Lähetä terveisesi kaipaamallesi henkilölle! VI/2025!
Kommentit (35297)
Hellä rutistus päivääsi, suloinen.. 🤍🌼
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sinusta alkujaan kiinnostunut kauneutesi tai seksikkyytesi tähden, vaikka tietysti silmälleni sopivaa oletkin aina edustanut. Vuosien mittaan tutustuttuamme olen kuitenkin alkanut
Kenelle?
Hänelle, jonka viimeisin viesti päättyy sanaan: mukaan.
Vierailija kirjoitti:
En minä sinusta alkujaan kiinnostunut kauneutesi tai seksikkyytesi tähden, vaikka tietysti silmälleni sopivaa oletkin aina edustanut. Vuosien mittaan tutustuttuamme olen kuitenkin alkanut yhä enemmän ajatella kehollisia kanssakäymisen muotoja, niin että jopa unia myöten on tapahtunut varsin stimuloivaa lähentymistä. Aivan varsinaisia painajaisia sanan toisessa merkityksessä en ole nähnyt, mutta unia, joissa kosketus ja läheisyys ylittää selvästi toverillisen hellyyden rajat. Sellainen mielikuvasto taas myllyttää valveajatuksia ihan omaan suuntansa ja on vaikea esim. olla hahmottelematta kehosi ääriviivoja ja miettiä niiden näppituntumaa nähdessä. Siitä seuraa lievä sisäinen vaivaannus, kun mieleen tahatta nousee vähemmän soveliaita yhtymiä. Pelkään, enkä välttämättä aiheetta, että suorastaan luet ajatukseni. Jos kysyisit, en tiedä, mitä vastaisin. Valehdella en voisi, mutta kuinka senkään sanoa, että just ajatuksissani otin sut eläimen lai
En lue ajatuksiasi. Jos lukisin, asiat olisivat kovin toisin jopa niin, että tuo viimeisin kohtaus voisi olla totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä et ole tuulen valtias. Tuuli kääntyy sinua vastaan. Viestejäsi en vastaanota.
Tsunami, jonka laitoin alulle keveni matkalla kevyeksi kesätuuleksi. Se on matkalla luoksesi lempeänä ja vilvoittavana. Se ei satuta eikä aiheuta tuhoa, jos osaat tai opettelet käsittelemään sitä antamieni ohjeiden mukaisesti.
Perhosvaikutuksia 🧡
toisessa ulottuvuudessa pussaillaan😘
Kaikessa tohinann keskellä oo vallan unohtanut minulle maailman tärkeimmän asian eli kesäinen tervehdys kaivatulleni !
Ajattelin, että tavoittaakohan viesti sinut, mutta hetken pohdittuani olen varma, että niin käy. Niin on kirjoitettu tähtiin.
Mielummin rakastelisin tässä todellisuudessa
Vierailija kirjoitti:
toisessa ulottuvuudessa pussaillaan😘
Halitaan, pussaillaan ja kosketellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
toisessa ulottuvuudessa pussaillaan😘
Halitaan, pussaillaan ja kosketellaan.
Nussitaan kuin huominen ei tulisi. Sivu.
Vierailija kirjoitti:
Orpo, Purra ja Satonen nyt niitä työpaikkoja Suomeen ja vähän äkkiä. Se oli lupaus.
Anteeks vaan, mutta ketä tuosta kolmikosta kaipaat vai ootko ajatellut kaikkia ? Niin tosiaan , kaipaat työpaikkoja. Jos oot vähääkään seurannut politiikkaan pitäisi tietää, että kaikki ne on samanlaisia pehmosten puhujia puolueesta riippumatta. Oma napa kiinnostaa eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
toisessa ulottuvuudessa pussaillaan😘
Halitaan, pussaillaan ja kosketellaan.
Nussitaan kuin huominen ei tulisi. Sivu.
No on sitäkin tullu joskus kokeiltua. Se menee jo urheilun puolelle. Mulle sopii eniten hämärästä aamunkoittoon.
Ollaan kolmi- tai neliulotteisia olentoja. Rakastelu vaatii kosketusta, joka on mahdollista vain aika-avaruudellisessa ulottuvuudessa. Siksi perustelen, että meidän pitää rakastella tässä todellisuudessa.
On todella laiskaa ajattelua laittaa kaikki kateuden piikkiin, jos ei ymmärrä toisen käytöstä.
"Miksi se ei tykkää minusta? Se on varmasti kateellinen minulle, koska olen niin hieno ihminen."
Sama kuin jos tiede ei pysty vielä selittämään jotakin, niin selitetään laiskasti, että jumala teki sen.
Sait heräämään. Saisit heräämään koska vain, koska jo ajatus sinusta herättää. Ei haittaa, en tarvitse lepoa sinusta. Sinua tarvitsen.
Vierailija kirjoitti:
Ollaan kolmi- tai neliulotteisia olentoja. Rakastelu vaatii kosketusta, joka on mahdollista vain aika-avaruudellisessa ulottuvuudessa. Siksi perustelen, että meidän pitää rakastella tässä todellisuudessa.
Milloin tämä tapahtuu ? Oon oottanu jo aika pitkään. Levikset alkaa revetä jo tietystä kohden. Sammutix mun valot kun näin pimenin ja mikä ulottuvuus oli kyseessä ?
Vierailija kirjoitti:
Ollaan kolmi- tai neliulotteisia olentoja. Rakastelu vaatii kosketusta, joka on mahdollista vain aika-avaruudellisessa ulottuvuudessa. Siksi perustelen, että meidän pitää rakastella tässä todellisuudessa.
Mutta toisiakin ulottuvuuksia tarvitaan yhteyteen. On tämä ulottuvuus, mutta syvemmin se koskee myös muita. Sanomaton yhteys.
Mulle kiinnostus oli vain henkistä. Tiedän että kuulostaa jonkun mielestä oudolta, kun toiset ovat niin fyysisiä. Mutta et ollut unissanikaan mukana juuri koskaan.