Tämä yksinäisyys ihan oikeasti tappaa

Ap. Oletko se henkilö, joka tällä palstalla käy vidduilemassa ja haukkumassa ja sitten kaipaat sääliä, eli ainoa mistä saat vastakaikua on palsta, uskon, että sinussa on pimeä puoli.

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen kulttuuri ei ole terve. Todella paljon on yksinäisiä, ja monet vähintään sisimmissään vasten tahtoaan.

ja mikä teitä idiootteja estää poistumasta kotoa hankkimaan seuraa? Onko jalat surkastuneet elinikäisestä mopolla/autolla/pelituolila liikkumisesta?

Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pois kotoa etsimään sitä seuraa. Yksinäisyys on siitä jännä ongelma, että sen pystyy vain itse poistamaan olemalla aktiivinen.

Eikä tapa. Minulta vietiin väkisin koko elämä ympäriltäni. Sattui mutta elän vieläkin. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pois kotoa etsimään sitä seuraa. Yksinäisyys on siitä jännä ongelma, että sen pystyy vain itse poistamaan olemalla aktiivinen.

Ongelma ei ole valittajilla yksinäisyys vaan hetkellinen kivun tunne. Kiusaaminen ei taida ainakaan auttaa ketään.

Mun äiti ei enää tarvii mua 

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti ei enää tarvii mua 

Äitien ei kuulu tarvita lapsiaan. Elä omaa elämääsi rauhassa.

sisareni valittaa välillä yksinäisyyttään, mutta ei tee asialle mitään. Hänessä on paljon syitä miksi kaveri toisensa jälkeen ghostaa hänet. On esimerkiksi päällepäsmäri, haluaa olla huomion keskipisteenä  ja haluaa päättää mitä kavereiden kanssa tehdään ja miten (minkä monet kokee tukahduttavana, mitä se onkin, mutta hän ei tajua sitä, ja vaikka olen hänelle sisaroikeudella sanonut siitä, niin hän ei aio tehdä asialle mitään). Koen, että itse on yksinäisyytensä valinnut. Hän myös elää rutiinielämää, eli arjessaan ei ole mitään  sellaista, missä voisi tavata uusia ihmisiä. Ei osaa kysyä edes perheenjäseniltään mitä kuuluu, ei osaa kuunnella toista eikä aio opetella. 

En näe oikein mitään mahdollisuutta hänelle edes päästä yksinäisyydestään eroon, vaikka siitä valittaa. Olen ehdottanut hälle yksinäisten ihmisten järjestämiä illanviettoja ja erilaisia ryhmätapaamisia, joissa muita yksinäisyydestä kärsiviä on, mutta vasstaus on "emmä mikään hullu ole". 

Eipä sitä voi oikein muuta kuin todeta, että itsepä on tiensä valinnut. Joskus itsensä kehittäminenkin voi tuntua hyvin pelottavalta, koska silloin joutuu uudelle maaperälle, joka ei ole lainkaan tuttu, sitten sitä vaan jää kärvistelemään yksinäisyyteen ja kärsimään siitä - onhen se tuttu olotila. 

Sisaruskaan ei aina voi korvata ystäviä eikä tehdä oikein mitään auttaakseen, jos toisen mieli on negatiivinen ja joustamaton. Silloin ehkä kannattaa ensisijass kääntyä psykiatisten palvelujen piiriin ja esim. kognitiiviselle terapeutille ja siellä alkaa hahmottaa itseään positiivisemman kautta ja opettelemaan miten toiset otetaan huomioon. Sitten huomaa, että toiset alkaa ottaa itseä huomioon ja saa itsekin olla huomion keskipisteenä aika ajoin. 

Moni yksinäinen ajautuu vääristyneisiin tapoihin ja unohtaa, että sosiaalisen kanssaäymisen idea ei ole siinä että tehdään aina sitä mitä yksinäinen haluaa, vaan siinä, että ollaan yhdessä jonkun tekemisen kanssa. Ei minuakaan huvittaisi lähteä kaupunkimme kultuuritapahtumaan yhden kaverin kanssa, kun en jaksaisi yhtään väentungosta ja kaikenaailman krääsäkauppiaita, mutta lähden, koska hän pyysi seuraksi. Minulle tuon tapahtuman anti on se, että voin viettää aikaa kaverin kanssa ja kuulla mitä hällä tällä hetkellä elämässään on meneillään. Sitten joku kerta kaverini lähtee minun kanssani johonkin. Sillei niitä sosiaalisia suhteita pidetään yllä, ei siten, että aina vaan tehdään sitä mitä itse haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen myös tosi yksinäinen. Periaatteessa on paljonkin kavereita, mutta ei ketään läheistä. Kun nähdään sattumoisin tai viestitellään jonkun kaverin kaa jonkin muun asian tiimoilta niin moni heistä sanoo tyyliin että: nähdään ja jutellaan, ei olla nähty pitkiin aikoihin, laita viestiä niin sovitaan tapaaminen. No pari kertaa jaksoin yrittää, mutta enää en koska aina heillä on sit kumminkin jotain muuta. Sama oli aikoinaan omien vanhempien kaa, en tiedä eivätkö jaksaneet mua vai luulivatko aina joutuvansa vaan lastenvahdiksi. Mulla on mies, perhe, harrastuksia, työ, mutta silti olen todella yksinäinen. Koen, että minussa ja mun seurassa on jotain tosi epämiellyttävää. Olen aika jyrkkä mielipiteissä (tyyliin en voi sietää pettämistä) ja siksi en niitä kovasti kerro ja ajattelenkin että mun hiljaisuus ja ehkä noiden mielipiteiden kertomisen himmailun takia sit hyvin turvalliset ja pliisut puheenaiheet on sit tosi tylsiä asioita minussa. 

Sulla on mies, perhe, harrastuksia ja työ. Ja olet yksinäinen? Sinuna menisin nyt NOPEASTI jonkun ammattiauttajan puheille, koska tuo ei ole normaalia! Sinullehan on KAIKKI mutta et tajua sitä, joten vika on korvien välissä. 
Kuulut niihin hemmoteltuihin, joiden mielestä kaiken on oltava SINULLE, ja luultavasti tajuaisit todellisuuden vain, jos joku noista otettaisiin sinulta pois. Kuolisi mies, tai lapset. Et kykenisikään enää harrastuksiin (minkä lie onnettomuudesta tai sairaudesta tulleen vamman takia), menettäisit työpaikkasi. Pitääkö elämän mennä NIIN PIELEEN ennenkuin tajuat, mitä sinulla juuri NYT ON ? 
Vali-vali-vali. . .

Mä voin tulla seivaan sut ja kairaa sua joka rööriin. Mistä sut löytää?

Etsin satanistikulttiini uusia jäseniä. Tervetuloa. 

Monikulttuurisuusvouhotuksen ja globalistien new world order -projektin alettua ihmiset ovat alkaneet vihaamaan toisiaan ihan tosissaan. Se on tarkoituskin. Agendan tarkoitus on lisätä yksinäisyyttä, vihaa ja epätoivoa.