Lapset pelinappuloina äidin pelissä
Lapset pieniä (2 lasta), äiti lähivanhempi (vielä toistaiseksi). Tapaamissopimusta ei vahvistettu kun kuviteltiin, että sovitusta pidetään kiinni muutenkin. Isä joustaa jatkuvasti joka suuntaan, äiti tekee kiusaa, koska ei ole hyväksynyt eroa isästä. Isällä oli lomamatka sovittuna niin viimetöikseen äiti ilmoitti muutama tunti ennen lennon lähtöä, ettei ota lapsia vuorollaan kotiin. Isä joutui perumaan matkan, mistä ei saanut edes rahoja takaisin. Lasu tehty äidin toiminnasta. Tilanne on pahentunut pitkin matkaa ja äidin tekemä kiusa ja kontrollointi menee vaan hullummaksi. Mitä tuollaisen ihmisen kanssa pitäisi tehdä? Elatusmaksuja haluaa silti lisää, vaikka nyt jo saa ruhtinaalliset maksut siitä huolimatta, että tienaa isää paremmin ja lapset on vuoroasumisessa.
Miksi tuollaiset ihmiset saa lisääntyä vaikka lapset ei selvästikään edes kiinnosta?
Kommentit (105)
Ei tietenkään ovea murreta, vaan jos äiti ei avaa ovea, otetaan lapset itselle ja hoidetaan asia sitten muuta kautta. Ei hätäkeskuksen kautta.
Hätäkeskus tai sossun kriisipäivystys on se tapa millä asia hoidetaan. Tapahtuneesta pitää saada merkintä viranomaisen rekistereihin, muuten sitä ei hoideta ikinä mitään kautta vaan on sana sanaa vastaan ja perseily jatkuu ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan hätäkeskusta kuormiteta tällaisella. Kukaan ei ole hengenhädässä.
Emme tiedä tarkkoja olosuhteita. Talvipakkasella pienet lapset on äkkiä hengenhädässä, jos äiti jättää kyhjöttä
Ei vaan siinä tapauksessa haetaan ne lapset pois sieltä kyhjöttämästä ja perutaan omat menot. Ei hele minkälaisia isiä täällä on. Että lapset jätetään pakkaseen ja soitetaan hätäkeskukseen että joku hakee ne pois.
Siitä vaan. Sitten on turha valittaa sen narsisti-exän temppuilusta jos kerran sitä itse tukee ja vahvistaa alistumalla ja myötäilemällä.
Lapsille tekeekin tosi hyvää olla tuollaisena riitakapulana. Isä jättää talvipakkasella tahalleen äidin ulko-ovelle ja soittelee sitten poliiseille sun muille. Sen sijaan että asiat hoidettaisiin arkena niin kuin aikuiset.
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään ovea murreta, vaan jos äiti ei avaa ovea, otetaan lapset itselle ja hoidetaan asia sitten muuta kautta. Ei hätäkeskuksen kautta.
Hätäkeskus tai sossun kriisipäivystys on se tapa millä asia hoidetaan. Tapahtuneesta pitää saada merkintä viranomaisen rekistereihin, muuten sitä ei hoideta ikinä mitään kautta vaan on sana sanaa vastaan ja perseily jatkuu ikuisesti.
Tuollaisilta vanhemmilta pitäisi ottaa lapset kokonaan pois. Ei tee hyvää lapsen kasvulle ja kehitykselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan hätäkeskusta kuormiteta tällaisella. Kukaan ei ole hengenhädässä.
Emme tiedä tarkkoja olosuhteita. Talvipakkasella pienet lapset on äkkiä hengenhädässä, jos äiti jättää kyhjöttä
Ei vaan siinä tapauksessa haetaan ne lapset pois sieltä kyhjöttämästä ja perutaan omat menot. Ei hele minkälaisia isiä täällä on. Että lapset jätetään pakkaseen ja soitetaan hätäkeskukseen että joku hakee ne pois.
