Ultimaattinen testijärjestely, jolla tietäisimme minkäkokoinen olisi naisille mieluisin.
Pahoittelen jo etukäteen vielä yhtä aloitusta tästä "suosikkiaiheesta"
Kyselytestit senttimetrien pohjalta on yhtä tyhjän kanssa. Ensinnäkin naiset eivät hahmota pituutta edes sinnepäin. Tästä oli eräältä tubettajalta hyvä pätkä, johon oli koonnut clippejä, joissa ilmeisesti poikaystävä kysyy naiselta: Vedä tästä rullamitasta 6 tuumaa (siten ettei nainen näe numeroita, 6 tuumaa eli n. 15 cm lienee jonkinlainen suht hyvänä pidetty avarage penis amerikan maalla)
Tulokset vaihtelivat hurjasti n. 10 cm aina 20 cm asti. Eli nainen, joka vastaa peniksen suosikkikookseen 6 tuumaa voi tarkoittaa mitä vaan 10-20 cm väliltä.
Kyselyhän pitäisi tehdä niin, että naisille näytetään ja vaikka annetaan käteen hypisteltäväksi kokoelma numeroituja erikokoisia dildoja, joista he sitten (vaikka piilossa tehdyllä lippuäänestyksellä) tekevät valintansa.
Naisilla lienee myös taustalla jonkinlainen käsitys mikä on normaalia ja tavallista senttimetreinä ja myös vahva kulttuurinen paine, että normaalin kokoinen on ihan ok ("tärkeintä on miten mies sitä käyttää") mikä helposti voi sotkea pelkkää kyselyä.
Kuka haluaisi toteuttaa?
Kommentit (34)
Ap hommaa nyt joku harrastus. Mietit näitä nyt aivan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo voisi olla toimiva. Itse valitsisin epäkäytännöllisen ison peniksen jos puhutaan vain estetiikasta, mutta käytännössä ilmeisesti ihan keskiverron. Dildoista tarpeeksi "pieniä" löytyy useammin vain anaalipuolelta tai jollain vibralla. Tavallisesta 18cm dildosta ei lähellekään koko pituus mene käyttöön koska sattuu, paksuus sen sijaan hyvä.
Mutta ei tälläisten pohtiminen tarkoita että olisin koskaan ollut pettynyt tai erityisen ihastunut kumppanin munan koosta. Mikropenis voisi olla pettymys tai olisikin, se olisi vaikea tilanne. Samoin naisen sormen ohuinen. En tiedä miten reagoida rehellisesti mutta tahdikkaasti silloin.
Tuosta syystä sitä ultimaattista kaikille naisille sopivaa mittaa ei ole olemassakaan. Miesten pitäisi lakata haikailemta pitkistä kulleista ja etsiä omalleen sopiva vastakappale. Vaimollani on syvempi pillu ja hän on saanut kullini kokonaan sisään vain päällä ollessa itse sen sinne hivuttaen. Voi olla,että menny vielä sopivan kivun kanssa. Muissa asennoista joko asento rajoittanut tai ei ole mennyt kokonaan. Ison dildon olen saanut uppoaman ahistamatta n. 18-19cm syvyyteen. Jos vaimon pillun syvyys olisi ollut pienempi ei yhdynnästä olisi tullut mitään, ei olisi ollut kummallekaan mukavaa. Mutta nyt ollut aika täydellinen yhteensopivuus, koska molemmat tykätty siitä, että pillu tullut tuusan täyteen.
Vierailija kirjoitti:
Ap hommaa nyt joku harrastus. Mietit näitä nyt aivan liikaa.
En mä näitä juurikaan mieti. Tämä tieteen metodologinen oivallus piristi mieltäni. Jaoin sen tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo voisi olla toimiva. Itse valitsisin epäkäytännöllisen ison peniksen jos puhutaan vain estetiikasta, mutta käytännössä ilmeisesti ihan keskiverron. Dildoista tarpeeksi "pieniä" löytyy useammin vain anaalipuolelta tai jollain vibralla. Tavallisesta 18cm dildosta ei lähellekään koko pituus mene käyttöön koska sattuu, paksuus sen sijaan hyvä.
Mutta ei tälläisten pohtiminen tarkoita että olisin koskaan ollut pettynyt tai erityisen ihastunut kumppanin munan koosta. Mikropenis voisi olla pettymys tai olisikin, se olisi vaikea tilanne. Samoin naisen sormen ohuinen. En tiedä miten reagoida rehellisesti mutta tahdikkaasti silloin.
Tuosta syystä sitä ultimaattista kaikille naisille sopivaa mittaa ei ole olemassakaan. Miesten pitäisi lakata haikailemta pitkistä kulleista ja etsiä omalleen sopiva vastakappale. Vaimollani on syvempi pillu ja hän on saanut kullini kokon
Mikä ihmeen pakko sitä on survoa pohjaan asti?
Ei. Mun mielestä ois parempi ku ois jokunen mies ja kaikilla pieni ero kikkelin koossa ja kaikki panee niillä. Sillä sen vaan tietäisi mikä tuntuu parhaalta. Dildo ei tunnu miltään
Vierailija kirjoitti:
Ap hommaa nyt joku harrastus. Mietit näitä nyt aivan liikaa.
