Annan työssäni rokoteneuvontaa ja suosittelen lapsen rokottamista. Omia lapsiani ei ole siitä huolimatta rokotettu.
Monta mahdollisuutta on ollut rokottaa lapset, mutta olen jättänyt tarjouksen väliin.
Lapset ovat olleet erittäin terveitä. Harvoin tarvitsee olla töissä pois lapsen sairauden vuoksi. Yhtäkään korvatulehdusta ei meidän lapsilla ole ollut, toisin kuin meillä rokotetuilla vanhemmilla aikanaan oli useita
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
No sitten pitäisi sanoa, että "tutkimustiedon valossa rokotteet eivät aiheuta autismia". Sama se minulle, kuten sanoin, en itsekään usko että autismi johtuisi rokotteista, vaan perimästä. Itse asiassa olemme kaikki vähän kirjolla, toiset enemmän ja toiset vähemmän.
Vaikka unohdettaisiin koko autismi, niin se ei silti tarkoita sitä, että rokotteet olisivat tyhjentävästi sanottuna "turvallisia". Pelkästä autismitutkimuksesta ei yksinkertaisesti voida vetää sellaista johtopäätöstä tai väitettä. Se on harhaanjohtavaa.
Niin ja en muuten ole ap, perusrokotteet on, mitään flunssapiikkejä ei, enkä enää ota mitään muitakaan.
No tietysti voidaan spekuloida vaikka sillä, että keitetyn porkkanan syöminen aiheuttaa kohonneen aivosyöpäriskin, ei tuollaistakaan väitettä ole osoitettu perättömäksi. Se, että joku taho keksii esittää jonkun väitteen ja joku toinen taho ei ole ehtinyt osoittaa sitä höpöpuheeksi ei tarkoita, että olisi mitään syytä edes harkita vaihtoehtoa, että esitetty väite pitää paikkansa.
Etsikää ne turvallisuussignaalit sieltä väestötason datasta, se ei ole vaikeaa jos väitteet pitävät paikkansa. Miksi tällaista dataa ei esitellä? Noin 99,99% todennäköisyydellä siksi, että sitä signaalia ei sieltä löydy. Siksi homma etenee niin, että valitaan yksi suurelle yleisölle tuntematon, eksoottiselta kuulostava ainesosa ja lietsotaan paniikkia. Sitten joku tutkii ja toteaa, että ainesosan vaarallisuudesta ei ole mitään näyttöä. Sitten unohdetaan tuo aine vähin äänin, valitaan seuraava ja kiertokulku jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Olet idiootti. Etkä työskentele terveydenhuollossa.
Todellakin älyvapaa idiootti! Kun tuollaisen vanhemman kakara sairastuu vakavasti jonkun ottamattoman rokotteen vuoksi, niin ne TODELLISET sairaalakustannukset pitää periä noilta vanhemmilta. Piruako sitten ollaan naukumassa yhteiskuntaa apuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
autismin valtava lisäntyminen lapsilla USA:ssa on linkitetty juuri mm. rokotteisiin ja se selittää todella hyvin tapahtuneen, sama on Suomessakin jos asiaaa tutkitaan
Siinä taas yksi ääliö joka uskoo tuohon propagandaan.
Onko sinusta tervettä saada ennenkouluikää 75 rokotetta?
Korjaus 76 rokotetta 18 ikävuoteen mennessä.
En minäkään usko kaikkeen siihen, mitä omassa työssäni muille kerron.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
autismin valtava lisäntyminen lapsilla USA:ssa on linkitetty juuri mm. rokotteisiin ja se selittää todella hyvin tapahtuneen, sama on Suomessakin jos asiaaa tutkitaan
Siinä taas yksi ääliö joka uskoo tuohon propagandaan.
Onko sinusta tervettä saada ennenkouluikää 75 rokotetta?
Korjaus 76 rokotetta 18 ikävuoteen mennessä.
Olen 69v. enkä ole tähän ikään mennessä saanut noin montaa rokotusta.

Laitatko listan rokotuksista.
Vierailija kirjoitti:
Jumalattomat jotka Saatana on pettänyt pharmakealle mankuu vieläkin injektioita pakollisiksi myös toisten lapsille, mutta nyt on jo myöhäistä, viimeinen satsi oli nimittäin MOTB pedon merkki ja Jeesus on pian täällä, Herran päivä pn aivan ovella. Jumala ei koskaan anna lupaa pakottaa väkivalloin hävityksen kauhistusta omiinsa, lopun aikojen Herran pyhiin, siksi hallitus ja muut kulkutautipelkoiset EIVÄT saaneet sitä pakolliseksi vaikka kiersivät kuin kissa kuumaa puuroa uhkailuineen ja kiristyksineen. Käytännössä kyseessä oli rampa ankka ja pelkkä pelote.
Täältä aikajanaa https://m.youtube.com/@geraldbadalamento4906/community
Nyt on varsinaista bull shittiä, tarkistuta lääkityksesi, hullu follari.

Niin, Raamatun mukaan se joka kutsuu toista hulluksi on ansainnut helvetin tuomion. Mutta tässä tuskin mitään uutta uutista sinulle? Myös Jeesukselle oltiin tekemässä interventiota.