Siitä vaan. Sitten on turha valittaa sen narsisti-exän temppuilusta jos kerran sitä itse tukee ja vahvistaa alistumalla ja myötäilemällä.
Lapsille tekeekin tosi hyvää olla tuollaisena riitakapulana. Isä jättää talvipakkasella tahalleen äidin ulko-ovelle ja soittelee sitten poliiseille sun muille. Sen sijaan että asiat hoidettaisiin
Joku unohti lähettää sinulle sen muistion, että lähi-äiti oli tässä nyt se jona ei pysty/halua hoitaa asioita arkena asiallisesti. Olemme samaa mieltä lasten käyttämisestä riitakapulana. Olemmeko siitä, että tässä tapauksessa äiti käyttää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista, että asuvat lentokentän vieressä vai miten muuten voisi muutama tunti ennen lennon lähtöä ilmoittaa, ettei ota lapsia sovittuna aikana kotiin? Ja miksi ihmeessä isä on niin tossu, että ei tyynesti ilmoita päivystävälle sossulle tilanteesta tai vie lapsia mummolaan ja lähde reissuun?
Ei hele mikä ehdotus. Että lasten isä antaisi lapset sossuille ja lähtisi itse pois!? Päivystävä sossu toteaisi vain että ei voi mitään, peru reissu.
Et sitten ymmärtänyt tai-sanan merkitystä?
Ihan riittää ilmoitus siitä, että äiti ei ole kykenevä ottamaan lapsia vastaan ja pyytää sossua selvittämään tilanteen (jotta saa dokumenttia siitä, että äiti rikkoi sopimusta) TAI vie lapset mummolaan ja lähtee reissuun. Me muut olemme pari tun
Ei, asia hoidetaan asap, koska vain silloin sossu voi todistaa äidin huumeidenkäytön tms. tilanteessa, jossa lapsi pitäisi ottaa vastaan. Arkena on jo liian myöhäistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään ovea murreta, vaan jos äiti ei avaa ovea, otetaan lapset itselle ja hoidetaan asia sitten muuta kautta. Ei hätäkeskuksen kautta.
Hätäkeskus tai sossun kriisipäivystys on se tapa millä asia hoidetaan. Tapahtuneesta pitää saada merkintä viranomaisen rekistereihin, muuten sitä ei hoideta ikinä mitään kautta vaan on sana sanaa vastaan ja perseily jatkuu ikuisesti.
Tuollaisilta vanhemmilta pitäisi ottaa lapset kokonaan pois. Ei tee hyvää lapsen kasvulle ja kehitykselle.
Ainut tapa miten lapset voidaan viranomaisen päätöksellä ottaa pois on se, että näitä todistettavissa tapauksia alkaa kertyä rekisteriin. On siis todellakin oikea ratkaisu ottaa heti yhteys viranomaisiin ja sitä myöten antaa heille mahdollisuus harkita, onko jompi kumpi tai molemmat vanhemmista kyvyttömiä tehtäväänsä. Tässä tapauksessa näkisin että viranomaisen apua lasten turvaksi hakeva isä tekee oikein ja osoittaa kelvollisuutensa vanhemmaksi, lapsista kieltäytyvä äiti taas ei. Isän ja lasten etu on saada materiaalia jonka nojalla ehkä isä voi lopulta saada yksinhuoltajuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan hätäkeskusta kuormiteta tällaisella. Kukaan ei ole hengenhädässä.
Emme tiedä tarkkoja olosuhteita. Talvipakkasella pienet lapset on äkkiä hengenhädässä, jos äiti jättää kyhjöttä
Ei vaan siinä tapauksessa haetaan ne lapset pois sieltä kyhjöttämästä ja perutaan omat menot. Ei hele minkälaisia isiä täällä on. Että lapset jätetään pakkaseen ja soitetaan hätäkeskukseen että joku hakee ne pois.
Siitä vaan. Sitten on turha valittaa sen narsisti-exän temppuilusta jos kerran sitä itse tukee ja vahvistaa alistumalla ja myötäilemällä.