Voisit alkaa vaikka veistelemään puumulkkuja! Kun olet saanut sata valmista, niin helpottaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo voisi olla toimiva. Itse valitsisin epäkäytännöllisen ison peniksen jos puhutaan vain estetiikasta, mutta käytännössä ilmeisesti ihan keskiverron. Dildoista tarpeeksi "pieniä" löytyy useammin vain anaalipuolelta tai jollain vibralla. Tavallisesta 18cm dildosta ei lähellekään koko pituus mene käyttöön koska sattuu, paksuus sen sijaan hyvä.
Mutta ei tälläisten pohtiminen tarkoita että olisin koskaan ollut pettynyt tai erityisen ihastunut kumppanin munan koosta. Mikropenis voisi olla pettymys tai olisikin, se olisi vaikea tilanne. Samoin naisen sormen ohuinen. En tiedä miten reagoida rehellisesti mutta tahdikkaasti silloin.
Tuosta syystä sitä ultimaattista kaikille naisille sopivaa mittaa ei ole olemassakaan. Miesten pitäisi lakata haikailemta pitkistä kulleista ja etsiä omalleen sopiva vastakappale. Vaimoll
Mikä ihmeen pakko sitä on survoa pohjaan asti?
Siksi että a) vaimo haluaa ja b) ainoa tapa yhdynnässä millä klitoris ja koko hävyn alue saa painetta ja hierontaa. Siksi, että nämä yhdessä ovat mahdollistaneet vaimon yhdyntäorgasmit.
Voi jeesus. Ei sinulla ole paljoa kokemusta naisista. Tässä tapauksessa valinta osuisi sopivan kokoiseen dildoon, oletko muuten kuullut että monet seksikaupat julkaisevat top 5-10 suosituimmista dildoistaan.
Lisäksi, tiedätkö edes miten tieteellistä tutkimusta tehdään?
Millaiset vulvat saavat aloittajan peniksen erektoitumaan terhakkaimmin?
Labian mitat?
Useimmat eivät pysty hahmottamaan mittanauhasta, kellosta jne. pyydettyä tarkkaa mittaa, jos ei mittaa niitä asioita työkseen.
Edelleenkään koolla ei ole yhtään mitään väliä. Väli on sillä, miten sitä neljää, viittä, kuuttaa, seitsemää tuumaansa käyttää - ja mitä siellä tuumapituuden takana on. Mulk ku, jolla on iso mulk ku, on vain isomun ainen mulk ku ja pidemmän päälle hyvin epämiellyttävää seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap hommaa nyt joku harrastus. Mietit näitä nyt aivan liikaa.
Voisit alkaa vaikka veistelemään puumulkkuja! Kun olet saanut sata valmista, niin helpottaa!
Hyvä idea. Nämä muutama tyyppi täällä, jotka näitä kalualoituksia tehtailee voisivat sen sijaan alkaa veistelemään puumulkkuja. Olis edes vähän luovempaa puuhaa kuin avata sadatta uutta kalunmittaketjua.
Pakkomielteisen oloista postailua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo voisi olla toimiva. Itse valitsisin epäkäytännöllisen ison peniksen jos puhutaan vain estetiikasta, mutta käytännössä ilmeisesti ihan keskiverron. Dildoista tarpeeksi "pieniä" löytyy useammin vain anaalipuolelta tai jollain vibralla. Tavallisesta 18cm dildosta ei lähellekään koko pituus mene käyttöön koska sattuu, paksuus sen sijaan hyvä.
Mutta ei tälläisten pohtiminen tarkoita että olisin koskaan ollut pettynyt tai erityisen ihastunut kumppanin munan koosta. Mikropenis voisi olla pettymys tai olisikin, se olisi vaikea tilanne. Samoin naisen sormen ohuinen. En tiedä miten reagoida rehellisesti mutta tahdikkaasti silloin.
Tuosta syystä sitä ultimaattista kaikille naisille sopivaa mittaa ei ole olemassakaan. Miesten pitäisi lakata haikailemta pitkistä kulle
Eikö se enää sitten a) halua, b) eikä hävyt kohtaa, kun se ei ole saanut 2000-luvun vaihteen jälkeen
Vierailija kirjoitti:
Millaiset vulvat saavat aloittajan peniksen erektoitumaan terhakkaimmin?
Labian mitat?
Sunkin olisi hyvä keksiä jotain vähän fiksumpaa tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset vulvat saavat aloittajan peniksen erektoitumaan terhakkaimmin?
Labian mitat?Sunkin olisi hyvä keksiä jotain vähän fiksumpaa tekemistä.
Peniksen mittaaminen siis!
M48, guru

Luulisi gurun tietävän mittaamattakin. Mutta kukaan ei muutu guruksi kutsumalla itseään sellaiseksi. Mutta otapa nyt se viivotin käteesi.
Ei se koko ole siinä se juttu vaan miten se käyttäytyy :)