1 Korinttolaiskirje 1:18 For the message of the cross is foolishness to those who are perishing, but to us who are being saved it is the power of God.
Vierailija kirjoitti:
No sitten kun se lapsi ulkona kaatuu ja päätyy teholle jäykkäkouristuksen takia, niin mieti sitten olisiko rokotus ollut hyvä idea. Toki tuhkarokko tappaa tänä päivänäkin lapsia mutta eihän sitä täällä ole, ai niin onhan sitä, sairastin itse tuhkarokon ja sikotaudin, ihan hirveitä tauteja vaikka oli rokotettu
Aika huonot rokotteet sulla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokoteissa on mikrosiruja
Ap
Älä viitsi, ei todellakaan ole. Teen sinusta ilmiannon, tästä roketevastaisesta kampanjastasi.
Teen ilmiannon myrkkypiikkimyönteisestä kmpanjastasi.
Vierailija kirjoitti:
Jo kauan sitten todettiin, että Ukrainan sodan alkamiseen liittyneet pakotetoimet vaiensivat koronadenialistit hetkeksi. Näitä trolleja johdettiin Venäjältä.
https://www.theguardian.com/media/2022/mar/04/bot-holiday-covid-misinfo…
Rokotevastaisuus on venäjän propagandaa
Injektiomyönteisyys on lännen propagandaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä annan työkseni rokotusneuvontaa, rokotan ihmisiä ja lapseni on rokotettu kansallisen rokotusohjelman mukaisesti. Näen punaista, jos joku vanhempi ei lastaan rokotuta oman foliohattunsa takia ja olen myös todistanut lasten vakavia sairastumisia sen vuoksi, että vanhemmat ovat itsekkäästi jättäneet lapsensa rokottamatta.
Jenkeissä lastenlääkäri veti yritystä, jonka asiakkaina kymmeniätuhansia lapsia, analysoi asiakkaiden tiedot ja totesi rokottamattomien lasten olevan paljon terveempiä kuin rokotetut. Joutui tietysti viranomaisten hampaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
autismin valtava lisäntyminen lapsilla USA:ssa on linkitetty juuri mm. rokotteisiin ja se selittää todella hyvin tapahtuneen, sama on Suomessakin jos asiaaa tutkitaan
Siinä taas yksi ääliö joka uskoo tuohon propagandaan.
Onko sinusta tervettä saada ennenkouluikää 75 rokotetta?
Korjaus 76 rokotetta 18 ikävuoteen mennessä.
Laitatko listan rokotuksista.
Etkö osaa etsiä netistä?
Kaikki piikille.
Omia lapsiani en ole rokotuttanut, enkä rokottaisi ikinä!
t. Bill Gates
"Ammattiminä" ja "siviilielämän" minä ovat usein kaksi eri asiaa. Ammattia harjoitettaessa toimitaan ammatin sääntöjen ja normien mukaan, siviilielämässä meitä ohjaa omat arvomme. Nämä on hyvä pitääkin erillään varsinkin jos poikkevat paljon toisistaan. Jos siviiliminä pyrkii tulemaan ammattiminän rinnalle ja terveydenhoitajana työskentelevä alkaa myydä rokotekielteisyyttä asiakkailleen niin siinä mennään perse edellä puuhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
autismin valtava lisäntyminen lapsilla USA:ssa on linkitetty juuri mm. rokotteisiin ja se selittää todella hyvin tapahtuneen, sama on Suomessakin jos asiaaa tutkitaan
Siinä taas yksi ääliö joka uskoo tuohon propagandaan.
Onko sinusta tervettä saada ennenkouluikää 75 rokotetta?
Korjaus 76 rokotetta 18 ikävuoteen mennessä.
Olen 69v. enkä ole tähän ikään mennessä saanut noin montaa rokotusta.
Et varmaan, jos et ole asunut USA:ssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
autismin valtava lisäntyminen lapsilla USA:ssa on linkitetty juuri mm. rokotteisiin ja se selittää todella hyvin tapahtuneen, sama on Suomessakin jos asiaaa tutkitaan
Siinä taas yksi ääliö joka uskoo tuohon propagandaan.
Onko sinusta tervettä saada ennenkouluikää 75 rokotetta?
Korjaus 76 rokotetta 18 ikävuoteen mennessä.
Laitatko listan rokotuksista.
Etkö osaa etsiä netistä?
Sinä laitat koska väität määrän.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki piikille.
Omia lapsiani en ole rokotuttanut, enkä rokottaisi ikinä!
t. Bill Gates
Eiköhän tuo ole pikemminkin niin päin, että kaikki asiaankuuluvat piikit löytyvät niin Bill Gatesin kuin Andrew Wakefieldin lapsilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokoteissa on mikrosiruja
Ap
Älä viitsi, ei todellakaan ole. Teen sinusta ilmiannon, tästä roketevastaisesta kampanjastasi.
Teen ilmiannon myrkkypiikkimyönteisestä kmpanjastasi.
Olet tyhmä.