Lapsille tekeekin tosi hyvää olla tuollaisena riitakapulana. Isä jättää talvipakkasella tahalleen äidin ulko-ovelle ja soittelee sitten poliisei
Joku unohti lähettää sinulle sen muistion, että lähi-äiti oli tässä nyt se jona ei pysty/halua hoitaa asioita arkena asiallisesti. Olemme samaa mieltä lasten käyttämisestä riitakapulana. Olemmeko siitä, että tässä tapauksessa äiti käyttää?
Isä ei ole tässä yhtään sen fiksumpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään ovea murreta, vaan jos äiti ei avaa ovea, otetaan lapset itselle ja hoidetaan asia sitten muuta kautta. Ei hätäkeskuksen kautta.
Hätäkeskus tai sossun kriisipäivystys on se tapa millä asia hoidetaan. Tapahtuneesta pitää saada merkintä viranomaisen rekistereihin, muuten sitä ei hoideta ikinä mitään kautta vaan on sana sanaa vastaan ja perseily jatkuu ikuisesti.
Tuollaisilta vanhemmilta pitäisi ottaa lapset kokonaan pois. Ei tee hyvää lapsen kasvulle ja kehitykselle.
Ainut tapa miten lapset voidaan viranomaisen päätöksellä ottaa pois on se, että näitä todistettavissa tapauksia alkaa kertyä rekisteriin. On siis todellakin oikea ratkaisu ottaa heti yhteys viranomaisiin ja sitä myöten antaa heille mahdollisuus harkita, onko jompi kumpi tai molemmat vanhemmista kyvyttöm
Joo ei muuta kuin yksinhuoltajuus isälle, joka jättää lapset pakkaseen seisomaan.

Korjaus: äiti jättää.
Vierailija kirjoitti:
Joo ei muuta kuin yksinhuoltajuus isälle, joka jättää lapset pakkaseen seisomaan.
Korjaus: äiti jättää.
Kumpikin jättää. Eli huoltajuus pois molemmilta.
Persoonallisuushäiriöisiä naisia on siinä missä miehiäkin. Joku toinen voi tietää prosentit, ehkä enemmänkin. Ja kai monessa persoonallisuushäiriössä on hyvinkin yleistä että henkilö (sukupuolesta riippumatta) osaa olla halutessaan hyvinkin ihana ja miellyttävä, ja sitten toisaalta itse piru. Lapset tehdään sen ihanan ihmisen kanssa, sen jälkeen tutustutaan siihen piruun.
Lapset kärsii tietenkin eniten joka tapauksessa. Aika moni on tälläkin palstalla kertonut traumaattisista lapsuuden kokemuksistaan esim. narsistivanhemman kanssa. Ne traumat ei hevillä häviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ei muuta kuin yksinhuoltajuus isälle, joka jättää lapset pakkaseen seisomaan.
Korjaus: äiti jättää.
Kumpikin jättää. Eli huoltajuus pois molemmilta.
Ei kumpikin voi jättää. Lapset ovat äidin vastuulla, siksi äiti jättää sekä periaatteessa että käytännössä. Lisäksi kukaan ei ole sanonut että lapset konkreettisesti jäävät pakkaseen seisomaan. Oleellista on osoittaa viranomaiselle, että äidin toimesta he jäisivät, ellei tilanteeseen puututtaisi. Puuttuminen tarkoittaa sitä, että viranomainen joko suostuttelee äidin kantamaan vastuunsa tai toteaa että tämä ei sitä kanna, jolloin asiasta nousee prosessi ja jää merkintä.
Normaali tarina suomalaisesta eroperheestä. Vai onko joku kuullut jotain muuta? Lapatossu, joka ei pidä erossa puoliaan ja jos sitten herää siihen, että vääryys tapahtuu, niin kaikkiin muutoksiin saa äiti veronmaksajien piikkiin maksetun oikeusavustajan ja isä joutuu maksamaan yksityisen aisanajajan tuhansien eurojen laskulla. Tämä on se tasa-arvoinen yhteiskunta, jota palstalla vaaditaan.

