Mä en ymmärrä aikuisia, jotkai ei uskalla sanoa lapselleen "ei"
Meilläkin on 6-vuotias vahvatahtoinen tyttö, joka aina tahtois sitä ja tätä ja tuota. Aina kun kaupassakin käydään, niin joka kerta olisi jotain lelua lähtemässä mukaan. "Äiti ostetaanko tämmönen, ostetaan, jooko, äitiiiiiiii...."
Mä oon monta kertaa joutunut sanomaan, että ei. Nyt ei osteta. Ei me sen takia tänne kauppaan tultu, että leluja oltais tultu ostamaan. Toki aina silloin tällöin joku lelu lähtee mukaan, mutta ei todellakaan joka kerta, tai edes joka toinen kerta.
Kyllä sen huomaa, että lapsi möksähtää. Ei onneksi ala kiukuttelemaan kaupassa. Kotona jos oltais, niin silloin meininki olisi ihan eri. Karjuttas, ja riehuttas ja potkittas. Mutta silti mun vastaus on ei. "Jos äiti kerran sanoo ei, se on ei. Siihen ei mitkään kiukuttelut auta".
Ja hetken kiukuteltuaan lapsi alkaakin tekemään jotain muuta mielenkiintoista juttua. Ja "unohtaa" sen, minkä olisi halunnut. Joskus myöhemmin saattaa, muistuttaa siitä, että "äiti mä haluisin sen...", mutta mä vaan sanon tyynesti, että "muistatko, että mä sanoin viimeksikin että ei. Nyt ei olla ostamassa sulle semmosta". Ja sitten lapsi lakkaa kinuamasta.
Ei lapsi siitä rikki mene, jos häntä kieltää. Aikansa kiukuttelee, mutta se kyllä menee ajastansa ohi.