LV:tä tai muuta hajustamatonta - tuhlausta!),



-pyykin kuivatukseen (kuivaan kuivausrummussa kaikki vaatteet kun kaksi perheessä kaksi allergista - pitäisi kuivattaa aina ulkona ja puistellla esim. koivun siitepölyt pois...)



-käyn liikaa lasten kanssa kaupassa (lapset pitäisi laittaa hoitoon ja käydä yksin kaupassa, käymme kaupassa kerran viikossa!)



-lapsia ei saisi laittaa minun vanhemmilleni hoitoon (ei ole suostunut sanomaan syytä ääneen, kaksi vanhempaa lastani ovat noin kerran kahdessa viikossa muutaman tunnin vanhemmillani kylässä vanhempieni pyynnöstä)



-teetätän miehelläni liikaa kotitöitä (mieheni ei tarvitse tehdä mitään kotona, teen päivällä kaiken ja mieheni saa silloin aikaa olla lasten kanssa iltaisin)



-lapsilla on liian vähän harrastuksia (esim. 3v pitäisi anopin mielestä viedä muskariin... Lapset kerhossa pari kertaa viikossa ja minulla ei ole autoa käytössä että heitä kauemmaksi lähtisin viemään muskareihin)



-asumme korvessa, lapsilla ei ole täällä kavereita (lähiseutu suorastaan kuhisee kavereita lapsillemme + kerhokaverit)



-koska asumme korvessa, ei täällä ole mitään kunnollista tekemistä lapsille, esim. leikkipuistoja (ihmeesti 3 ja 5v viihtyvät tosi hyvin esim. lähimetsässä ja kavereiden kanssa keksivät tekemistä moneksi tunniksi isolla pihallamme/kavereiden pihoilla)



Juu... tässä oli vain osa, sellaisia mitä nopeasti nyt keksin. Pärjäämme kyllä anopin kanssa muutaman tunnin ihan kivasti naamatusten, mutta jos olemme esim. mökillä pari päivää, alkaa mulla jossakin vaiheessa kihistä tuo kaikki päälle päsmääminen ja jatkuva arvostelu. Muutaman kerran olemme ottaneet yhteen railakkaasti, nykyään vältän pitempiä yhdessäoloaikoja ja puhumme vain joskus puhelimessa ja kyläilemme toistemme luona. Huokaus.

- olettepa rikkaita kun teillä taas uudet verhot (ikeasta hankitut halvat verhot, edelliset olivat ikkunassa monta vuotta)



- taasko lapsella on uusia leluja (leluja ei tosiaankaan paljon)



- onpas täällä likaista (meillä paljon tavaraa, mutta aina puhasta, äitini kotona aina likaiset lattiat ym. mutta tavarat säntillisesti paikoillaan)



- arvostelee aina ruokia, joita meillä syöään, koskaan ei ole kelvannut meillä syödä



Siinä vain muutama esimerkki..... :-/

pitää anopin koko ajan kommentoida rahajuttuja, on kuulemma liikaa leluja ja vaatteita ja mitään ei koskaan enää tartte ostaa. Raahaa kammottavia kirppisretkujaan meille ettei tarttisi ostaa uutta talvihaalaria. Ei ole tarpeeksi siistiä meillä ja lapsella on on aina jotain väärää lautasellaan/päällään...Ja hirmu huolissaan on että hemmotellaan lapsi. Ja toisen mummon hoidossa ei lapsi saisi olla. Ja mun raskauskilot oli ihan kamala nokkimisen aihe....Ja miehen pitää illalla saada ottaa nokkaunet ja miehen työn perässä pitää muuttaa...Mietin mitä teen oikein, en mitään varmaan anopin mielestä....

ts siitä, kun taas se ja se on pilaantunut kaappiin. (Jos pyydän, että se tuo 5 porkkanaa omalta maaltaan, se tuo niitä 30 ja valittaa, kun kaikkia ei saada syötyä.) On hysteerinen, jos jotakin safkaa pitää heittää pois.

Äitini ihanana ihmisenä taas kysyi, kun kerroin meille tulevan toisen lapsen, että mitäs te sillä teette, yksi olisi riittänyt. (Sen haaveissa oli 1, mutta meitä onkin 4.) Ei hemmetin muumio edes onnitellut, hokee vain, että mitä teette kahdella.

kummankaan vanhemmat ei koskaan ole tarjoutuneet lapsiamme hoitamaan tai ylipäänsä apuaan meille antamaan. Tämän seurauksena (no juu ja muutenkin toki) parisuhde oli aivan kuralla ja lopulta muutimme erilleen. Siinä vaiheessa alkoi kiinnostaa lastemme isovanhempia meidänkin asiat. Ilmeisesti avioeromme olisi ollut hirvittävä häpeä molempien suvuille (hahhah) ja meidän piti laittaa lapset itsemme edelle ja jatkaa avioliittoamme. Lopulta päädyimme tähän ratkaisuun itsekin, mutta vieläkin jäytää sisällä suunnaton harmitus siitä, että tämä on se ainoa asia, mihin on vaivauduttu puuttumaan.



Toki anoppi karsasti minun töihinmenoani, sillä lapset ovat olleet alle vuoden joutuessaan hoitoon, mutta siitä on jo aikaa. Samoin miehen keskeneräiset opinnot ja yleinen saamattomuus olivat omille vanhemmilleni yleinen pilkan aihe siihen asti, kunnes ilmoitin asumuserostamme. Sen jälkeen ei ole kuulunut poikkipuolista sanaa miehestäni...



Ylipäänsä usein tuntuu siltä, etten juurikaan haluaisi olla läheisemmissä tekemisissä kummankaan puolen vanhempien kanssa. Ja silti olemme paljonkin yhteydessä, kohteliaisuudesta.

Oma äiti puuttuu kaikkeen, tukkani leikkuunkin haluaisi määrätä. Anoppi lähinnä rahan käyttöön ja esim vanhan auton vaihdosta uudempaan tuli kamala saarna, itsellään heillä upouusi kallis auto ja meidän pitäs ajella vaan vanhalla jossa edes mitään turvajuttuja ole saati tilaa nyt kun vauva tulossa. Raha-asiat hoidetaan kyllä kunnolla, sen suhteen ei pitäs olla sanomista.

Minulle ei tule paljoa mieleen.



Appeni antaa välillä meille vanhoja tavaroita. Kun sitten joskus olemme antaneet jotain niistä eteenpäin, niin muistelee vieläkin, miten joku toinen hänen lapsistaan olisi ehkä halunnut sen. Enpä usko.



Oma äitni pyyhältää meille aivan yllättäen, tuo aina jumalattomasti ruokaa, ikään kuin olisimme valtava suuroperhe (meitä on kolme), kysyy mitä kuuluu ja miten töissä menee ja ennen kun olen vastannut, on jo pyyhältänyt ovesta ulos. Soittaa melkein päivittäin ja kysyy, miten menee, mutta ei juuri koskaan kuuntele loppuun. Se on aina välillä tosi hämmentävää. Ilmeisesti hänellä on tehtävä-listallaan työasioiden lisäksi joka päivä lapsien kuulumisten kuuleminen, mutta kokee, että on tehnyt sen, kun on soittanut 30 sekunnin puhelun.