Ihan samalla tavalla isä jättää, jos ei varmista, että äiti avaa oven ja ottaa lapset.
Vierailija kirjoitti:
Normaali tarina suomalaisesta eroperheestä. Vai onko joku kuullut jotain muuta? Lapatossu, joka ei pidä erossa puoliaan ja jos sitten herää siihen, että vääryys tapahtuu, niin kaikkiin muutoksiin saa äiti veronmaksajien piikkiin maksetun oikeusavustajan ja isä joutuu maksamaan yksityisen aisanajajan tuhansien eurojen laskulla. Tämä on se tasa-arvoinen yhteiskunta, jota palstalla vaaditaan.
Ei kyllä ole normaalia muissa, kuin wt-piireissä.
KÄSITELKÄÄ NE ERONNE!!!
Eihän tällaista tilannetta synny, jos ero hoidetaan aikuisten lailla asioista keskustellen ja aina lasten parasta yhdessä ajatellen, tarvittaessa lastenvalvojalla tai vaikka terapiassa.
Jos ero on käsitelty, ei synny tarvetta kostaa lasten kautta. Jos taas kumppani on jätetty tuosta noin vain seurauksia miettimättä, jälki on tällaista. Eroja tapahtuu, mutta jokainen erolapsi ansaitsee vanhemmat, jotka osaavat käsitellä asiansa loppuu.
Jokaisen neuvojan, kriitikon ja syyllistäjän kannattaa muistaa että riidan saa aikaan yksikin ihminen, sopuun tarvitaan kaksi. Hyvin usein molemmissa osapuolissa ei ole vikaa ja osasyyllisyyttä vaan ankea soppa on yhden keitos. Se toinen ei pysty tällöin suurellakaan halulla ja yrityksellä ongelmia ratkomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miks mies teki lapsia tuollaisen naisen kanssa, oma vika, vähän pitäis katsoa kenen kanssa lisääntyy. Näin sitä naisillekin lällätellään täällä.
Joo ja oisko mies löytäyt uuden eikä ole lapset paljoa kiinostaneet siinä kohtaa.
Koska aloituksessa sanotaa, että lasten äiti ei ole hyväksynyt eroa, niin silloin mies on häipynyt pieten lasten luota.
Ja tuollaiselle isälle täällä vaaditaan yksihuoltajuutta. Tuski uutta kumppania välttämättä kiinnostaa.
Ikävä tuottaa pettymys miesvihaajalle, mutta kuten aloituksessa jo todettu, mies on hoitanut aina mallikkaasti oman vuoronsa. Kyse ollut ns.kaverivanhemmuudesta, mistä äiti ei ole kuitenkaan pitänyt omaa osuuttaan, koska olisikin halunnut enemmän.
Vierailija kirjoitti:
KÄSITELKÄÄ NE ERONNE!!!
Eihän tällaista tilannetta synny, jos ero hoidetaan aikuisten lailla asioista keskustellen ja aina lasten parasta yhdessä ajatellen, tarvittaessa lastenvalvojalla tai vaikka terapiassa.
Jos ero on käsitelty, ei synny tarvetta kostaa lasten kautta. Jos taas kumppani on jätetty tuosta noin vain seurauksia miettimättä, jälki on tällaista. Eroja tapahtuu, mutta jokainen erolapsi ansaitsee vanhemmat, jotka osaavat käsitellä asiansa loppuu.
Anteeksi nyt vaan mutta normaali aikuinen ihminen ei KOSKAAN koe tarvetta kostaa lasten kautta. Ihan sama mitä on taustalla. Ei koskaan!
Miksi näitä lapsia ei annettu adoptioon, jos kerta huoltaja ei suostu avaamaan ovea, eikä toinen vanhempi heitä halua enää hoitaa?