Jatkossa pääsee työttömänä eläkkeelle tai kuntoutukseen jos ei kykene työhön
Hallituksen tavoitteena on löytää väliinputoajat ja saada heidät joko hoidon ja kuntoutuksen piiriin tai työkyvyttömyyseläkkeelle.
Tämä uudistus kuullostaa terveen työssäkäyvän ihmisen korviin ehkä julmalta, mutta tosiasiassa ei ole hauskaa viettää vuosikymmeniä välitilassa jossa ei ole työkykyinen mutta joutuu silti asioimaan työkkärissä
Kommentit (86)
Tähän saakka sairas työtön, joka ei ole päässyt sairauspäivärahalle tai työkyvyttömyyseläkkeelle on työkkärissä kirjattu vapautetuksi työnhausta ja jätetty omilleen. Toivotaan, että tämä selkiyttää heidän tilannetta.
On kamalaa roikkua löysässä hirressä, tämä uudistus selkiyttää paljon ihmisen tulevaisuutta
Itselläni oli tämä tilanne vuosia, katsotaan miten nyt käy. Kiikutan säännöllisesti lääkärintodistuksia te-toimistoon ja saan vapautuksen mutta vaivojani se ei paranna
Ei pääse, vaan kuntouttavan työtoiminnan piiriin eli kiusattavaksi osaamattomien käsiin.
Juurihan oli juttua myös siitä, että työkyvyttömyyseläkkeen kriteerejä kiristetään.
Työkkärissä on arvioitu olevan 100 000 tällaista henkilöä eli vaikutus on suuri397
sen kun näkisi. Taitaa olla näin vain teoriassa. Olen yllättynyt, jos jokin näiden leikkausten aikana muka muuttuisi.
Saas nähdä kauanko Purralla riittää rahat tähän pupukurssiralliin? Työkyvyttömyyseläkkeelle ei päästetä enää kuin pahimmat mielenterveyspotilaat, eli psykoosi pitää olla.
Vierailija kirjoitti:
Ei pääse, vaan kuntouttavan työtoiminnan piiriin eli kiusattavaksi osaamattomien käsiin.
Se työtoiminta on osa sitä selvitystä onko ihminen työkykyinen
Vierailija kirjoitti:
Tähän saakka sairas työtön, joka ei ole päässyt sairauspäivärahalle tai työkyvyttömyyseläkkeelle on työkkärissä kirjattu vapautetuksi työnhausta ja jätetty omilleen. Toivotaan, että tämä selkiyttää heidän tilannetta.
Siis eihän tuo uudistus koske työkkärin asiakkaita vaan toimeentulotuki laisia, jotka nyt siirtyvät näiksi "vapautettu työnhausta" - työttömiksi.
No se on ihan varmaa etteivät eläkkeelle pääse ainakaan.

Kuntouttavat työtoiminnat on monesta paikasta myös jo lakkautettu, kun ne ei enää auta kunnan sakkomaksuihin.
Joten siirtyvät vaan niiksi "ei työnhakuvelvoitetta" - työttömiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän saakka sairas työtön, joka ei ole päässyt sairauspäivärahalle tai työkyvyttömyyseläkkeelle on työkkärissä kirjattu vapautetuksi työnhausta ja jätetty omilleen. Toivotaan, että tämä selkiyttää heidän tilannetta.
Siis eihän tuo uudistus koske työkkärin asiakkaita vaan toimeentulotuki laisia, jotka nyt siirtyvät näiksi "vapautettu työnhausta" - työttömiksi.
Hekin ovat olleet työttömiä työnhakijoita työkkärissä, mutta katsottu että eivät pysty työhön. Jos on peruspäivärahan tai työmarkkinatuen saaja saa siihen myös toimeentulotukea

Ei, vaan nämä tuon uudistuksen kohteet ovat pelkällä toimeentulotuella, eivät kirjoilla työkkärissä lainkaan. Nyt heudät halutaan kirjoille työkkäriin sanktion uhalla.
Eikä kaikki työttömyystukien saajat saa toimeentulotukea.
Vierailija kirjoitti:
Ei pääse, vaan kuntouttavan työtoiminnan piiriin eli kiusattavaksi osaamattomien käsiin.
Kuntouttava työtoiminta lopetetaan
Kuntouttavassa työtoiminnassa nähdään vahvuudet ja haasteet sekä miten sairaudet vaikuttavat todelliseen työkykyyn. Lääkäri ei pysty kirjoittamaan kuin totuuksia lausuntoihin ja niillä ei hoitoon tai eläkkeelle pääse. Käytännön työtoiminnassa tulee paremmin esiin haasteet eli tämä on ehdoton parannus
Ei ole mahdollista. Eivät ihmiset mene pakkokuntoutukseen. Se loukkaa ihmisoikeuksia. Pelottelua.
Tämä on hyvä uudistus sen rinnalla, että ihminen hylätään eikä kukaan kysele perään muuta kuin työtön työtön lappuja