Lue keskustelun säännöt.
Lasten kasvun turvaaminen, kun mitään ei saisi kieltääkään
10.06.2025 |
Milloin loputon salliminen tulee tiensä päähän?
Puhelimesta on tullut "perusoikeus" (oikeusasiamiehen mukaan) jota ei voi lapselta rajoittaa muu kuin vanhempi. Joten tarvittiin ensi syksystä alkaen LAKI, että koulu voi kieltää puhelimen käytön tunneilla. Sen olisi pitänyt olla itsestään selvää ilmankin mitään lakia, että koulussa opiskellaan, eikä olla puhelimella.
Tai loputon väärän toiminnan ymmärtäminen, sanoittaminen. Lapselle viesti, kun ei kielletä; - en tehnyt mitään väärää.
Luen juuri uuden lastensuojelulain luonnosta, sieltä lainaus sivulla 27: "Tasapaino lapsen suojelemisen ja kehittyvän itsenäisyyden välillä perustuu empatiaan ja kunnioitukseen, ei kieltämiseen ja kontrolliin"
Että edelleen lainsäätäjä ajattelee, että lapsen kasvatuksessa ei ole sijaa KIELTÄMISELLE TAI KONTROLLILLE. Samaan aikaan lasten mt-ongelmat olleet kasvussa. Riittääkö kapinoivalle teinille, että vain empatiseerataan?
Lapsi TARVITSEE myös rajoja ja kontrollia, myös kieltoja! Lapselle jätetään aivan hirveästi valtaa päättää, vaikka hän ei mitenkään siihen ole kykenevä yksin!
Minulla räjähtää pää. Millaiset ihmiset näistä päättää?? Vauvaikäisten vanhemmat?
Kommentit (23)
16/20
olen sijaisperhern äiti. Meillä on 0 toleranssi väkivaltaan. Toki meillä on myös omia alaikäisiä lapsia, joten emme ole suostuneet ottamaan kotiimme yli 3 vuotiasta. Alle 3 vuotiaan traumoihin pystyy vielä vaikuttamaan, toki haasteita on. Nuorin meille tullut on yksi vuotias ja hyvin traumatisoitunut. On nyt jo yli 12. Ei meillä tavarat lentele. Emme myöskään joudu konfliktiin itsemääräämisoikeuden vuoksi. Meillä kaikki lapset ovat samanarvoisia. Sijoitetut lapset eivät ole etuoikeutetussa asemassa omiimme nähden tai päin vastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
16/20
olen sijaisperhern äiti. Meillä on 0 toleranssi väkivaltaan. Toki meillä on myös omia alaikäisiä lapsia, joten emme ole suostuneet ottamaan kotiimme yli 3 vuotiasta. Alle 3 vuotiaan traumoihin pystyy vielä vaikuttamaan, toki haasteita on. Nuorin meille tullut on yksi vuotias ja hyvin traumatisoitunut. On nyt jo yli 12. Ei meillä tavarat lentele. Emme myöskään joudu konfliktiin itsemääräämisoikeuden vuoksi. Meillä kaikki lapset ovat samanarvoisia. Sijoitetut lapset eivät ole etuoikeutetussa asemassa omiimme nähden tai päin vastoin.
Hyvä että teillä arki sujuu. Mutta ei tuo kirjoittamani ole mitenkään yksittäistapaus. Useimmat perheet eivät siedä väkivaltaa, nollatoleranssi, ja väkivaltainen nuori joutuu lähtemään. Mutta siinä hetkessä kun nuori saa sen raivarin, et saa edes kiinni pitää. Se tilanne on vaan kestettävä vaikka miten olis nollatoleranssi, eikä tällaisten tilanteiden tulemista kohdalle ei pysty täysin ennakoimaan. Ja kyllä se aika monessa perheessä on arkea. Kaikki eivät lapsesta heti luovu vaikka raivoaakin.
Olen kuullut "tietäjältä" että perheissä on ne rauhallisemmat tapaukset. Niin varmaan yleensä onkin. Mutta jostain ne tulee ne laitosten raivottaret ja raivopäät. Ensin heidän raivarit on koettu ja nähty sijaisperheessä (tai bioperheessä). Kaikkien sijaisperhe-elämä ei ole tasaista ja leppoisaa. ....eikä kyllä ole aina bioperheidenkään. Tiedän nuoren jota biovanhemmat joutuivat pitämään lattiassa kiinni, kun sai niin silmittömiä raivareita.
(Oikeastihan sijoitetuilla on enemmän oikeuksia, kuin teidän biolapsilla? Vai tarkoititko vain yleensä tasapuolista kohtelua ajatellen, että ei ole etuoikeuksia sillä saralla?)
En kertonut omasta lapsesta. Minulla ei ole tapana tuoda esiin asioita mitä olen ko. asian eteen jo tehnyt. Toin vain esimerkin esiin, oli aiheeseen sopiva.